Siirry sisältöön

Tekijät saavat jatkossa tilitystä myös DJ-keikoilla soitetusta musiikista

24.01.2014

Teoston tekijäasiakkaat voivat saada jatkossa aiempaa tarkempaa tilitystä DJ-keikoilla esitetystä musiikista. Muutos on tullut voimaan vuoden 2014 alusta, ja ensimmäiset tilitykset DJ-keikoilla esitetystä musiikista maksetaan tekijöille kesäkuussa 2015.

Teoston tilitys perustuu tietoihin siitä, mitä musiikkia keikoilla on soitettu, joten jotta tilitystä voidaan maksaa, DJ-keikoilla soitetut kappaleet täytyy ilmoittaa Teostolle. Ilmoitukset tehdään Teoston verkkopalvelussa Esitysilmoitukset-kohdassa. Esitysilmoitusten tekemiseen DJ tarvitsee Teoston verkkopalvelutunnukset, jotka voi hankkia maksutta täältä.

Aikaisemmin ravintoloiden mekaanisen (eli DJ:iden esittämän) musiikin esityslupamaksujen pohjalta tehtyä tilitystä ei ole voitu kohdistaa teoskohtaisesti. Jatkossa Teosto tilittää rahat ilmoitusten mukaan niille teoksille, joita keikoilla on esitetty.

Uudistuksen tavoitteena on kehittää Teoston tilitystarkkuutta sekä varmistaa eri musiikkilajien ja raportointikäytäntöjen yhdenmukaisuus. Taustalla ovat myös DJ:iden kanssa käydyt keskustelut, joissa on toivottu DJ-keikkojen raportoinnin ja tilityksen kehittämistä niin, että tekijät saavat DJ-keikoilla soitetuista musiikista tilitystä. 

Kysymyksiä ja vastauksia DJ-keikkojen tilityksestä

Ohjeita DJ-keikkojen esitysilmoitusten tekemiseen

Jaa somessa