Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Päivi Brink
Kuva: Jussi Helttunen

Mato Valtonen: Sanoittaja, tuo esille näkemystä!

Tänä syksynä ilmestynyt kirja Kun Suomi-Rock puri ja löi kertoo häkellyttäviä muistoja 1970–80-lukujen bändeistä Kekkoslandiassa.

– Kun Sleepy Sleepers perustettiin 1974, me elimme hyvin erilaisessa Suomessa kuin nykyään. Poliitikkoja ei saanut arvostella eikä Suomen suhdetta Neuvostoliittoon kritisoida. Seksiä harrastettiin pimeässä makuuhuoneessa hiljaa, vähän kännissä, eikä siitä puhuttu jälkikäteen. Alastomuus oli tabu, vaikka saunassa käytiinkin porukassa. Uskonnosta ei myöskään sopinut puhua, varsinkaan rock-sanoituksissa, Sleepy Sleepersistä ja Leningrad Cowboysista tunnettu Mato Valtonen muistelee.  

Ennen vuotta 1985 Suomessa oli kaksi YLEn TV-kanavaa ja kaksi YLEn radiokanavaa – siinä ne musiikkimediat, joita saattoi kuunnella. Siellä puhuttiin Valtosen muistikuvien mukaan useimmiten politiikkaa ja soitettiin sinfonioita. Kevyt musiikki oli pääsääntöisesti käännösiskelmää.

– Niihin tehtiin välillä hyviäkin sanoituksia, mutta niiden teemat olivat harmittomia. Ne kuvasivat surumielisesti menetettyä rakkautta. Kuu loistaa, on syksy, jätetty kertoo tuskastaan – ja mollista vedetään.

Ensimmäisille suomenkielisille rokkareille moiset aihepiirit eivät sanoituksiin sopineet. Sen sijaan esiin nostettiin kaikki tukahdutettu, säännelty ja kielletty. Valtosen mukaan sanoittajina tabuja rikkoivat ennen muuta Juice Leskinen, M.A. Numminen, Pelle Miljoona, Moog Konttinen, Dave Lindholm, Ismo Alanko ja Vexi Salmi.

Irwin Goodman ja Vexi Salmi tuskastuivat verottajaan ja tekivät kappaleen Haistakaa paska koko valtiovalta (1976). Kun näitä tekstejä alkoi tulla, kansa kohahti ensin, mutta sitten siitä tuli tavallista. Heidän jälkeensä oli helpompi sanoa tai laulaa, mitä halusi. Taiteella voi oikeasti muuttaa asioita ja kritisoida vääryyttä nurkan takaa, odottamattomasti. Suosittelen nykysanoittajillekin. Käytä valtaasi ja vaikuta Suomen tai oman kaupunkisi asioihin, Valtonen kannustaa.

Sleepy Sleepers: sanat ja lavashow edellä

– Sleepy Sleepersissä vedimme ihan läskiksi koko homman. Hauskaa ja viihdyttävää piti olla, ja ironisoimme koko tuon iskelmistä tutun ruikutuksen. Ensimmäinen levymme Sinulle Äiti vuodelta 1975 parodioi juuri tuota siirappisuutta. Rypistelimme ahdasmielistä ilmapiiriä vastaan ja olimme kapinallisia.

Woodstockin festivaali ja erityisesti siellä näyttävästi esiintynyt Sha Na Na esiintymisasuineen tekivät vaikutuksen Sleepy Sleepersin perustajajäseniin, ja räväkkä, usein sekopäinenkin lavashow nousi yhtyeen tunnusmerkiksi. Lavalla käytettiin kaikenlaista rekvisiittaa ruumisarkusta peruukkeihin ja naistenvaatteisiin. Keikat vetivätkin paljon väkeä. Sinulle Äiti -levy oli listaykkönen, samoin sen avauskappale Kuka mitä häh?

– Meillä oli monenkirjava yleisö. Tavallisiin, vähän rempseämpiin suomalaisiin upposi Sleepy Sleepersin meininki. Teimme sanoitukset nopeasti studiossa. Jälkikäteen on vaikea sanoa, kuka kappaleet lopulta sanoitti. Mutta useimmiten Sakke Järvenpää, minä ja esimerkiksi Pekka Nurmikallio olimme sanoittamassa. Huumori on vaikea laji ja me olimme siinä hyviä. ”Minä syön lanttuva, se on minun herkkuva.” Eihän siinä ole järjen häivää, mutta saa nauramaan. Tarvitaan hyvä hokema, jonka ympärille biisi tehdään, ja sitten joitakin ärsyttäviä pointteja sekaan. Menimme sanat edellä, musiikkimme oli sellaista kolmisointurokkia. Emme halunneet tehdä taidetta tai liian fiksuja sanoituksia vaan olennaista oli asenne, jolla tultiin lavalle, Valtonen toteaa.

Vuoden 1977 levyn nimeksi tuli lopulta Takaisin Karjalaan, vaikka Sliipparit olisivat halunneet sen nimeksi ”Karjala takaisin”. Sitä riskiä levy-yhtiö ei halunnut ottaa.

