Siirry sisältöön

Tekijänoikeuskorvausten odotetaan laskevan kansainvälisesti jopa 3,5 miljardia euroa vuonna 2020

28.10.2020

Musiikin ja muun luovan alan tekijänoikeuskorvaukset laskevat tänä vuonna jopa 35 prosenttia, mikä on menetettyinä tuloina 3,5 miljardia euroa. Tämä käy ilmi tekijänoikeusjärjestöjen kansainvälisen kattojärjestö CISACin raportissa.

CISACin (International Confederation of Societies of Authors and Composers) uusimmasta vuosittaisessa Global Collections Report- julkaisussa käsitellään koronaviruspandemian vaikutuksia, tekijänoikeusjärjestöjen toimia ja eri maiden hallituksilta tarvittavaa tukea

Raportissa, jonka otsikko on ”COVID-19: Crisis, Resilience, Recovery”, kerrotaan pandemian tähänastisista vaikutuksista tekijöihin ja analysoidaan, miten se vaikuttaa tuloihin vuonna 2021. Raportissa käsitellään myös toimia, joihin CISACin jäsenjärjestöt ovat ryhtyneet lievittääkseen vahinkoja, käymällä läpi esimerkkejä Australaasiasta, Brasiliasta, Kolumbiasta, Ranskasta, Marokosta, Norjasta, Espanjasta, Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista.

Tekijänoikeustulot tippuvat 20-35 % vuonna 2020
Kuvio 1: Tekijänoikeustulot globaalisti vuositasolla 2015-2020 (ennuste)

Raportissa korostetaan myös luovan alan tekijöiden kykyä sopeutua muutoksiin ja tarvetta uusille hallitusten toimille, jotka tukevat luovia aloja. Täysmittaisen raportin tiivistelmä on saatavilla täällä.

Oikeudenmukaiset olosuhteet luovien sisältöjen tekijöille

Ennen pandemiaa luova ala oli tasaisessa kasvussa. Vuonna 2019 tekijänoikeuskorvaukset kasvoivat 7,4 prosenttia ja rikkoivat ensimmäistä kertaa 10 miljardin euron rajan. Musiikista kerätyt tekijänoikeuskorvaukset kasvoivat 8,4 prosenttia vuonna 2019.

Vuosi 2020 palauttaa luovan alan vähintään viisi vuotta taaksepäin. Vuoden 2020 tappiot  – pelkästään musiikin alalla ja yhteenlaskettuna kaikilla taiteen aloilla – näyttävät kumoavan kasvun vuodet 2015 alkaen.

CISACin puheenjohtaja, ABBA yhtyeestäkin tunnetuksi tullut Björn Ulvaeus on raportin esipuheessa huolissaan luovan alan tulevaisuudesta.

”Tällä hetkellä tekijöiden epävarmuus tulevaisuudesta on vielä pahempaa kuin se oli pandemian alkumetreillä. Miljoonat tekijät ovat menettämäisillään toimeentulonsa ja ammattinsa. Luova ala otti vastaan koronapandemian ensimmäiset iskut ja se tulee myös toipumaan siitä viimeisenä.”

Ulvaeus peräänkuuluttaa hallitusten aitoja toimia mm. lainsäädännön suhteen. Parhaillaan valmistelussa on mm. eurooppalaisen tekijänoikeusdirektiivin toimeenpano EU-maissa, joka on tärkeä luovan alan selviytymiselle.

”Tekijät ovat innovatiivisia, yrittäjähenkisiä ja sitkeitä, mutta selvitäksemme kriisistä tarvitaan maidemme hallitusten määrätietoisia toimia. Kyse ei ole pelkästään hätäavusta vaan päättäjien on tartuttava myös syvällä piileviin rakenteellisiin ongelmiin, jotka ovat vääristäneet tekijöiden kilpailuasemaa jo vuosikausia. Koronavirus on tuonut nämä vääristyneet kilpailuasetelmat entistä näkyvämmäksi ja pahentanut sitä. Nyt on hallitusten aika näyttää, että ne ottavat luovat alat vakavasti.”

Korvaukset digitaalisista kanavista edelleen alakantissa suhteessa käyttöön

Vaikka suurin osa tekijänoikeuskorvauksista maksetaan edelleen TV:stä ja radiosta kertyvistä korvauksista, on digitaalisten kanavien osuus tekijänoikeuskorvausten tilityksissä ollut tasaisessa kasvussa. Vuonna 2019 digitaalisista kanavista kertyi 20,5 % korvauksista, kun se vuotta aiemmin oli 17 %. Suurin vaikutus on ollut suoratoistopalveluiden tilausten lisääntymisellä. CISAC kuitenkin arvioi, että digikanavien korvaukset ovat silti huomattavan alakantissa, kun verrataan niitä digitaalisten alustojen käyttömääriin.

 Tv:n ja radion osuus on laskenut: Viime vuoden 39,2 prosentista osuus laski edelleen 37,3 prosenttiin. Viisi vuotta sitten vielä yli 40 % korvauksista tuli tv:stä ja radiosta.

Tekijänoikeustulojen jakautuminen lähteittäin 2020
Tekijänoikeustulojen jakautuminen lähteittäin 2020, milj eur

Koronapandemia on vaikuttanut erityisesti konserteista ja live-esittämisestä maksettaviin korvauksiin, sillä niiden ennustetaan laskevan 60–80 prosenttia vuonna 2020. Uudet musiikin kuluttamiseen liittyvät innovaatiot, kuten livestriimaukset ja muut digitaaliset ratkaisut, tukevat osaltaan digitaalisista kanavista maksettavia korvauksia, mutta ne eivät kuitenkaan kompensoi muusta käytöstä tulevia tappioita.

Pandemian vaikutukset jatkuvat pitkälle vuoteen 2021

Eniten pandemiasta on raportin mukaan kärsinyt juuri musiikkiala. Tekijänoikeustuotot musiikin ammattilaisille muodostavat suurimman osan kansainvälisistä tekijänoikeustuloista. Niiden odotetaan asettuvan globaalisti 1,8 ja 3,1 miljardin euron välille vuonna 2020, mikä tarkoittaa 20–35 prosentin laskua.

Pandemian vaikutusten odotetaan ulottuvan pitkälle vuoteen 2021 ja sen jälkeiseen aikaan. Kaikilla taiteen aloilla korvaukset jäävät vuonna 2021 vuotta 2019 pienemmiksi, kun musiikkia esittävät tahot kamppailevat yhä maksuvaikeuksien ja konkurssien kanssa.

CISACin pääjohtaja Gadi Oron sanoo, että raportissa näkyy luovan alan kyky sietää muutosta. Toipumista ei kuitenkaan ole vielä nähtävissä.
”Tekijöiden tilanne tulee vielä pahenemaan, sillä vuodelta 2020 kerätyt pienemmät tekijänoikeuskorvaukset tarkoittavat pienempiä tilityksiä vuonna 2021. Tässä kriisissä CISACin jäsenjärjestöt ovat pyrkineet suojelemaan tekijöitään kaikin mahdollisin tavoin. Vaikka tämänhetkinen kriisi paljastaa yhteishallinnointijärjestelmän syvän haavoittuvuuden, samalla se osoittaa, miten valtavan tärkeää järjestelmän työ on tekijöille.”

Lataa raportin tiivistelmä täältä. Lataa koko raportti täältä.

Lue vuoden 2019 Global Collections Report.

Jaa somessa