Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Heikki Jokinen
Kuva: jarisillanpaa.fi

Musiikkivideo ei enää tottele sääntöjä

Jokaisen musiikkivideon teko mietitään tapauskohtaisesti, sanoo Warner Music Finlandin tuotantopäällikkö Lasse Kurki.

”Mietimme mikä on tarve. Ainakin uuden artistin tai levyn sinkusta yleensä tehdään oma video.”

Musiikkivideolla luodaan kappaleen tai artistin visuaalinen maailma ja identiteetti musiikin kentällä. Videon liittyminen siihen vaihtelee musiikkilajin mukaan.

”Räppärit sanovat, että kappaletta ei ole olemassa jos siitä ei ole videota. Paula Koivuniemen tapaiselle artistille taas video ei ole niin tärkeä.”

Jenni Vartiaisen kappaleista on tehty paljon musiikkivideoita. ”Ne tuntuvat kulkevan käsi kädessä hänen musiikkinsa kanssa.”

”Kulutustottumukset muuttuvat, moni käyttää Youtubeakin ilman videon katsomista. Esimerkiksi JVG:n Tarkenee huomattiin ilman videotakin. Video tehtiin vasta jälkeenpäin.”

Musiikkivideo antaa mahdollisuuden brändätä artisti uudelleen, Kurki sanoo ja ottaa esimerkiksi Jari Sillanpään. Sinä ansaitset kultaa -video on nyt Warnerin Youtube-kanavan katsotuimpia videoita 4,2 miljoonalla katselukerrallaan.

Video voi esitellä uuden artistin tai tutun tekijän uudistumisen. Se voi pidentää kappaleen elinaikaa ja syventää sen tarinaa.

Videot suosittua sisältöä – toistaiseksi

Musiikkivideoissa ei Suomessa liiku isoja rahoja. Lasse Kurki arvioi useimpien videoiden kustannusten mahtuvan 3 – 10 000 euron haarukkaan. ”Kun levyyn menee 20 – 30 000 euroa on videon kustannusten oltava suhteessa siihen.”

Videon tekeminen on yhteistyötä: Levy-yhtiö ja artisti päättävät yhdessä millainen siitä tulee.

”Ensin on näkemys siitä mitä tarvitaan, sitten kysymme ideoita sopivilta videoiden tekijöiltä. Joskus ideat tulevat artistilta.”

”Kyse on näkemyksestä, peräänkuulutan hyvää ideaa. Osa videoista on suoraan sanottuna tylsiä.”

”Elämme sillä lailla hauskassa maailmassa, että enää ei ole mitään sääntöjä millaisia videoita tehdä. Ennen oli MTV, mutta nyt levitys toimii missä vain. Se on rikkautta”, Kurki sanoo.

”Enää ei ole auktoriteettejä, joita on miellytettävä, jotta saa videonsa näkyville. Se tekee niistä moninaisia ja vapaita.”

Kuvaustekniikan hinnan laskeminen lisää tätä vapautta.

Elämme visuaalisessa maailmassa, jossa musiikkivideon kuluttaminen on helppoa, Kurki sanoo. Video on tärkeä työkalu, jonka aika ei ole vielä ohi. Muutokset ovat kuitenkin nopeita.

”Katsotaan mitä tuumaan vuoden päästä.”

Musiikinedistämissäätiö jakaa av-tuotannon tukea

Teksti on julkaistu alun perin Gramexpress-lehdessä ja aihe liittyy Musiikin edistämissäätiön (MES) toimintaan.

MES jakaa av-tuotannon tukea esimerkiksi musiikkivideoille ja –dokumenteille. Teosto tukee MES:in toimintaa: Vuonna 2014  musiikintekijät, esittäjät, kustantajat ja tuottajat saivat säätiöltä hakemusten perusteella tukea yhteensä 2,4 miljoonaa euroa. MES:in ovat perustaneet Gramex ja Teosto.

 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä