Siirry sisältöön

Teoston jäsenkokous päätti uudesta koronatuesta ja valitsi hallituksen

12.05.2021

Teoston ylintä päätösvaltaa käyttävä jäsenkokous päätti tänään uudesta, jopa kolmen miljoonan euron koronatuesta musiikin säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja kustantajille. Lisäksi jäsenkokous valitsi jäsenet Teoston hallitukseen, hyväksyi tilinpäätöksen ja avoimuusraportin sekä tekijänoikeuskorvausten tilityksiä säätelevän tilityssäännön.

Teoston ensimmäinen koronatuki jaettiin yhdistyksen asiakkaille vuoden 2020 lopulla. Koska koronatilanne on musiikkialalla entisestään vaikeutunut, lähdettiin heti alkuvuodesta valmistelemaan uutta tukikierrosta.

Uusi kahden miljoonan tukikierros avautuu 14.5.

Teoston jäsenet hyväksyivät tänään pidetyssä kokouksessaan uuden, aiempaa merkittävästi suuremman koronatuen: musiikin säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja kustantajille myönnettävää tukea jaetaan kesäkuun loppuun mennessä kaksi miljoonaa euroa. Lisäksi varaudutaan miljoonan euron tukikierrokseen myöhemmin tänä vuonna. Tukihaku avataan jo 14.5.2021.

Jäsenkokous päätti myös laajentaa tuen saajajoukkoa hyväksymällä tukikriteerien piiriin entistä laajemman määrän tilityksiä. Tuen myöntämisen kriteerinä ovat hakijan saamat tilitykset vuosina 2018-2020 niillä tilitysalueilla, joiden on arvioitu kärsineen koronapandemiasta joko suoraan tai välillisesti.

Jäsenkokouksessa hyväksytystä Teoston tilinpäätöksestä selviää, että Teoston keräämien tekijänoikeuskorvausten määrä laski vuonna 2020 vertailukelpoisin luvuin kaikkiaan 12 miljoonaa euroa. Eniten on kärsinyt elävän musiikin, kaupallisen radion ja tv:n sekä taustamusiikin alue mutta koronalla on ollut välillisiä vaikutuksia myös Yleisradion, näyttämöiden, teatterielokuvien sekä verkkotallennuspalveluiden korvaustilityksiin.

Maija Ruuskanen hallitukseen uutena jäsenenä

Koronatuen lisäksi jäsenkokouksessa valittiin Teostolle uusi hallitus, joka valtuutettiin päättämään muun muassa syksyn koronatukikierroksen käynnistämisestä. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa kevyen musiikin tekijä Kim Kuusi ja jäseninä säveltäjä Antti Auvinen, musiikkikustantajat Tommi Tuomainen ja Saara Konttinen ja musiikin tekijä Jiri Kuronen. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin kevyen musiikin tekijä Maija Ruuskanen.

Muita käsiteltäviä asioita kokouksessa oli uusi tilityssääntö, joka sisältää tekijänoikeuskorvausten tilittämiseen liittyvät periaatteet Teostossa. Päivitettyä tilityssääntöä on selkeytetty, päätöksentekoa täsmennetty ja noudatettavia käytäntöjä tarkennettu. Uusi tilityssääntö tulee voimaan 1.1.2022 erillisellä hallituksen päätöksellä ja on julkisena asiakirjana tärkeä osa Teoston hyvää hallintoa ja läpinäkyvyyttä.

Lisäksi jäsenkokouksessa hyväksyttiin Teoston toimintakertomus, tilinpäätös ja avoimuusraportti vuodelta 2020. Nämä sisältyvät perjantaina 14.5.2021 julkaistavaan vuosikertomukseen.

Teostossa ylintä päätösvaltaa käyttävät sen jäsenet kaksi kertaa vuodessa järjestettävässä jäsenkokouksessa. Jäsenkokoukseen voivat osallistua Teoston päättävät jäsenet, joita on hieman alle 800. Jäsenkokous kokoontui pääosin etäyhteyksin keskiviikkona 12.5.2021.

Lisätietoja:
Risto Salminen, toimitusjohtaja, Teosto, risto.salminen@teosto.fi, puh. 6810 1222

Teoston tilinpäätös ja avoimuusraportti julkistetaan verkkosivuilla 14.5.2021

Teoston jäsenkokouksessa hyväksytty uusi tilityssääntö julkaistaan verkkosivuilla sen jälkeen, kun Teoston hallitus on vahvistanut sen käyttöönottoajankohdan.

Teoston asioista päättävät musiikin tekijät

Teosto on aatteellinen voittoa tavoittelematon yhdistys. Sen ylintä päätösvaltaa käyttävät päättäviksi jäseniksi liittyneet asiakkaamme kaksi kertaa vuodessa järjestettävässä jäsenkokouksessa.

Lue lisää ja hae jäseneksi
Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä