Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Juhana Unkuri
Kuva: Aki Schadewitz

Kotimainen 60-luvun rautalankasoundi kiinnostaa nykyopiskelijoita

Englannissa ja Yhdysvalloissa syntynyt rautalankamusiikki rantautui Suomeen 1960-luvun alkuvuosina. Monet teinipojat perustivat rautalankayhtyeitä niin kellareissa, autotalleissa kuin kerhotiloissa lähinnä pääkaupunkiseudulla. Tuolloin nuoret esittivät itse ensimmäistä kertaa musiikkia toisille nuorille laajemmassa mittakaavassa.

Rautalankamusiikin varsinainen kulta-aika kesti vain muutamia vuosia. Instrumentaaliyhtyeinä aloittaneet kokoonpanot alkoivat esiintyä 60-luvun edetessä laulusolistin kera. Varsinaisen rautalangan lisäksi monet suomalaisyhtyeet esittivät myös muuta amerikkalaista ja brittiläistä sähkökitaravetoista musiikkia.

Kotimaisessa rautalankamusiikissa oli vahvoja slaavilaisia vaikutteita; monista slaavilaisista lauluista tehtiin suosittuja rautalankaversioita. Myös suomalaista kansanmusiikkia hyödynnettiin eräissä kappalevalinnoissa. Lauletuissa versioissa 60-luvun yhtyeet suosivat usein englanninkielistä alkuperäistekstiä, mutta jotkut esittivät myös käännösversioita.

Useat 60-luvun kotimaiset yhtyeet lopettivat toimintansa jo saman vuosikymmenen aikana. Nyt, noin 50 vuotta myöhemmin, samaiset suomalaisyhtyeet soittavat keskuudessamme.

Vuonna 1992 perustettu Back to the Sixties (BTS)-yhdistys ylläpitää suomalaisen rockin ja popin perinteitä tarjoamalla yleisölle erilaisia Sixties-tapahtumia; BTS Cruise -risteilyjä, Stadivaarirockia, The Beat Goes On -konsertteja sekä Klubi-iltoja.

Yhdistys julkaisee myös levyjä ja kirjoja. Toiminnassa ei ole bisnesnäkökulmaa, eikä yhdistys saa myöskään avustuksia.

Monet harvakseen esiintyneet tai ajat sitten lopettaneet yhtyeet alkoivat tehdä paluuta jo 90-luvulla. 2000-luvulla toimintaan tuli mukaan entistä useampi alkuperäisyhtye. Lisäksi mukana on joitain uusia, joskin seniorivetoisia kokoonpanoja.

 

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

 

Kuin luokkakokouksia

Joukot ovat jonkin verran harvenneet ja ajankuluminen on luonnollisesti harmaannuttanut soittajia. Mutta meno on edelleen kovaa. Tämä nähtiin myös lauantaina 9. elokuuta Helsingin Tokoinrannassa Cafe Pirittan rantalavalla järjestetyssä Stadivaarirockissa.

Iltapäivän ja illan mittaan kuultiin The Strangersin, The Scaffoldsin, The Diamondsin ja Expressin musisointia. Viihdekonkari Markku Veijalainen juonsi lupsakkaasti. Yleisö koostui pääosin varttuneemmasta väestä, mutta mukana oli jonkin verran myös nuorempia sukupolvia.

Vanhaa rautalankamusiikkia esittäneen The Strangersin basisti Kari ”Jet” Bergström kehuu tapahtuman tunnelmaa.

”Yleisö oli hyvin hengessä mukana. Mielestäni keikkamme meni hyvin. Vanhojen kappaleidemme lisäksi soitimme sellaista 60-luvun musiikkia, jota emme aikanaan esittäneet. Lähes puolet materiaalista oli vanhaa Shadowsia. Mukana oli muun muassa Cliff Richardin 60-luvun laulubiisejä instrumentaalisesti esitettynä.”

The Strangers perustettiin vuonna 1961. Yhtye lopetti toimintansa vuonna 1964, mutta se koottiin uudelleen Back to the Sixties -yhdistyksen myötä vuonna 1996.

”Soitamme omaksi iloksemme lähinnä BTS-tilaisuuksissa. On tosi hienoa, kun yleisö pitää meistä. Kaikkein antoisinta ainakin itselleni on kuitenkin vanhojen soittokavereiden tapaaminen. Nämä tapaamiset ovat kuin luokkakokouksia.”

60-luvulla esiintyessään The Strangersin, kuten myös monien muiden rautalankayhtyeiden jäsenet olivat alle 18-vuotiaita koululaisia.

”Tuolloin bändien välillä oli vähän kilpailuhenkeä. Jos jokin toinen yhtye soitti falskisti, siitä saattoi tuntea pientä vahingoniloa. Nykyään meillä ei ole enää tuollaista meininkiä, vaan olemme mitä parhaimpia ystäviä.”

Kotimainen Route66

1960-luvun rautalanka, rock ja pop ovat tänä syksynä esillä myös Taideyliopiston IHMEBUSSI X. -koulutuksessa, jonka otsikkona on Route66. Taideyliopiston eli Sibelius-Akatemian, Teatterikorkeakoulun ja Kuvataide-Akatemian opiskelijoista ja opettajista koostuva ryhmä kiertää Suomen kantatie 66:n varrella olevia paikkakuntia. Reitti kulkee Lapualta Orivedelle.

Ryhmä tekee musiikkia, kuvataidetta ja teatteri-ilmaisua sisältäviä produktioita yhdessä paikallisten peruskoululaisten ja lukiolaisten kanssa. Aiemmin Sibelius-Akatemia on järjestänyt vastaavaa musiikkikoulutusta muiden genrejen puitteissa.

”Route66-kiertueella kouluttajina vierailee myös Back to the Sixties -muusikoita. IHMEBUSSI X. kannustaa nuoria luomaan omaa musiikkia ja muuta omannäköistään kulttuuria, aivan kuten 60-luvun pitkätukkaiset rautalankanuoret aikoinaan tekivät”, kertoo Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvatuksen lehtorina toimiva Eeva-Leena Pokela.

Pokela laulaa myös BTS-yhtyeisiin kuuluvassa Sixties Blondies -kokoonpanossa, joka esittää 60-luvun tyttöbändimusiikkia.

Taideyliopiston musiikinopiskelijoita on käynyt vapaa-ajallaan BTS-tilaisuuksissa.

”Opiskelijat ovat ihailleet näiden soittajien rautalankasoundia. He ovat halunneet selvittää, millaisia vahvistimia, kitaroita ja tekniikkaa 60-luvun soittajat käyttävät.”

Pokela muistuttaa, että 60-luvun rytmimusiikki on ollut jo pitkään osa muusikoksi opiskelevien opetusohjelmaa.

”Meillä Sibelius-Akatemiassa opiskellaan myös 60-luvun musiikin historiaa. Rytmimusiikin tutkimus ja opetus on ollut Suomessa nousussa viimeisen 20 vuoden aikana. Nykyäänhän on olemassa myös rytmi- ja rokkimuskareita.”

Pokelan mukaan BTS-yhdistyksessä on pohdittu, voisivatko sen jäsenet olla siirtämässä musiikkinsa perintöä eteenpäin muutenkin kuin varsinaisen BTS-toiminnan kautta.

”Route66 -kiertue on askel tähän suuntaan. Ehkä BTS-soittajat voisivat jatkossa tehdä joitain vierailuja Taideyliopistoon. Monet BTS-soittajista ovat tehneet varsinaisen päivätyönsä muualla. He ovat kuitenkin hyviä muusikoita, jotka treenaavat edelleen.”

”60-luvun kotimainen rautalanka-musiikki voisi olla projektiopintojen teemana.”

Jaa somessa