Siirry sisältöön

ISWC-koodien antamisessa teoksille viivettä

15.07.2021

Kansainvälisessä teosrekisterissä ICE:ssa on kevään aikana ollut hitautta aiheuttava ongelma, jonka vuoksi ISWC-koodien saamisessa teoksille on ollut vakavia viiveitä.
—–
Päivitys 12.8. ISWC-koodien saamisessa ollut ongelma on ratkaistu ja koodit tulevat nyt teoksille normaalisti. Muutamia ilman koodia jääneitä teoksia selvitetään erikseen.

ISWC on kansainvälinen teostunniste, joilla musiikkikappaleet tunnistetaan kaikkialla maailmassa. Teostossa ISWC-koodit otettiin käyttöön vuonna 1996. Normaalitilanteessa teosrekisteri ajaa ISWC-numerot teoksille melko pian teosilmoituksen tekemisen ja sen rekisteröinnin jälkeen. Häiriön vuoksi viivettä on ollut jopa useita kuukausia.

Vaikutus ulottuu kaikkiin ISWC-koodeja käyttäviin maihin, mm. muissa Pohjoismaissa on tällä hetkellä vastaavia ongelmia.

Häiriön vuoksi myöskään suomalaisille kevään aikana rekisteröidyille teoksille ei olla pystytty antamaan ISWC-koodeja. ISWC-tunnisteen puuttuminen ei vaikuta suoraan tekijänoikeuskorvausten kertymiseen, joskin se saattaa joissakin tapauksessa hidastaa korvauksen kohdistamista oikein teokselle. Teosto pyrkii omissa prosesseissaan minimoimaan ongelman vaikutukset tilityksiin ja hoitamaan kohdistamisen muilla tavoin.

ISWC-koodin puuttumisella saattaa maasta riippuen kuitenkin olla vaikutuksia uusien teosten levitykseen ja jakeluun. Kansainvälistä teosrekisteriä ylläpitävä ICE selvittää haastetta parhaillaan oman järjestelmäkumppaninsa kanssa.

Pahoittelemme asiasta asiakkaillemme mahdollisesti aiheutuvaa haittaa. Pyrimme omalta osaltamme kiirehtimään ongelman selvittämistä. Teoston asiakkaiden ei tarvitse tehdä teosilmoituksia uudelleen vaan ISWC-koodit ilmestyvät teoksille, kun ongelma saadaan korjattua.

Jaa somessa