Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Jani Hellström
Kuva: Joel Hiljanen

Pelisäveltäjä Petri Alanko peräänkuuluttaa intohimoa

Muun muassa Alan Wake- ja Death Rally -pelien sävellyksistä tunnettu Petri Alanko kertoo haaveilleensa jo lapsena musiikkiurasta, muttei uskonut sen olevan mahdollista. Sattumien kautta biisinkirjoittajaksi päätynyt Alanko ei kuitenkaan sopeutunut päivittäispopin maailmaan. Intohimo musiikkia kohtaan löytyi uudelleen pelimaailmasta.

Espoon Niittykummussa on harmaa päivä. Ison, valkoisen toimistokompleksin etupihalla on avaraa. Kauempaa kuuluu vain muutaman pihalle ajavan auton ääni. Kaikki tuntuu pysähtyneeltä.

Hiljaisuus katkeaa kuin seinään rakennuksen sivuoven räpsähtäessä auki. Pihalle marssii kaksi miestä Remedy-paidoissa. Mukana on toimistopenkki, leka ja kirves. Miehet sytyttävät tupakat tauon merkiksi.

Ensimmäinen isku helähtää penkin muovipintaan kirveellä. Mies vaikuttaa pettyneeltä.

”Joo, ei tällä ihan tohdi. Ikävä kimmoke-elementti”, hän toteaa vaihtaessaan lyömäaseeksi lekan. Toinen lyönti lävähtää penkistä läpi.

”Noni, heti paljon parempi”, miehen naurahtavat yhteen ääneen.

Astumme sisään peliyrityksen kiehtovaan maailmaan.

”En uskonut, että musiikkia voisi tehdä työkseen”

Edessäni istuu rauhallisen ja avoimen oloinen mies. Remedy Entertainmentin pelisäveltäjä Petri Alanko ottaa hörpyn teestään ja aloittaa kertomalla historiastaan.

Ensikosketus musiikkiin tuli lapsena piano- ja teoriatuntien sekä erilaisten sävellystapaamisten kautta. Alangon mukaan musiikki on oikeastaan aina jollain tavalla kuulunut läpi kaikesta, mitä hän on tehnyt.

Pelisäveltäminen, tai edes musiikki, ei kuitenkaan ollut Alangolle itsestään selvä uravalinta. Lukion jälkeen hänet hyväksyttiin opiskelemaan musiikkitieteelliseen, mutta aloituspaikka jäi käyttämättä.

”Jotenki mä vaan ajattelin, ettei siihen, mitä mä haluan tehdä, ole mahdollisuutta. Piti olla jotenkin porvarillinen ammatti tai jotain. Mä en tiedä mikä helvetin päähänpisto se oli.”

”No, mä menin sitte lukemaan sitä paskinta mahdollista: teoreettista fysiikkaa. Tää oli aika korni tilanne sinällään, kun mulla oli lyhkänen matikka lukiossa”, mies hymähtää.

Alanko pudistelee päätään. Fysiikka ei innostanut ja luennoilla hän kävi vain lähinnä toteamassa, ettei ymmärrä sanaakaan. Täysin toimettomaksi Alanko ei kuitenkaan jäänyt, ja opintosuunnitelma täyttyikin ohjelmoinnilla ja tietojenkäsittelyllä.

”Opiskelurahat tuhlasin syntikoihin ja elektroniikkaan. Opintolainat ja -tuet, kaikki. Jouduin sitten menemään musakauppaan myymään. .”

Musiikkikauppa osoittautui kuitenkin käännekohdaksi Alangon uralla. Myyntihommista tie vei popin ja mainosten pariin. Ensi kertaa avautui mahdollisuus tehdä sitä, mistä Alanko oli haaveillut jo lapsena.

”Luojan kiitos mut pelastettiin sieltä musakaupasta päivittäispopin pariin. Muuten musta ois tullu varmaan alkkis. Tai oli se siis muutenkin lähellä, mutta erityisen katkera alkkis”, hän vitsailee.

Pelimaailma pelasti turhautuneen biisinkirjoittajan

Alanko huokaa mietteliäästi. Hän kertoo kutsuvansa itseään nykyään pelisäveltäjäksi, mutta selventää heti perään, ettei tilanne kovinkaan kauan ole ollut niin. Ennen siirtymistä täysipäiväisesti pelisävellysten pariin Alanko työskenteli biisinkirjoittajana. Päivittäispopin maailma alkoi kuitenkin tympiä ja hän tunsi ajautuvansa umpikujaan.

”No, listoilla pärjäävät renkutukset alkoivat rehellisesti ärsyttää. Jos listoilla oleva musiikki olis sellasta hienoa, mukaansatempaavaa ja suuria tunteita nostattavaa, niin homma olisikin ihan jees.”

Alangon hengitys kiihtyy.

”Se yhdistettynä vielä siihen, että projektien budjetit alkoivat putoilla niin hyvillä kuin huonoillakin tyypeillä”, hän lisää.

Alanko alkoi harkita tulevaisuutta muualla. Tulevaisuuspohdintojen keskellä hän sai puhelun Remedy Entertainmentin Petri Järvilehdolta, joka kutsui turhautuneen biisinkirjoittajan käymään. Puhelu ei olisi voinut Alangon mukaan tulla parempaan mahdolliseen aikaan.

”Sain aivan älyttömän energiapiikin jo pelkästä puhelusta. Olisin varmaan jo pelkästään sillä innolla puhunut duunin itselleni. Siitä tuli jotenkin niin järkyttävän hyvä fiilis, että joku soittaa mulle ja tarjoaa näin mielenkiintosta duunia.”

Pelisäveltäminen vastaan biisinkirjoitus

Miten pelisäveltäminen sitten eroaa biisinkirjoittamisesta? Alanko kertoo hänen työpäivänsä olevan nykyään varsin samanlainen kuin biisinkirjoittajanakin.

Eroja kuitenkin löytyy. Alanko kuvailee pelialaa järjestelmälliseksi ja kurinalaiseksi. Biisinkirjoittajana tuli hänen mukaansa harvoin noustua aamuvarhain, kun taas pelialalla työt aloitetaan aikaisin aamulla. Peleihin säveltämisessä tukeudutaan esimerkiksi pelin grafiikoihin siinä, missä biisinkirjoittaja tekee musiikkia usein kuvitteelliseen tilanteeseen.

Dramaattisin ero Alangon mielestä liittyy kuitenkin intohimoisuuteen. Biisinkirjoittajana hän tapasi usein ihmisiä, joilta tuntui puuttuvan motivaatio omaa työtään kohtaan. Ilmapiiri oli masentava, mikä laski hänenkin motivaatiotaan. Pelialalla tilanne on täysin toinen.

”Peliala huokuu sellaista palavasilmäisyyttä. Monille tämä ala on tarkoittanut sitä, että rakkaasta harrastuksesta on tullut unelmaduuni ja monia – aivan hullujakin – ideoita vaihdetaan vapautuneesti käytävillä. Harva edes pitää kirjaa ylityötunneista enää.”

Tällä hetkellä Alanko työstää äänimaailmaa Remedyn seuraavaan suureen projektiin, Xbox One -konsolille julkaistavaan peliin Quantum Break. Miehen tehtävänä on ollut pohtia miltä vaikkapa ajan hajoaminen kuulostaa.

”Musa-alalla lainataan toisten juttuja ja se on oikeastaan ollut jo pitkään arkipäivää. Pelisäveltämisessä tätä harvemmin tehdään, ja ideoiden on oltava originelleja.”

Mikä sitten tekee hyvän pelisäveltäjän? Alanko hiljenee.

”Pitää olla kiinnostunut musiikin ja pelien teknisestä puolesta. Hyvä pelisäveltäjä aistii helposti tilanteita, työskentelee hyvin ryhmässä, on intohimoinen sekä lukee rivien välistä niin ihmisiä, kuvaa kuin meilejäkin. Aina on plussaa, jos säveltäjä uskaltaa toimia myös epämukavuusalueilla.

”Pelisäveltäjänä paniikille ei ole sijaa. Hermojen pitää olla tiukassa tikissä.”

Tässä vielä sama pikakertauksena.
 

 

Teksti: Jani Hellström
Kuvaus: Joel Hiljanen

 

Jaa somessa