Jenni Kinnunen, Tinyhawk & Bizzarro: ”Tärkeintä on aloittaa, jatkaa ja tehdä valmiiksi”
Kitaristi ja säveltäjä Jenni Kinnunen on säveltänyt ja julkaissut Tinyhawk & Bizzarro -yhtyeelleen instrumentaalimusiikkia jo kahden runsaasti arvostelusuosiota keränneen albumin verran.
Tinyhawk & Bizzarro on tehnyt kaksi albumia, jotka ovat keränneet viiden tähden arvosteluja sekä tuoneet Jenni Kinnuselle Teosto-palkinnon sävellyksistä ja koko ryhmälle sovituksista (esikoisalbumi Nekorok julkaistiin 2023, Teosto-palkinto 2024). Tuorein albumi Neko-A-Sekai ilmestyi syksyllä 2025.
Pohjois-Savossa majaansa pitävä Jenni Kinnunen tekee kehuttua ja palkittua instrumentaalimusiikkia, jossa pääsoitin on sähkökitara. Onkin yllättävää, että hän ajattelee musiikin äänet pianon koskettimiston kautta.
Pianoa hän soitti lapsena, mutta ankara opettaja sai jopa juoksemaan ekaluokkalaisena karkuun äitiä parkkipaikalla. Soittotunnille ei ollut halua mennä. Kun piano vaihtui kitaraan, soittotunnit alkoivat jälleen maistua.
Serkun kaseteilta kuullut Madonna ja New Kids on the Block, piano, Nirvanaan ihastuminen, klassinen kitara, musiikkilukio ja lopulta opinnot Turun Taideakatemiassa. Kinnusen tie musiikin tekijäksi on ollut monipolvinen.
Kinnunen alkoi säveltäää Tinyhawk & Bizzarrolle musiikkia soitettuaan kitaraa Rosita Luun yhtyeessä. Siirtymä oli Kinnusen mukaan pitkä ja hidas.
”Solistista musiikkia taidemusan puolella aina soittaneena solistinen tarinankertojan rooli oli minulle tutumpi kuin bändisoittajan rooli.”
Sävellyksille saatiin tulkitsijat vasta pitkän ajan jälkeen
Jenni Kinnunen haki sopivaa soittajakokoonpanoa omille sävellyksilleen jopa kymmenen vuoden ajan. Bizzarro-yhtyeen kanssa asiat loksahtivat kuitenkin kohdalleen heti ensimmäisissä treeneissä.
Se, että Kinnunen sai pitkään valmistelemansa sävellykset valmiiksi yhtyeensä Nekorok-ensilevytystä varten, johtui Espoon Omnian puuseppäkoulutuksen aikana tulleesta oivalluksesta.
”Heti ensimmäisenä päivänä oli selvää, että totta kai voi tehdä valmiiksi asioita, vaikka ei osaa tai ei tiedä, mitä on tekemässä. Prosessi tuli tutuksi ja sen sietäminen, että ei ne biisit tule oikeasti koskaan valmiiksi. Tämä riittää. Tämä on ihan hyvä, mennään tällä!”
Tärkeä ulottuvuus Kinnusen musiikinteossa on myös se, että hänen melodioihinsa ja kitaransa sointiin vaikuttavat ehkäpä muita kitaristeja enemmän laulajat. Instrumentaalimusiikin tekijöille Kinnusella on selkeä ohje siihen, miten musiikkia saa esille:
”Tärkeintä on aloittaa, jatkaa ja tehdä valmiiksi.”
Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.