Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Mervi Vuorela
Kuva: Markku Mattila

Mun biisi: Get Stoned

Stone-yhtyeen laulaja-basisti Janne Joutsenniemi vannoo biisinkirjoituksessa hyvän komppikäden, huumorin, viettien ja vaiston varaan. Get Stoned –biisi on kuvaus kuilusta espoolaisten snobien ja hevareiden välillä 80-luvulla.

Vuonna 1988 thrash metalista intoilevat pikkupojat menivät sekaisin. Tuolloin ilmestyi keravalaisen Stonen debyyttialbumi, jonka myötä peruskoulujen pulpetinkannet alkoivat täyttyä ikonisista Stone-logoista ja niiden pintaa rummuttavista levottomista pitkätukista.

Intensiivisimmät pöytärummutussessiot aiheutti laulaja-basisti Janne Joutsenniemen säveltämä ja sanoittama avausbiisi Get Stoned, jolla Stone todisti olevansa Suomen Metallica. 4:20 minuuttia kellottava Suomi-thrashin klassikko syntyi Joutsenniemen mukaan yhdeltä istumalta:

”Asuin vielä silloin vanhempieni luona ja tein intro- ja säkeistöriffit omassa huoneessani. Sahailtuani niitä tovin loppubiisi muovautui riffien ympärille. Rakenteeltaanhan biisi on hyvin perinteinen, sillä tuohon aikaan meillä ei vielä ollut E-F-G- ja H-osia käytössä, haha!”

80-luvun lopulla Joutsenniemi ja Stonen toinen biisintekijä-kitaristi Roope Latvala omistivat suurimman osan vapaa-ajastaan soittamiselle. Tyttöystävät ja kaljanjuonti tulivat hyvänä kakkosena, koulunkäynti kolmosena.

”Sahasimme kumpikin kodeissamme kitaraa päivät pitkät. Sitten kun tapasimme, istuimme alas kepit kourassa ja näytimme viimeisimmät riffimme. Niistä nousi aina muutama, jotka sopivat toisiinsa, ja pallottelemalla riffejä eestaas muovautui lopulta biisejä”, Joutsenniemi kertoo.

Hyvän biisintekijätiimin tapaan Joutsenniemellä ja Latvalalla oli yhteinen päämäärä ja sanaton ymmärrys sen toteuttamiseksi. Kumpikin piti itsestäänselvyytenä, että Stonesta tulisi vielä jotain isoa ja merkityksellistä, kunhan kaksikko vaan saisi puserrettua ”sen jonkin” ulos sisältään.

”Meidän ei tarvinnut unelmoida ääneen enkä usko, että kumpikaan meistä poseerasi peilin edessä ottaen rocktähtimäisiä asentoja. Me vaan skulattiin, ja joku vietti tai vaisto ohjasi meitä eteenpäin määrätietoisesti mutta rennosti. Loppupeleissä kyse oli kuitenkin hauskanpidosta”, Joutsenniemi sanoo.

Siinä missä Latvala oli teknisesti taitava kitaristi ja toi Stonen musiikkiin useita kinkkisiä riffejä, Joutsenniemen vahvuutena oli biisikokonaisuuksien ja melodioiden hahmottaminen.

”Laulajana minun piti myös löytää ne jutut, jotka toimivat säkeistöinä ja kertseinä. Vaikka laulutaitoni oli todella vajavainen ja laulutyylini karjuntaa, ymmärsin silti, että pitää olla joku koukku, että biisi kulkee eteenpäin.”

Joutsenniemi haluaa myös korostaa komppikäden tärkeyttä:

”Usein jengi tiluttelee perkeleesti eikä ymmärrä, että jos komppi ei ole tarkka, tiukka, jämäkkä, vakaa ja silti rouhea ja röyhkeäkin, biisissä ei ole sitä reunaa, jota tällainen musiikki tarvitsee.”

Get Stoned -kappaleen teksti on kieli poskessa kirjoitettu kuvaus konformistisen yhteiskunnan ja antikonformistisen heavy metal -maailman yhteentörmäyksestä.

”Kaikki soturi-, velho- ja rakkaus-aiheet tuntuivat silloin noloilta. Niinpä jäljelle jäivät oman elämänpiirin hölmöilyt ja teiniangsti. Get Stoned on kuvaus 80-luvun puolivälin kuilusta espoolaisten snobien ja hevareiden välillä.”

Vaikka teksti on Joutsenniemen mukaan silkkaa ”hölmöilyn ilotulitusta”, sen taustalta paistaa sopeutumattomuuden universaali problematiikka.

”Ei tuollaisista asioista voinut silloin kirjoittaa tosissaan, vaan ne piti lyödä läskiksi. Biisin ilosanoma kuitenkin on, että kun soitamme musiikkiamme snobien kauhuksi, heistäkin kuoriutuu lopulta ihka-aitoja hevareita, haha!”

Joutsenniemen mukaan Get Stoned laitettiin Stone-debyytin avausbiisiksi siksi, että kappaleessa on vahva riffi ja draivi, se on riittävän simppeli ja siinä on yleisöä huudattava kertosäe. 26 vuoden jälkeen biisi kuulostaa Joutsenniemen korvaan yhä ”helvetin hyvältä”.

”Get Stoned on äänitetty livenä nauhalle, siinä on lämmin analogi-soundi ja soitto on niin tiukkaa kuin se silloin pystyi olemaan. Koko levy äänitettiin neljässä päivässä. Sen takia siihen jäi varmaan jotain alkuvoimaa.”

 

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

 

Jaa somessa