– Sanoitukset kuitenkin jäivät ennalleen, eikä YLE soittanut levyn biisejä radiossa eikä televisiossa. Raha-automaattiyhdistys poisti singlen Kaapataan lentokone Moskovaan jukebokseista. Poliisi esti esiintymisemme monessa kaupungissa. Huviluvassa luki erikseen, että bändin esiintymistä ei hyväksytä. Niinpä esiinnyimme salanimillä. Jotkut poliittiset aktiivit olivat sitä mieltä, että Sleepy Sleepers pitäisi kieltää lailla! Suorastaan toivoimme tätä, koska kaikki nämä kiellot vain kirkastivat sädekehäämme kannattajiemme keskuudessa. Takaisin Karjalaan oli myyntimenestys.  

Levyn sanoituksissa puhutaan monella tapaa Karjalasta ja Neuvostoliitosta, eikä se sopinut YYA Suomeen. Bändin esiintymiskiellot asettivat heidät napit vastakkain virkavallan kanssa. Keikkoja keskeytettiin, erityisesti bändin kotikaupungissa Lahdessa, missä koko poliisikunta tuli paikalle estämään esiintymiset. Tuolloin bändien leipä tuli pääasiassa keikoista.

– Kaikki muuttui paikallisradioitten myötä vuonna 1985. Niissä soitettiin mitä haluttiin, ja YLEn oli seurattava perässä. Henkinen ilmapiiri muuttui. Silloin alkoi tuntua, että täällähän voisi ollakin.  

Raikasta ilmaa tarvitaan edelleen

Mato Valtonen, Kontrasta tuttu Moog Konttinen ja Suomi-rockin kävelevä tietosanakirja Kjell ”Zellu” Starck kirjoittivat kirjan Kun Suomi-Rock puri ja löi nostaakseen esiin sellaisia bändejä ja muistoja, jotka ovat jääneet muiden Suomi-rockin historiikkien ulkopuolelle. Bändit, joita ei YLEn arkistosta löydy, voivat jäädä sivuun jo arkistomateriaalin puutteen vuoksi. Kirja antaa erinomaisen taustan Suomi-Rockin hulluimmille ja rajuimmille sanoituksille, jotka saivat energiansa yhteiskunnan sulkeutuneisuudesta ja tolkuttomista säännöistä.

– On vaikea nykyään ymmärtää, kuinka hullua kaikki oli. Sperm-yhtyeen Mattijuhani Koponen sai 1968 vankilatuomion esiinnyttyään keikalla alasti. Ja Juice ja Moog saivat kumpikin sakkotuomion siitä, että joku yleisössä ollut mies suuteli soittajaa poskelle palkintona jostakin keikan aikana. Itse sain 1500 markan sakkotuomion yllyttämisestä epäsiveellisyyteen. Keikalla kolme merimiestä hyppäsi lavalle ilman paitaa tatuoinnit esillä. Sanoin, että näyttäkää nyt hanuritkin, ja he näyttivät. Kyllä tuollaisessa yhteiskunnassa tarvittiinkin ihmisiä, jotka avasivat ikkunoita.

Sliipparit tuulettivatkin arvoilmapiiriä oikein kunnolla. Viime vuonna he tekivät juhlakiertueen 40-vuotiaan bändin kunniaksi ja 20.11.2015 julkaistaan bändin uusi studiolevy Vain elämää – Only Rock’n’Roll. Marras–lokakuussa Sleepy Sleepers keikkailee Pelle Miljoona Oy:n kanssa. Herrojen lavashow kohauttaa edelleen, mutta rikosoikeudellisiin toimenpiteisiin tuskin enää ryhdytään.  

– Nykyajan sensuuri on bändien itsesensuuria. Bändi saa tulonsa radiosoitosta ja sen pohjalta saadaan myös keikkamyyntiä. Niinpä musiikki tehdään radiota varten, ja siitä on tullut kivaa ja hyväksyttävää. Nykyään Suomessa on mielettömän hyviä soittajia, säveltäjiä, sovittajia ja sanoittajia, mutta biiseissä ei ole rankempaa sisältöä. Ne kelpaavat radioon. Tässä sanoittajalle markkinarako: tuo oma näkemys esiin! Suomi on kusessa, ja kaikki vain riitelevät ja valittavat. Kukaan ei ota vastuuta. Tähän juuri uusi biisimme Jytä jytkyttää ottaa kantaa, Valtonen toteaa.

Jytä jytkyttää alkaa näin:

”Huh hah hei ja OMG
On mulla perseen alla BMW
Taskussa lompakko paksunee
Kun kansalle paskaa sanelen

Ohitan jonon ja maksan sen
Ja portsari-bodaria kättelen
Naiset huutaa mun nimeeni
Ootsä todellakin se Timo Suomi”

Lue lisää teostoksesta: Kun Suomi-Rock puri ja löi. Kapina-rockin synty, nousu ja (t)uho. Mato Valtonen, Moog Konttinen ja Kjell Starck, Bazar 2015.

Jaa somessa