Orkesterien puolustaja jättää tiukat aikataulut

Aila Sauramo vaikuttaa aurinkoiselta ja rentoutuneelta. Ei ihme, sillä hän on kuukauden päästä saamassa reippaasti lisää vapaa-aikaa. Sauramo siirtyy eläkkeelle toimittuaan 16 vuotta Suomen Sinfoniaorkesterien toiminnanjohtajana.

”Monet kysyvät, mitä aion sitten eläkkeellä tehdä. Olen vastannut, että hei, nyt minun ei ensimmäistä kertaa moneen kymmeneen vuoteen tarvitse tietää, mitä teen”, Sauramo huudahtaa.

”Odotan innolla aikaa, jolloin ei tarvitse enää rakentaa kalenteria tarkasti”, Sauramo jatkaa.

Sauramo on työskennellyt musiikkibisneksen parissa yhteensä 35 vuotta. Alun perin hänen työuransa olisi pitänyt olla jossain aivan toisaalla. Sauramo on opiskellut Tampereen yliopistossa politiikan tutkimusta. Yhteiskuntatieteiden maisteriksi valmistuttuaan Sauramo pääsi töihin lääninhallituksen suunnitteluosastolle.

”Kirjoitin siellä puheita ja tein virastotöitä. Sivussa tein musiikkitoimittajan hommia”, Sauramo kertoo.

Kun Sauramo oli ollut lääninhallituksessa töissä vuoden, hän sai tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä. Hänen musiikkia intohimoisesti harrastava tuttavapiirinsä perusti Tampere Jazz Happening -festivaalia järjestävän yhdistyksen. Sauramoa pyydettiin toiminnanjohtajaksi.

”Äitini paheksui suuresti päätöstäni, mutta siitä huolimatta hyppäsin”, Sauramo kertoo.

Intohimosta elävään musiikkiin

”En ole koskaan harmitellut, että minulla on yhteiskuntatieteellinen tausta. Siitä osaamisesta on ollut paljon hyötyä tällaisissa hallinnollisissa hommissa”, Sauramo toteaa.

Vähitellen Jazz Happeningin lisäksi Sauramon tontille tulivat myös nykymusiikin festivaali Tampere Biennale ja kuorofestivaali Tampereen Sävel. Näiden parissa Sauramo työskenteli 15 vuotta. Sen jälkeen Sauramo työskenteli kolmisen vuotta Avantin toiminnanjohtajana. Sitten häntä pyydettiin Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n toiminnanjohtajaksi.  Täällä Sauramo onkin sitten viihtynyt eläkeikäänsä saakka.

”On upeaa, että on saanut tutustua suomalaisiin kansainvälisen huipputason säveltäjiin, kapellimestareihin ja muusikoihin henkilökohtaisesti. Olen saanut tehdä töitä hyvin inspiroivassa seurassa. Se on ollut suuri lahja”, Sauramo toteaa.

”Arkityö järjestössä ei aina ole niin loistokasta ja monesti se näkyy vain, jos sitä ei tee. Motivaatio on kuitenkin pysynyt aina vahvana, kun on tiennyt, minkä ja keiden eteen tekee töitä.”

Suhdetoimintaa ja koulutusta

Suomen Sinfoniaorkesterit toimii orkesterien kattojärjestönä, joka edistää maamme sinfonia- ja kamariorkesteritoimintaa sekä valvoo orkestereiden etuja ja oikeuksia. Käytännössä työssä liikutaan EU-tason politiikasta aivan ruohonjuuritasolle orkesterimuusikoiden arkeen.

”Ydintehtäviäni ovat muun muassa verkostojen ylläpito ja suhdetoiminta. Olemme esimerkiksi tiiviissä yhteistyössä teattereiden, museoiden ja muiden Veikkauksen edunsaajien kanssa. Eduskunnan käytävillä on tullut käveltyä aika paljon. Monesti siellä on myös lyöty päätä seinään”, Sauramo toteaa.

Sauramo on myös usein ulkomailla tapaamassa jäsenjärjestöjä ja ajamassa Suomen orkestereiden asiaa.

”Suomalaisen klassisen musiikin upea kansainvälinen menestys on kuitenkin raakaa työtä, jonka orkesterit, kapellimestarit ja säveltäjät tekevät itse. Me toki toimimme myös maineen luojina, mutta emme voi ottaa siitä menestyksestä kunniaa”, Sauramo sanoo.

Suomen Sinfoniaorkesterit on jäsenorkestereiden kanssa yhteydessä työehtosopimuksista, lainsäädännöstä ja antaa heille erilaisia ohjeita työskentelyyn.

Erilaiset seminaarit ovat myös tärkeä osa toimintaa.

”Orkestereissa yleensä kukin ihminen on omassa työssään yksin ja läheisin kollega on naapurikaupungissa. Silloin on tärkeää tavata samaa työtä tekeviä ja vaihtaa kokemuksia koulutustilaisuuksien ohessa”, Sauramo toteaa.

Kun Sauramo miettii uransa kohokohtia, esiin nousee viimeisin sisältöprojekti. Suomen Sinfoniaorkesterit sai Suomen kulttuurirahastolta tukea, jonka avulla suomalaisilta nykysäveltäjiltä tilattiin 15 uutta sävellystä 15 orkesterille Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Projektin nimi on Sibeliuksen seuraajat.

”Mietimme yhdessä, mitä muuta voisimme tehdä Suomen juhlavuonna, kuin soittaa pelkkää Sibeliusta”, Sauramo kertoo.

”Pyysimme, että sävellykset olisivat sillä lailla tolkullisia, että niitä olisi mahdollista soittaa myös jatkossa eri orkestereissa – että ne eivät sisältäisi niin vaikeita soitinnuksia tai niin vaikeita instrumentteja, että niitä voisivat soittaa monet eri orkesterit. Se on ollut projekti, jossa on ollut todella mukavaa olla mukana.”

Ennakkoluuloton yleisö

Sauramo toteaa, että nyky-Suomessa on erityisen hienoa se, että meni sitten Lappiin tai Joensuuhun, jokainen orkesteri soittaa myös uutta suomalaista musiikkia ja tekee tilausteoksia.

Sauramo kertoo, että suomalaista konserttiyleisöä haastatellessa suurin osa vastaa iästä ja yhteiskunnallisesta riippumatta, että he haluavat kuulla sekä klassikoita että uutta, yllättävääkin musiikkia.

”Suomalaisen konserttiyleisön ennakkoluulottomuus on hämmentävän hienoa. Keski-Euroopassa ollaan paljon vanhoillisempia ja puritaanisempia”, Sauramo toteaa.

”Keski-Euroopassa on toki myös loistavia nykymusiikkiyhtyeitä, mutta he toimivat erillään klassisista orkestereista. On hienoa, että meillä genrejen raja-aitoja ei pidetä niin korkeina.”

”Uskon, että moderniutemme on yksi syy, miksi Suomessa konserttiyleisöjen määrä on kasvussa, toisin kuin monessa muussa maassa”, Sauramo toteaa.

Toinen Suomen orkestereille ominainen piirre on se, että soittajien taso on korkea.

”Muutama vuosikymmen sitten maakuntien orkesterien porukka oli vielä paljon heterogeenisempaa. Mukana oli toki myös taitavia muusikoita, mutta monella ei ollut hyvää koulutusta. Nykyään kaikissa orkestereissa on erittäin koulutettu jäsenistö”, Sauramo kehuu.

Hän painottaa, että pienillä orkestereilla on todella suuri tehtävä keskuskaupungeissa ympäri maata.

”Eikä pelkästään se, että soitetaan kerran viikossa salissa konsertti, vaan koko musiikkielämä rakentuu vahvasti näiden muusikoiden varaan. Suuri osa toimii myös opettajina. He pitävät yllä maanlaajuista musiikin infrastruktuuria ja tekevät tärkeää yleisötyötä.”

Sauramo on harmissaan, kun pohditaan, tarvitaanko Suomessa näin paljon orkestereja.

”Suomi on laaja maa ja on aika paljon, jos pitää matkustaa monta sataa kilometriä päästäkseen konserttiin. Jos näitä orkestereita tapetaan, moni muu asia kuolee samalla.”

Sauramo ei kuitenkaan usko, että tulevaisuus koituisi elävän musiikin lopuksi. Digitaalinen kehityskin tarjoaa hänen mielestään vain uusia väyliä tuoda musiikki lähellä kuuntelijoita.

”En ajattele, että tekninen kehitys olisi uhka elävälle musiikille. Haluan uskoa, että ihmiset kokevat genrestä riippumatta vetoa aitoon läsnäoloon ja kokemuksellisuuteen”, Sauramo toteaa.

Vapaata rullausta

Eläkkeelle siirtyvän Sauramon saappaat täyttää Helena Värri, joka on jo aloittanut tehtävässä.

”Menemme aluksi hetken käsikynkkää”, Sauramo hymyilee.

Hänellä on paljon asioita siirrettäväksi eteenpäin.

”Mutta fiilis on hyvä ja luottavainen, sillä olemme Helenan kanssa tuttuja jo pitkältä aikaa”, Sauramo kertoo.

Värri on toiminut muun muassa Sellosalin johtajana, Tapiolan Sinfoniettan intendenttinä ja Espoon sivistystoimen johtajan sijaisena.

”Helena on on hyvin kokenut ja tuntee orkesterielämää ja yhteiskunnallisia asioita hyvin”, Sauramo kertoo.

Sauramo itse aikoo, kuten edellä uhkasi, pitää kalenterinsa väljänä. Suunnitteilla on tosin pitkä matka Etelä-Amerikkaan. Sauramo harrastaa miehensä kanssa pitkän matkan pyöräilyä. Andien yli on rullattu jo kertaalleen.

”Ja nythän minulla on myös enemmän aikaa käydä konserteissa”, Sauramo hymyilee.