Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Mika Nikula
Kuva: Joel Hiljanen

Klubien merkitystä uusien yhtyeiden kasvattajana ei pidä väheksyä

Suomen Rock-klubien Liiton tehtävänä on seurata rock- ja muun elävän musiikin kentän ajankohtaisia ilmiöitä, pohtia tulevaisuuden visioita, ajaa klubien yhteisiä asioita ja nostaa yleiseen keskusteluun liittoa puhuttelevia aiheita. Nosturin ohjelmapäällikön Mika Nikulan mukaan liiton rooli on paljon suurempi.

Viime viikon lopulla Suomen musiikkiala kokoontui Seinäjoelle viettämään MARS–tapahtumaa. Kyseessä on lähes viikon mittaiseksi venynyt musiikkialan talviseminaari, jolle ominaista on rento yhdessä tekemisen meininki. Tapahtuman aikana moni valtakunnallisesti toimiva alan järjestö on myös päätynyt pitämään omia kokouksiaan ja näin toimii myös Suomen Rock-klubien liitto, johon kuuluu tällä hetkellä noin 20 klubia ympäri Suomea.

Suomen Rock-klubien Liiton tehtävänä on seurata rock- ja muun elävän musiikin kentän ajankohtaisia ilmiöitä, pohtia tulevaisuuden visioita, ajaa klubien yhteisiä asioita ja nostaa yleiseen keskusteluun liittoa puhuttelevia aiheita.

Omasta mielestäni liiton rooli on paljon suurempi.

Olen nimittäin jo pitkään ihaillut kyseisen liiton tekemää ruohonjuuritason työtä uusien artistien ja yhtyeiden kasvattamiseksi. Lauantaina 14.2. eli ystävänpäivänä saamme taas näytön tästä työstä, kun voimme nauttia lähes 40 artistin keikasta eri puolella Suomea täysin maksutta.

Tarkemmin sanottuna vuorossa on jälleen Valtakunnallinen keikkapäivä ja luvassa on kovalaatuisia ilmaiskeikkoja. Ohjelmassa on luvassa Joosuaa, Black Magic Sixiä, MNTT:tä ja monia muita. Koko päivän ohjelma on kokonaisuudessaan katsottavissa täältä.

Tämän lisäksi liiton viime vuonna aloittama yhteistyö Veikkauksen ja SOA:n kanssa jatkuu ja laajenee myös tälle vuodelle. Kaveri mukaan keikalle –kampanjan tarkoituksena on siis löytää uutta yleisöä keikoille. Veikkauksella on iso rooli kotimaisen kulttuurin tukijana ja mahdollistajana ja toivonkin, että kampanjan kautta löydämme lisää nuoria hienoihin keikkapaikkoihimme.

Omalle osalleni lankesi Seinäjoella suuri kunnia: saan toimia jatkossa Suomen Rock-klubien liiton hallituksen puheenjohtajana. Toivon, että pystymme jatkossakin kasvattamaan musiikkimarkkinoillemme uusia menestyviä yhtyeitä ja artisteja. Uskon, että pystymme myös tiivistämään yhteistyötämme muiden järjestöjen kanssa tuoden alalle lisää kauan kaivattua yhteistyötä. Toivon myös, että mahdollisimman moni löytää itsensä elävän musiikin tapahtumien yleisöstä tänä kuluvana vuonna ja jatkossakin.

Kirjoittaja on Nosturin ohjelmapäällikkö sekä tätä nykyä myös Suomen rockklubien liiton hallituksen puheenjohtaja. Moukarinheittäjä ja junnufutisaktiivi HJK:ssa.

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä