Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Jani Hellström
Kuva: Rami Saaristo

Anssi Kelan blogaus Teostoryn suosituin juttu vuonna 2014

Viime vuoden heinäkuussa julkaistu kirjoitus ”Mitä hittibiisillä tienaa?” on kerännyt yli 40 000 lukijaa ja sitä luetaan edelleen aktiivisesti uusien juttujen ohella. Anssi Kela kertoo arvanneensa tekstin suosion etukäteen.

”Kun artisti avautuu raha-asioistaan, niin kansalla on taipumus riehaantua. Olen aikaisemminkin avannut artistien tuloihin liittyviä asioita ja polemiikki on joka kerran ollut suurta. Minusta näistä on kuitenkin tärkeää puhua, sillä yleisön keskuudessa jyllää todella vääristyneitä käsityksiä siitä, millaista tätä hommaa on oikeasti tehdä ammatikseen. Mutulla on keskustelussa turhan suuri painoarvo, siksi on mielestäni hyvä nostaa pöydälle myös raakaa faktaa.”

Jutusta Kela kertoo saneensa yllättävänkin positiivista palautetta.

”Kirjoitin kieltämättä kieli melko keskellä suuta: yritin tavoitella mahdollisimman neutraalia sävyä ja välttää tunteen ilmauksia tai kannanottoja. Tein ainoastaan analyysin numeroiden valossa ja paljastin millaista mustaa valkoisella on. Ihmiset ovat pääasiassa kiitelleet sitä, että tällaista tietoa on tarjottu.”

Kela näkee, että luovan työn tekijöitä tarvitaan aina, sillä juuri heidän hengentuotteensa tekevät elämästä elämisen arvoista.

”Aina on ihmisiä, jotka ymmärtävät tämän — samoin kuin aina on ihmisiä, jotka eivät ymmärrä. Täytyy vain toivoa, ettei jälkimmäisestä ryhmästä muodostu enemmistöä.”

Mikä sitten on musiikkialan kuuma peruna tällä hetkellä?

”Kestoaihe on tietysti keikkojen käsittämättömät alkamisajat. Viimeksi pari päivää sitten asiaa taas päiviteltiin kollegoiden kanssa Radiogaalan takahuoneessa. Tälle tarvitsisi joskus oikeasti tehdä jotain: kukaan ei ole tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen — eivät artistit, eivätkä yleisö.”

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä