Siirry sisältöön

Porissa sai vuonna 2013 musiikkia kuunneltavakseen yli tuhannella keikalla – Tutustu koko Suomen keikkakarttaan

10.07.2014

Teosto julkaisi vuosittaiset elävän musiikin tapahtumien alueittaiset tilastot vuodelta 2013. Tilastojen mukaan Suomessa järjestettiin 62 179 keikkaa. Teostolle raportoitujen keikkojen määrä kasvoi 10 % vuodesta 2012. Esimerkkinä yhden kaupungin musiikkitilastoista on Pori, joka on yksi Suomen musiikkikesän pääpaikoista.

Pori on Suomen kahdenneksitoista aktiivisin keikkakaupunki. Vuonna 2012 vuonna sijoitus oli yhdeksäs. Keikkojen määrä Porissa kasvoi kuitenkin viime vuodesta 11 prosenttia. Porissa sai viime vuonna elävää musiikkia kuunneltavakseen yhteensä 1051 konsertissa, festivaalitapahtumassa tai ravintolaesityksessä.

Pori Jazz vastaa merkittävästä osasta Porin kaupungin musiikkitarjontaa. Porin keikoista 120 oli Pori Jazzin järjestämiä. Pori Jazz oli viime vuonna eniten lipputuloja kerännyt musiikkitapahtuma Suomessa. Vuonna 2012 sijoitus oli kolmas.

Asukaslukuun suhteutettuna Porissa järjestetään yhdenneksitoista eniten konsertteja ja musiikkiesityksiä yli 40 000 asukkaan kaupungeista. Porissa järjestetään 12,6 keikkaa tuhatta asukasta kohden, joka on yli Suomen keskiarvon (11,4).

Pelkosenniemellä eniten keikkoja asukasta kohden

Suhteellisesti eniten musiikkitarjontaa on isoissa kaupungeissa Helsingin ja Tampereen ohella Kouvolassa, Seinäjoella, Jyväskylässa ja Lappeenrannassa. Porin taakse jäävät suurista kaupungeista Espoo, Vantaa, Oulu, Lahti ja Hämeenlinna.

Kaikista Suomen kunnista keikkoja on asukaslukuun nähden eniten Pelkosenniemellä: 147 tuhatta asukasta kohden. Lapin hiihtokeskuskunnat pitävät hallussaan muitakin kärkipaikkoja: Kittilä on toisella ja Kolari kolmannella sijalla.

Kunta    Keikat    Keikat/1000 asukasta Asukasluku
Tampere 4 104 18,6 220 446
Helsinki 10 851 17,7 612 664
Kouvola 1 369 15,7 86 926
Seinäjoki 929 15,4 60 354
Jyväskylä 1 960 14,6 134 658
Lappeenranta 1 064 14,6 72 658
Joensuu 1 069 14,4 74 471
Kuopio 1 493 14 106 342
Turku 2 448 13,4 182 072
Mikkeli 710 13 54 635
Pori 1 051 12,6 83 497
Vaasa 759 11,4 66 321
Salo 593 10,9 54 478
Hämeenlinna 734 10,8 67 806
Hyvinkää 473 10,2 46 188
Kotka 547 10 54 771
Oulu 1 854 9,6 193 798
Lahti 968 9,4 103 364
Rovaniemi 529 8,6 61 215
Lohja 382 8 47 703
Kokkola 365 7,8 47 031
Porvoo 338 6,8 49 426
Vantaa 1 261 6,1 208 098
Espoo 1 075 4,1 260 753
Nurmijärvi 143 3,5 41 178

Taulukko 1. Keikkatilastot. Suomen 25 asukasluvultaan suurinta kaupunkia. Teosto ry.

Porin seutukunnan elävän musiikin keikoista Porissa järjestettyjen tapahtumien osuus oli 64 prosenttia ja koko maakunnan keikoista 44 prosenttia. Merikarvia, Harjavalta ja Huittinen olivat Porin seutukunnan aktiivisimmat elävän musiikin kunnat asukaslukuunsa suhteutettuna.
 
Kokonaisuudessaan Porin seutukunta edustaa koko Suomen keikoista noin 2,6:ta prosenttia. Satakunnan maakunnan keikkojen osuus Suomen keikoista on noin 3,8 prosenttia, joka on hieman enemmän kuin ruotsinlaivojen keikkatarjonnan osuus koko Suomen keikoista. Satakunnan alueella Teostolle raportoitujen elävän musiikin esitysten määrä kasvoi 12 % vuodesta 2012.

Porissa elävän musiikin ykköspaikkoja olivat Pori Jazzin lisäksi Ravintola Punainen Kukko, Kulttuurikulma, Rock Bar Monttu, Bar Kino, Viihderavintola Tähtikellari, Yyterin kylpylähotelli.

Porin seudulla asuu yli neljäsataa musiikintekijää

Teoston asiakkaana olevista säveltäjistä, sanoittajista ja sovittajista 407 asuu Porin postinumeroalueella. Teosto maksoi Porin alueen tekijöistä 130:lle esityskorvauksia vuodelta 2013. Teostolla on 28 417 musiikintekijä- ja kustantaja-asiakasta.

#suomisoi

Kuva: Pori Jazz

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä