Hetkien vangitsemista
Jonna Tervomaa kertoo Läpikulkumatkalla-biisinsä synnystä ja kuvaa musiikintekemistään hetkien vangitsemiseksi. Juttu on luettavissa myös tällä viikolla postiluukusta tipahtavasta Teostorysta.
Vuonna 2007 Jonna Tervomaa istui taksin takapenkillä ja oli myöhässä bänditreeneistä. Mielessä pyöri edellisillan tapaaminen pitkäaikaisten tyttökavereiden kanssa sekä lause ”me ollaan vain”.
”Siinä vaiheessa en vielä tiennyt mitä me ollaan, mutta jotain me oltiin”, Jonna naurahtaa.
Taksimatkan edetessä Jonna alkoi ajatella elämässään ajelehtivia ihmisiä sekä heidän arkeensa sisältyvää varovaista toiveikkuutta.
”Silloin sain idean läpikulkumatkalla-teemaan. Sen jälkeen koko laulun stoori tipahti syliini nopeasti.”
Kun Jonna istui alas kirjoittamaan Läpikulkumatkalla-biisin tekstiä, hänellä oli visio kylmästä ja hiljaisesta talvi-illasta synnyinkaupunkinsa Forssan keskustassa.
”Biisi lähti rakentumaan siitä pikkukaupungin kolkkoudesta ja kauneudesta sekä torin laidalla olevista pystyynjäätyneistä puista, jotka pitävät tiettyä ääntä”, Jonna runoilee.
Ennen sanoja oli kuitenkin sävel. Sitä ei olisi syntynyt ilman kitaristi-tuottaja-studionero Jussi Jaakonahoa, jonka kanssa Jonna on tehnyt yhteistyötä vuoden 1998 Jonna Tervomaa -levystä lähtien.
”Noihin aikoihin meillä oli Jussin kanssa tapana istua kotonani Kampissa ja kaivella ideoita toistemme pääkopista. Läpikulkumatkalla syntyi Jussin tarjoamasta riffistä, minkä jälkeen tehtiin laululle rakenne. Meillä on yleensä tapana jammailla, ja kun jostain biisin kohdasta tulee vahva fiilis, kaikki lähtee rakentumaan sen ympärille.”
Melankolisen kosketinkuvion kuljettama Läpikulkumatkalla löytyy virallisen albumilistan ykköspallilla käväisseeltä Parempi Loppu -levyltä. Aiemmin lähinnä sanoituksia kynäillyt Jonna osallistui levyllä myös biisien säveltämiseen, mikä poiki hänelle jaetun Teosto-palkinnon yhdessä Jaakonahon kanssa.
Miksi pitkän uran tehnyt Jonna innostui säveltämisestä vasta tässä vaiheessa?
”Jossain kohtaa alkoi tuntua siltä, että tietyt asiat toistuvat liikaa samojen biisintekijöiden kanssa. Tuli ikään kuin sellainen homogeenisyyden katku. Silloin en enää ottanut vastaan muiden tekemiä lauluja, vaan aloin tehdä niitä yhdessä Jussin kanssa.”
Kun Jonna puhuu sävellystyöstään, hän puhuu hetkien vangitsemisesta. Kun inspiraatio iskee, se pitää saada talteen välittömästi. Muuten voi olla liian myöhäistä.
”En silti kutsuisi itseäni säveltäjäksi sanan varsinaisessa merkityksessä. Säveltäminen ja soittaminen eivät ole minulle samanlainen pakko kuin kirjoittaminen ja laulaminen. Mielestäni on ihanaa käyttää sitä vapautta, että etsii ihmisiä joiden kanssa syntyy jotain uutta sen sijaan, että tekisi vuodesta toiseen kaiken yksin oman päänsä sisässä.”
Tätä vapautta Jonna käytti myös uudella Eläköön-albumilla, jonka sävellyksistä puolet on Eppu Kososen käsialaa.
”Epun biisejä kuunnellessani tajusin, että on säveltäjiä, ja sitten on meitä kirjoittaja-laulajia, jotka aina joskus saavat sävellyksen aikaiseksi”, Jonna naurahtaa.
Samalla hän sivaltaa kaikkia niitä, joiden mielestä uskottavan biisintekijän pitäisi itse säveltää, sanoittaa, sovittaa ja soittaa omat biisinsä:
”En koe, että se olisi pois kokonaisvaltaisesta taiteilijuudestani, jos en tee kaikkea itse. Jokainen levyiltäni löytyvä sekunti on kuitenkin joko itseni löytämää, itseni sinne sijoittamaa tai muuten vain oman systeemini läpi kulkenutta. Bändiajattelu on niin syvällä minussa, että tuntuu täysin luontevalta tehdä musiikkia muiden kanssa.”
Teksti: Mervi Vuorela
Kuva: Ville Juurikkala