Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Pasi Kostiainen
Kuva: Pasi Kostiainen

Heijastuuko välivuosi Haloo Helsingin musiikkiin?

Haloo Helsinki -yhtye valmistelee uutta levyä. Yhtyeen jäsenet toteavat, että kohtaaminen vuoden tauon jälkeen jännitti. Elisa Tiilikainen kertoo etenevänsä nyt yksi biisi kerrallaan ja kuvailee Haloo Helsingin ja Ellipsin sanoitusten merkittävimmäksi eroksi toiveikkuuden. Leo Hakanen ja Jere Marttila säveltävät levylle uutta musiikkia.

Kun laulaja-sanoittaja Elisa Tiilikainen keväällä 2019 antoi haastattelun Teoston Säv.San.Sov. -podcastiin, hän oli urallaan erikoisessa vaiheessa: julkaisemassa sooloprojektinsa Ellips esikoislevyä Yhden naisen hautajaiset.

Takana oli pitkä, koko aikuisiän kestänyt taival Haloo Helsinki -yhtyeen laulajana ja sanoittajana.

Tuona aikana Haloo Helsinki oli kasvanut koululaisyhtyeestä Suomen suosituimmaksi bändiksi. Oli muodostunut tietty tapa toimia, niin biisinteossa kuin muutenkin.

Yhtyeen kitaristit Leo Hakanen ja Jere Marttila vastasivat viimeisillä levyillä kappaleiden säveltämisestä, Tiilikainen – eli tässä yhteydessä Elli Haloo – sanoittamisesta.

Ellipsissä Tiilikainen sai kokeilla toimimista ilman tuttuja bändikavereita, jotka tahoillaan tekivät omaa projektiaan Stereota.

Kuuntele haastattelu Säv.San.Sov.-podcastissa:

Vuosi 2019 oli menestyksekäs sekä Tiilikaisen Ellipsille että Hakasen ja Marttilan Stereolle.

Jo aiemmin oli päätetty, että kyse on välivuoden projektikokoonpanoista. Vuonna 2021 Haloo Helsinki palaisi uusien laulujen kanssa.

Ja siltä nyt, kevättalvella 2020 näyttää, että Haloo Helsinki tulee taas. Tiilikainen on taas Elli Haloo, joka sanoittaa Hakasen ja Marttilan sävellyksiä.

Mitä he oppivat välivuodesta tahoillaan?

Välivuoden opetukset

Haloo Helsingin jäsenet (yhtyeeseen kuuluu myös rumpali Jukka Soldan) tapasivat joulukuussa. Kolmikko myöntää nyt levy-yhtiönsä Vallila Music Housen studiolla istuessaan, että kohtaaminen tauon jälkeen jännitti.

”Myönnän, että tuntui oudolta katsoa Elliä lavalla toisen bändin kanssa. Sitä voi verrata parisuhteen kariutumisen jälkeisiin tunteisiin. Vaikka ero olisi tapahtunut hyvässä hengessä, tuntuu vanhan kumppanin näkeminen uuden miehen tai naisen kanssa oudolta, kun se tapahtuu ensimmäisen kerran”, Marttila kuvailee.

Joulukuun kohtaamisessa päätettiin kuitenkin olennainen: Haloo Helsinki jatkaa.

Elisa Tiilikainen, Leo Hakanen ja Jere Marttila Vallila Music Housen studiolla. Kuva: Elias Ryynänen.

Nyt on aika kaivaa esille välivuoden opetukset. Ne eivät Tiilikaisen, Hakasen ja Marttilan mielestä ole kuitenkaan välttämättä korvin kuultavia.

Ei siis välttämättä käy niin, että Ellipsin 1970-lukuisesta progerockista tai Stereon EDM-popista siirtyy sellaisenaan musiikillisia elementtejä Haloo Helsingin musiikkiin.

”Moni saattaa ajatella, että tuomme nyt mukaan uusia musiikillisia elementtejä. Itse ajattelen kuitenkin toisin päin: tauon aikana tarkoitus oli tehdä jotain totaalisesti erilaista. Tämä ympyrä ei välttämättä sulkeudu niin, että Haloo Helsingin musiikki muuttuisi, Marttila sanoo ja kiteyttää:

”Fiilis tehdä tätä bändiä löytyi. Koen välivuoden merkityksen enemmänkin siis tunnetasolla. Tauolla lähdettiin etsimään intohimoa. Visiota siitä, millainen levy Haloo Helsingin pitäisi tehdä.”

”Jokainen on varmasti meistä kasvanut myös yksilönä, kun on joutunut tekemään uusien tyyppien kanssa yhteistyötä”, Hakanen sanoo.

”Koen saaneeni Ellipsistä rohkeutta”, Tiilikainen toteaa.

Säv.San.Sov. -podcastissa Tiilikainen kuvaili Haloo Helsingin ja Ellipsin sanoitusten merkittävimmäksi eroksi toiveikkuuden. Ellipsille hän saattoi sanottaa surullisempia ja synkempiä laulutekstejä, Haloo Helsingin lauluissa on tekijän mielestä lohduttomimmillaankin ripaus toiveikkuutta.

Aiotko pitää kiinni tästä uusien Haloo Helsinki -kappaleiden sanoituksissa?

”Suoraan sanottuna tunnen tästä vähän painetta. Miten nyt liikun näiden kahden maailman – toiveikkuuden ja toivottomuuden – välillä? Mutta toisaalta tämä on juuri se asia, josta paineita ei pidä ottaa. Pitää mennä eteenpäin vain yksi biisi kerrallaan”, Tiilikainen toteaa.

”Ei tämä helppoa ole. Jokaisesta biisistä voisi tehdä tunnelmaltaan kymmenen erilaista.”

”Taattua Elliä”

Vuonna 2021 julkaistavan albumin tekeminen on alkuvaiheessa. Tiilikainen sanoo kirjoittaneensa nyt viisi sanoitusta, joista yhden on lähettänyt vain pari päivää ennen haastattelua Hakasen ja Marttilan arvioitavaksi. Ensinhän on ollut jo kitaristikaksikon tekemä sävellys, Haloo Helsingissä Tiilikainen kirjoittaa sanat aina valmiiseen sävellykseen.

”Ihan taattua Elliä sieltä tuli”, Hakanen kehaisee.

Säv.san.sov. -podcastissa Tiilikainen kertoo, kuinka tekijän tunnelmat sanoituksen onnistumisen suhteen vaihtelevat innostumisesta epäilykseen – ja takaisin.

”Samoissa mennään edelleen! Kirjoitin runsas kuukausi sitten Oulussa monta sanoitusta – ja nyt kuukauden aikana olen ehtinyt lytätä ne kaikki ihan täysin”, Tiilikainen sanoo.

”Luomistyö on hullujen hommaa. Kyllähän tässä laitetaan itsemme likoon niin monella tavalla koko ajan. Ja miten pienestä kaikki on kiinni, kun ajatellaan artistia luovassa työssä: mihin ideaan tarttuu ja mitä päästää lipumaan ohi. Jos esimerkiksi sanoittajana olisi jättänyt käyttämättä jotain tiettyä sanaa, jokin biisi olisi olemassa erilaisena kuin se tunnetaan.”

Sukella biisien maailmaan podcast-sarjassa

Mistä ideat biiseihin tulevat? Tarvitaanko musiikin tekemiseen aina luova inspiraatio? Kuuntele Säv.San.Sov-sarjassa kiinnostavia, hauskoja ja koskettavia tarinoita työstä musiikin äärellä. Sarjassa haastateltavina ovat mm. Asa, Chisu, Samuli Putro, Timo Lassy ja Ellips. Siirry kuuntelemaan: Säv.San.Sov.-sarja 

Jaa somessa