Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Kaija Kärkinen
Kuva: Jakke Nikkarinen

Luovaa verotusta

Luoville aloille on viime vuosina kohdistettu suuria toiveita, kun perinteiset talouden tukipilarit ovat alkaneet uhkaavasti huojahdella. Ja näyttää siltä, että musiikintekijät ainakin ovat valmiita tarttumaan haasteeseen, kunhan vain olosuhteet ovat oikeudenmukaiset ja kannustavat.

Kuva punaviiniä lipittävästä, inspiraatiota odottelevasta boheemista biisintekijästä saa väistyä, kun tutustuu Teoston ja tekijäjärjestöjen yhdessä tekemään musiikintekijöiden verokyselyyn.

Yli puolella vastaajista, ja jopa 70 %:lla alle 33-vuotiaista on nimittäin musiikkiin liittyvää yritystoimintaa: musiikin tekemisen lisäksi muun muassa esiintymistä, omien äänitteiden tuotantoa, studio- ja levy-yhtiötoimintaa, kouluttamista, valmennusta, musiikin kustantamista, ohjelmamyyntiä… Varsin moniosaavaa ja tekeväistä porukkaa siis!

Olipa motiivi yrittäjyydelle olosuhteiden pakko tai intohimo, kokemukset ovat usein olleet vahvasti plussan puolella. Peräti 96 % vastaajista kokee, että on saanut yritystoiminnan kautta juuri niitä etuja, joita on havitellutkin: mahdollisuuden laskuttaa asiakkaitaan verokortilla toimimisen sijaan, hankkia laitteistoa ja materiaalia, suunnitella ja selkeyttää verotusta.

Valtaosalla tekijäyrittäjistä tekijänoikeustulot ovat joko pääasiallinen tai merkittävä tulonlähde. Suuri epäkohta onkin, että tekijänoikeustuloja ei voi nykylainssäädännön mukaan tulouttaa tekijän yritykselle. Ei ole kovinkaan kannustavaa, ettaä yksi tärkeimmistä tulonlähteistä jätetään toiminnan ulkopuolelle ja verotetaan henkilökohtaisena palkkatulona.

Teosto ja tekijäjärjestöt esittävät verotuskäytännön muuttamista siten, että musiikintekijä voisi ohjata tekijänoikeuskorvaukset määräysvallassaan olevan yrityksenelinkeinotuloksi. Tällöin Teosto ei suorittaisi ennakonpidätystä, vaan verotus tapahtuisi yhtiön oman verotuksen mukaan.

Muutos kannustaisi musiikintekijöitä investointeihin ja rohkaisisi uusien toimintamallien etsimiseen, kasvuun ja työllistämiseen. Juuri siihen, mitä luovilta aloilta toivotaan!
Ja mikä parasta: kenenkään ei tarvitsisi siirtää toimintaansa ja verorahojaan suotuisampiin olosuhteisiin, niin kuin esimerkiksi Ruotsiin. Siellähän omalle yritykselle tulouttaminen on ollut arkipäivää jo pitkään.

Teoston ja tekijäjärjestöjen verotyöryhmä on puurtanut tärkeän asian parissa ja tuloksena on selkeä ja vastaansanomaton esitys. Ja odotukset ovat korkealla. Työ- ja elinkeinoministeriö on omassa raportissaan ottanut esityksen näkökulmat hienosti huomioon. Vihreää valoa tunnelin päässä?

Musiikki & Media järjestää yhdessä Teoston kanssa suuren verokeskustelun 18.10. Musiikitekijän toimeentuloon ja verotuskohteluun liittyy paljon asioita, jotka vaativat lisää ponnistuksia meiltä kaikilta. Mutta on hienoa huomata, että joskus asiat nytkähtävät myös eteenpäin. Kannattaa siis avata suunsa ja kertoa, mitä tekijät haluavat! Siihen on myös Tampereella mahdollisuus, nähdään siellä!

Teksti: Kaija Kärkinen
Kuva: Jakke Nikkarinen

Musiikki & Media -tapahtuman veropaneeli ”Verotus – musiikkityöläisen menestyksen kulmakivi vai este?” klo: 14.4515.45 / BALLROOM 2. Mukana keskustelemassa: Riikka Railimo (Teosto), Jannika B (artisti), Kaija Kärkinen (musiikintekijä, artisti), Petra Tarjanne (TEM) ja Miika Tarhio (Muusikkojen Liitto). Lisätietoja ohjelmasta löydät täältä.

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä