05.03.2015 Teksti: Jani Hellström. Kuvat: Jakke Nikkarinen

Tänään 5.3. järjestettävässä Voitto-gaalassa palkitaan kotimaisten mainoselokuvien helmiä. Myös paras mainosmusiikki palkitaan omassa sarjassaan.

SATU ry:n, Mainostajien Liiton ja MARK Suomen Markkinointiliitto ry:n mainoselokuvakilpailu huipentuu tänään järjestettävään Voitto-gaalaan. Gaalassa palkitaan kotimaisen mainoselokuvan helmiä viidessä eri kategoriassa. Kilpailun sarjoja ovat tänä vuonna yleinen, yhteiskunnallinen ja kulttuuri, internet, efektit sekä mainosmusiikki.

Mainosmusiikki kisaa omassa sarjassaan, joka on toteutettu Voitto-gaalan järjestäjien ja Teoston yhteistyönä. Mainosmusiikki-sarjan tarkoituksena on tuoda esiin musiikin merkitys onnistuneessa ja vaikuttavassa mainoskokonaisuudessa. Sarjan kautta halutaan tuoda esiin myös mainosmusiikin tekijöitä.

Mainosmusiikki-sarjassa arvioidaan äänisuunnittelun ja musiikin valintoja omaperäisyydellä ja uusien ja persoonallisten ratkaisujen käytöllä sekä teknisellä laadulla, onko ääni uskottava ja mainoksen estetiikan mukainen. Lisäksi sarjassa kiinnitetään huomiota musiikkivalinnan onnistumiseen, toimiiko valinta yhdessä kuvan kanssa, istuuko se kuvan tempoon ja korostaako se haluttua tunnelmaa. Mainoksen musiikin valinnalla voidaan syventää kuvan tunnelmaa tai luoda sille tarkoituksellinen kontrasti tai tuoda kerrontaan huumoria ja alleviivata kuvan tapahtumia.

Kilpailun raadeissa toiminut Teoston hallituksen puheenjohtaja Kim Kuusi uskoo, että myös mainoksissa käytettävään musiikkiin on alettu kiinnittää aiempaa enemmän huomiota.

”Musiikki on mainonnassa keskeisessä roolissa. Tästä syystä on kiva huomata, että musiikki saa muutakin kuin alitajuista huomiota”, Kuusi toteaa.

”Hyvä mainosmusiikki toimii aina – oli kyse sitten millaisesta kuvakerronnasta tahansa. Parhaimmillaan mainoselokuvan musiikki toimii itsenäisenäkin ilman kuvaa, eikä jää kertakäyttötuotteeksi”, Kuusi selventää.

Kuusi kertoo kilpailukappaleiden skaalan olleen erittäin vaihteleva. Kiitosta hän antaa varsinkin musiikin tuotannolliselle tasolle, joka oli hänen mukaansa erittäin korkea.

Spotteja Mainosmusiikki-kategoriaan ilmoitettiin kaiken kaikkiaan mukaan 16 kappaletta. Ensimmäisen karsinnan suoritti esiraati, johon kuuluivat tänä vuonna musiikkituottaja Jukka Immonen, säveltäjä ja Teoston hallituksen puheenjohtaja Kim Kuusi, viulisti Pekka Kuusisto ja Elokuvaääniyhtiö Huminan toimitusjohtaja Tuomas Seppänen.

Kisan varsinainen tuomaristo tekee päätöksen voittajasta esiraadin tekemän shortlistin perusteella. Voitto-gaalan voittajat julkistetaan tänään klo 21:00.

palaa alkuun