Diablon Rainer Nygård: Lavalle ei mennä tuijottelemaan varpaisiin

Teillä oli seitsemän vuoden levytystauko kahden uusimman levynne, Icarosin (2008) ja Silvër Horizonin (2015), välillä. Tuorein albuminne ampaisi suoraan listaykköseksi ja lukuisat sen tiimoilta tehdyt keikat ovat myyneet loppuun. Tuliko uussuosio yllätyksenä?
”Täytyy sanoa, etten olisi osannut odottaa tuollaista ollenkaan, etenkin, kun hevimetalli ei ole niin framilla kuin mitä se oli silloin, kun jäimme tauolle vuonna 2008. Merkkariakin on mennyt keikoilla kuin ruisleipää. Tiesin toki, että meiltä on hyvä levy tulossa, mutta oli siihen aikaa panostaakin.”

Olette keikkailleet ahkerasti. Nyt kiikarissa siintävät jäähallikeikat Stam1nan ja Mokoman kanssa, pari omaa klubivetoa sekä kesäfestarit. Mitä sinulle ja bändille kuuluu juuri tällä hetkellä?
”Tammikuussa oli muutama keikka, minkä jälkeen olemme pitäneet taukoa. Olen vetänyt kerta kaikkiaan henkeä. Ja Kalajoen hiekkasärkillä kävi vielä ensimmäisenä hiihtolomapäivänä pojan kanssa pulkkamäessä niin, että ukko meni nurin ja olkapää sijoiltaan. Olen koettanut kuntouttaa sitä. Aivan sama, kuinka kipiä olkapää on ja miten sen kanssa käy, kunhan se ei vain haittaisi kitaransoittoa. Ja onneksi se ei hirveästi haittaakaan, joten kyllä tässä kynnelle kyetään.”

Kuinka usein Diablo treenaa kimpassa?
”Ei yhtään. Olimme viimeksi treenikämpillä vuonna 2007, kun oli pitkä tauko alla ja piti lähteä lämppäämään Metallicaa Olympiastadionille. Se oli sen verran tärkeä keikka, että kelasimme, josko edes näkisimme toisemme ennen sitä.”

”Mulla on Malmbergin Heikkiin (rummut) niin kova luotto, että ei tarvitse miettiä, osaako se biisejä vai eikö osaa. Se on kuin kone siellä takana, johon voi nojata. Ainoastaan soundcheck on pakko saada ennen keikkaa, jotta saa vehkeet kuntoon ja korvamonitorit hallintaan. Kilometrejä on niin paljon alla, ettei treenikämppätouhua kaipaa enää millään tasolla.”

Kappaleenne ovat teknisesti haastavia. Millaista niitä on esittää keikoilla, kun joudut laulamaan ja soittamaan samanaikaisesti?
”Uuden levyn myötä mukaan tuli sellaisia juttuja, että kun rupesin harjoittelemaan livesettiä Kiinassa, meinasi itku tulla: ’Ei jumalauta, eiväthän nämä mene ikinä!’. Miksaajamme sanoi joskus helvetin hyvin, että jos biisi menee 4/4 tahdissa, ihminen pystyy opettelemaan sen, oli se sitten mitä hyvänsä. Aikansa kun vain jankkaa ja jankkaa ja jankkaa ja jankkaa, kyllä se sieltä rupiaa onnistumaan. Ja sit siihen ruvetaan tapailemaan pikkuhiljaa laulua päälle.”

Tämän sortin metalli on sellainen musiikin laji, ettei siellä saa mitään ilmaiseksi, se on turha luulo. On vain pakko treenata.

”Homma rakentuu rumpalin varaan, se on aivan selvää. Kun on hyvä rumpali, pohjat on helppo työstää kuntoon.”

KASVAMINEN JA JAKSAMINEN

Kuinka olet kasvanut esiintyjäksi? Keitä sinulla on ollut esikuvinasi?
”Ei se ihan luonnostaan ole tullut. Ensimmäinen kokemus livehomman tyylillä hoitamisesta oli A.R.G., joka soitti Stonen kanssa Himangan Urheiluhallilla. Moshaaminen oli niin raivokasta, että oikein näki, kun hikikaaret lensivät kattoon. Noin sitä pitää hoitaa homma livenä! Ei sinne mennä pyytelemään anteeksi, vaan tunti turpaan ja menoksi.”

”Kävin katsomassa myös paljon keikkoja Tulliklubilla 1990-luvun loppuvuosina. Sieltä jäi mieleen ruotsalainen Backyard Babies, vaikken sellaisen musiikin ystävä ollutkaan. Etenkin kitaristi Dregenin meininki oli aivan pysäyttämätöntä. Äijät vetivät röyhkeästi X-asentoon, ja siitä lähti. Siinä pitää olla meininkiä. Ei voi mennä tuijottelemaan varpaitaan lavalle.”

”Muutoin linjamme – välispiikit ja muu touhu – on muotoutunut vuosien saatossa itsestään: Virtanen (basso) pyörittää tunnin potkuria, Malmberg istuu rumpujen takana toteemina ja Kuulalla (Marko Utriainen, kitara) on se V-moshaus. Olen itse ajatellut, että on se esteettisesti hienompaa roikuttaa kitaraa munien alapuolella kuin leuan alla. Se on enemmän rock. Hihnanpituutta on haettu sen mukaan, ettei soittaminen rupea kärsimään siksi, että pitää näyttää rock’n’rollilta. Joku kompromissi siihen on tullut.”

Muistuuko mieleen joku ikimuistoinen keikkatapahtuma vuosien varrelta?
”Ensimmäisenä tulee mieleen se, kun Renaissance-levy julkaistiin vuonna 2002. Se oli ensimmäinen festarikesämme. Soitimme Ilosaarirockissa ja tulimme aamuyön tunteina Helsinkiin. Mää nukuin Utriaisen pöydän alla tunnin tai pari, minkä jälkeen soitimme Tuskassa. Ei tiennyt yhtään, mitä odottaa. Isoahon Timo, toimittaja, tuli sanomaan, että on muuten pikkusen jengiä tuolla odottamassa. Ja kun kävin kurkkaamassa sermin takaa: ’Ei jumalauta, tuolla on ihan vitusti populaa!’. Se jäi päräyttävänä juttuna mieleen.”

Vieläkö esiintyminen jännittää?
”Ei. On se joskus jännittänyt, mutta korvien välissä on tapahtunut jotain. Mietin syksyllä, että pitääkö tässä lähteä lääkäriin, kun yleisön eteen meneminen ei pelota yhtään. Olen ehkä kasvanut henkisesti, kun elämässä on kaikennäköistä vastoinkäymistä vuosien varrella.”

”Voi tässä olla sekin, että ennen tuli otettua maun vuoksi pari ennen keikkaa. Nyt on tullut oltua vesilinjalla vedot alusta loppuun, niin silläkin saattaa olla vaikutusta.”
”Keikkaa ennen saattaa tulla soitettua biisejä tunnin tai kaksi, joten jännitys katoaa sitäkin kautta. Olet jo valmiiksi lämmin ja itsevarma, kun menet lauteille: eiköhän nämä nyt jo osata.”

Onko keikkailu raskasta ja miten matkustamisen jaksaa?
”Keikkailu on tehty orkesterillemme nykyään niin mukavaksi kuin se voi olla. Liikutaan bussilla, ja henkilökuntaa on niin paljon, ettei tarvitse keskittyä muuhun kuin suoritukseen lavalla. Kitarat on viritettynä ja kaikki on asemissa: valot, rätit ja muut. Sää vain hoidat oman tonttisi.”

”Olen opetellut tämän levyn tiimoilta sellaisen tempun, että kun lähdemme liikkeelle, hyppään bussiin ja menen saman tien nukkumaan. Saatan olla pari tuntia taju kankaalla. Herään levänneenä ja yörientoa varten valmiina. Käännän vuorokausirytmin toisinpäin. Ennen ei ollut toivoakaan siitä, vaan aika meni katatonisessa tilassa tupakkia kääriessä ja poltellessa. Olen lopettanut tupakinpoltonkin.”

Millainen merkitys keikkailulla on Diablon tulonmuodostuksessa?
”Verottaja pitää siitä huolen, ettei keikkareissuista jää hirveästi viivan alle, muttei tarvitse itse ruveta maksuhommiinkaan, vaikka on henkilökuntaa mukana.”

”En laske elämääni ollenkaan tekijänoikeuskorvauksien varaan. Kaikki, mitä Teostosta tulee, on plussaa. Ne ovat aina olleet iloisia yllätyksiä. Kun liityin Teoston jäseneksi joskus 2000-luvun taitteessa, taisi 500 markan liittymismaksu tulla heti ensimmäisen levyn myötä takaisin: ’Jumalauta, tämähän on mahtava järjestö’, heh.”

”Tuntuisi aivan hassulta ajatella, että joku ei ilmoittaisi keikkojaan Teostolle, kun sillä on itselle taloudellista merkitystä, mutta jokaisella on tietysti vapautensa valita.”

KEIKKAMOBIILI ARTISTIN APUNA

Teoston Keikkamobiili-mobiilisovelluksen avulla esiintyvät taiteilijat voivat tehdä vaivattomasti esitysilmoituksensa. Millaisia käyttökokemuksia sinulla on Keikkamobiilista?
”Kun applikaatio julkaistiin, lisäsin sen heti pädiin. Onhan se hiivatin kätevä systeemi, ja sen käyttäminen on niin helppoa kuin applikaation käyttö voi ylipäätään olla.”

”Kun vain saat ohjelmatoimistosta järjestäjätiedot itsellesi… Tai nekin löytyvät helposti Keikkamobiilista, kun pistät sinne päivämäärän ja missä olet ollut, ja rupeat hakemaan järjestäjiä. Kaikki on löytynyt valmiiksi sieltä, mitä olen tähän mennessä etsinyt. Kirjoitat vain ensimmäiset pari kirjainta, niin johan rupeaa löytymään, kuka siellä ja siellä on buukannut keikan.”

”Kun olet kerran tehnyt biisilistan, voit kopioida sen aina seuraavan tapahtuman pohjaksi. Ei tarvitse muuttaa kuin päivämäärä ja järjestäjätiedot, jos settilistassa ei ole ollut muutoksia. Pam vaan ja se menee eteenpäin.”

Ette enää soita covereita, mutta oletko etsinyt Keikkamobiilista muidenkin sävellyksiä?
”Meillä on outrona on Senareiden Mourn ja introna ruotsalaisen Aniara-leffan soundtrackin biisinpätkä. Keikkamobiilista löytyy hiivatin helposti kaikki, mitä kukin on tehnyt.”

Käytätkö Teoston verkkopalvelua ja Keikkamobiilia rinnakkain vai teetkö esiintymisilmoitukset vain toisella?
”Ei ole kahta puhettakaan, että harkitsisin mitään muuta vaihtoehtoa kuin Keikkamobiilia. Mulle tietokoneen avaaminen kotona on erittäin vastenmielistä. Pädi on luontevampi ottaa siihen. Ja kun sun ei tarvitse sen kummemmin kirjautua sisään, applikaatio aukeaa suoraan. Sen kun vaan räpsäytät tiedot menemään.”