Siirry sisältöön

Musiikkia kanojen työmotivaation parantamiseksi

Teoston puoleen käännytään välillä yllättävienkin kysymysten kanssa. Onhan se ihan imartelevaakin, kun meidän uskotaan tietävän kaikesta mahdollisesta, mikä etäisestikin liittyy musiikkiin tai tekijänoikeuksiin. Teosto on vanhin ja tunnetuin Suomen tekijänoikeusjärjestöistä, joten varmaan siksi tulee mieleen, että kysytäänpä tätä Teostosta.

Itsekin sain kerran puhelun, joka alkoi (ilman ironianhäivääkään): “Kuulin, että te siellä Teostossa tiedätte kaiken, niin että kysyisin…” Kysymys koski sillä kertaa erään musiikkinäytelmän nimeä, ja kuvailujen perusteella osasin kuin osasinkin kertoa kysyjälle, mikä näytelmä oli kyseessä.

Ennen nettiaikaa kysymykset tulivat usein puhelimitse ja joskus baarihälyn säestäminä. Kysymys saattoi alkaa: “Löimme juuri vetoa, voitteko kertoa…” Kerran veto koski Buddy Hollyn ja Kirkan sukulaisuussuhdetta, kerran erään laulajan sukunimeä. Kerran soittaja toivoi saavansa Michael Jacksonin puhelinnumeron ja yksi kyselijä halusi Chaplinin nimikirjoituksen.

Normityöpäivänä asiakaspalveluun tulevat kysymykset ovat yleensä ihan peruskauraa eli musiikin esitysoikeuksiin, Teoston asiakkuuteen, tilityksiin ja ilmoitusten tekemiseen liittyviä kysymyksiä lukemattomine variaatioineen. Niihin etsimme kysyjille parhaan kykymme mukaan vastauksia ja ratkaisuja.

Joskus kysymykset ovat kuitenkin niin yllätyksellisiä, että ne jäävät mieleen vuosikausiksi. Sellaisen kysymyksen esitti muun muassa eräs kanalanpitäjä, joka halusi ruveta käyttämään taustamusiikkia kanalassaan “kanojen työmotivaation lisäämiseksi”, kuten hän kirjoitti. Hän kysyi, pitääkö siitä maksaa musiikinesityskorvauksia: “Kuulijakunta koostuu 36 kanasta (ainakin aamulla heitä oli vielä niin monta) ja epämääräisestä joukosta kananmunia”, kyselijä kuvaili. Sitä, mitä hänelle vastattiin, en muista.

Silloin tällöin meiltä kysytään, pitääkö Teostolle maksaa korvausta, jos soittaa levyä, jolta kuuluu vain linnunlaulua. Vastaus on tietenkin, ettei tarvitse, koska linnut eivät ole valtuuttaneet meitä keräämään esityskorvauksia puolestaan.

Asiakaspalvelumme vastaa tavallisena arkipäivänä yli sataan puheluun ja lukuisaan määrään sähköposteja. Musiikinkäytöstä ja tekijänoikeuksista riittää paljon kysyttävää. Vuosittain tilitysten jälkeen vähän eri muodoissaan toistuvaan kysymykseen “kuka sai eniten korvauksia” emme kuitenkaan vastaa. Nämä asiat ovat luottamuksellisia ja musiikintekijöiden yksityisasioita.

Marja-Leena Karjula
 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä