Jouko Aaltonen, Teosto, dokumenttielokuva, elokuva, Teostory
29.03.2016 Teksti: Heikki Jokinen. Kuvat: Jari Koski

Jouko Aaltonen on kuvannut musiikin maailmaa elokuvassa Kenen joukoissa seisot? (2006) sekä elokuvassa Punk, tauti joka ei tapa (2008). "Minua musiikki kiinnostaa sosiaalisena ilmiönä ja sukupolvikokemuksena."

Jouko Aaltonen (s. 1956) on ohjannut parikymmentä dokumenttielokuvaa ja osallistunut kymmenien muiden elokuvien tekoon muun muassa käsikirjoittajana tai tuottajana. Hänen taiteen tohtorin väitöskirjansa (2006) käsitteli dokumenttielokuvan tekoprosessia.

”Dokumentin teon välineet ovat moninaiset, niitä on jopa enemmän kuin fiktiossa. Musiikki on yksi, erinomainen elokuvallinen keino puhutella yleisöä.”

Musiikkia käsittelevässä dokumenttielokuvassa musiikki ei kuitenkaan ole vain kerronnallinen keino vaan myös aihe, Aaltonen sanoo.

Miten musiikkidokumentin teko eroaa muun dokumenttielokuvan teosta?

”Kaikissa dokumenteissa aihe otetaan ensin haltuun. Musiikkidokumentissa siihen liittyvää musiikkia aletaan kuunnella varhain - mitä varhemmin, sitä parempi.”

”Punk-elokuvaa tehdessäni kuuntelin hardcore-punkkia niin, että perheelläkin alkoi jo olla sanansa sanottavana.”

Tekijällä ei tarvitse olla henkilökohtaista suhdetta elokuvan musiikkiin. ”Minua musiikki kiinnostaa sosiaalisena ilmiönä ja sukupolvikokemuksena. Musiikki on monisärmäinen aihe, johon liittyy muutakin kuin musiikin estetiikkaan liittyvää peilausta.”

Poliittinen laululiike jäi lyhytikäiseksi

Aaltosen molemmissa musiikkidokumenteissa musiikki näyttäytyy vahvasti sukupolvikokemuksena. ”Joissakin ikäluokissa yllättävänkin tarkkarajaisena.”

”Esimerkiksi poliittisen laululiikkeen musiikki meni koko ikäluokan läpi, ja läpi koko poliittisen kirjon. Taistelulaulut kuuluivat myös porvarien nuoruuteen. Jopa yllättävässä määrin, huomasin saamastani palautteesta.”

”Minua viehätti se havainto, että poliittisesti taisteleva laululiike, joka tähtäsi maailman muuttamiseen, ja jolla oli selkeä käsitys tulevasta maailmasta, jäi lyhytikäiseksi. Sen sijaan punk, joka syntyi ilman tällaista perspektiiviä, jäi pysyväksi ilmiöksi.”

Jouko Aaltosen seuraava musiikkidokumentti pohjautuu Peter von Baghin viimeisenä kesänään tekemiin poliittisen laululiikkeen vaikuttajien haastatteluihin.

Dokumenttielokuva on noussut 2000-luvulla paljon entistä näkyvämmäksi ja sitä esitetään usein elokuvateattereissakin. Ennen tätä nousua musiikkidokumentti oli niitä harvoja dokumenttigenrejä, jotka menestyivät teattereissa, Aaltonen sanoo.

Musiikkikulttuurin muutos näkyy dokumenttielokuvassakin. ”Musiikki dokumentin aiheena ei enää riitä menestykseen. Kun Rollarit voi nähdä livenä stadionilla, ei enää mene katsomaan dokkaria.”

”Pärjätäkseen teattereissa musiikkidokumentin tulee olla jotakin muuta kuin uusi musiikin esittämisalusta. Sen on oltava enemmän kuin musiikin dokumentointia.”

Musiikin edistämissäätiö jakaa tänä vuonna 200 000 euroa erityistukena audiovisuaalisille kotimaista musiikkia käsitteleville tuotannoille. ”Tekijän kannalta se on erinomainen asia. Rahoituslähteitä on vähän ja tuki mahdollistaa toisenlaisen paneutumisen ja tekemisen."

Musiikinedistämissäätiö jakaa av-tuotannon tukea

Teksti on julkaistu alun perin Gramexpress-lehdessä ja aihe liittyy Musiikin edistämissäätiön (MES) toimintaan. MES:in ovat perustaneet Gramex ja Teosto.

MES jakaa av-tuotannon tukea esimerkiksi musiikkivideoille ja –dokumenteille. Teosto tukee MES:in toimintaa: Vuonna 2015 musiikintekijät, esittäjät, kustantajat ja tuottajat saivat säätiöltä hakemusten perusteella tukea yhteensä 2,6 miljoonaa euroa. Summa nousi 200 000 euroa edellisvuodesta. Lue lisää tukien jakautumisesta vuonna 2015.

 

palaa alkuun