26.07.2013 Teksti: Jani Hellström. Kuvat: Juha Mustonen

Warnerin Music Finlandin kautta debyyttialbuminsa julkaiseva PistePiste (oik. Harri Arhio) on herättänyt monien kiinnostuksen kuluvan vuoden aikana. Tarttuvien kappaleiden lisäksi miehessä kiehtoo persoonallinen ilmaisutapa, jolle on vaikea löytää vertailukohteita.

Arhion persoonallinen, pehmeä lausuntatapa kiehtoo niin hyvässä kuin pahassakin. Youtubessa julkaistun singlen ”Elän sut uudestaan” alla käydyssä keskustelussa osa ylistää miehen uniikkia ilmaisua, kun taas osa kehottaa miestä panostamaan lausumiseensa ennen seuraavien kappaleiden äänittämistä.

Tavallisesta poikkeava artikulaatio on saanut monet myös epäilemään helsinkiläistä musiikintekijää ulkomaalaiseksi. Veikattujen kotimaiden listalla ovat ainakin Viro, Saksa, Venäjä ja Turkki.

Mies itse suhtautuu kommentteihin huvittuneena. Arhio uskoo, että voimakas kommentointi on jopa saattanut edistää ensimmäisen singlen menestystä. Kappale on saanut Youtubessa yhteensä noin kaksi miljoonaa kuuntelukertaa ja Spotifyssa yli miljoona kuuntelua.

– Luulen, että osa on kuullu mua biiseille naureskelleen kaverin kautta. Naureskelu ja mun syntyperän arvailu on sinällään ollu mulle tosi hyvä ilmiö.

Persoonallisen tyylin jäljillä

Arhio löysi kiinnostuksensa pop-laulamiseen hiukan yllättäen vasta muutamia vuosia sitten. Aikaisemmin PistePiste tunnettiin möreä-äänisestä ja melankolisesta räpistä, joka palveli pienen kuulijakunnan musiikillisia tarpeita. Vaikka rap musiikkityylinä on edelleen rakas, alkoi sen tekeminen ajautua auttamattomasti umpikujaan.

– Kirjoitin tuohon aikaan todella paljon biisejä, joista osa jäi käyttämättä, koska en voinut tehdä niitä vanhalla tyylilläni. Aloin vain kokeilla erilaisia tapoja laulaa. Se kuulosti varmasti alussa koomiselta, sillä en ollut käynyt koskaan laulutunneilla, Arhio naurahtaa.

Ilmaisutyyliä etsiessään Arhio liittyi pieneen improvisaatioteatteriryhmään. Tämän jälkeen matka vei Työväenopistolle, jonka kurssitarjonnasta löytyi teatterikurssien lisäksi myös pop-jazz-lauluopetusta. Teatteri sai jäädä, kun Arhio huomasi, että laulamisesta oli kehittymässä todellinen intohimon kohde.

Hiljalleen löytyi myös Arhion persoonallinen ilmaisutapa. Pian tämän jälkeen Arhio viimeisteli verkossa julkaistun kappaleen ”Mua viedään”, joka poiki lopulta levysopimuksen Warnerilta.

Uusi tyyli toi kuitenkin mutkia matkaan: se kulutti aloittelevan laulajan ääntä ennätysnopeasti. Keikkailuista haaveileva Arhio huomasi kärsivänsä toistuvasti kurkkukivuista laulamisen seurauksena.

– Ongelma ratkesi oikeastaan vaan harjoittelemalla. Otin intensiivijakson treeniksellä viime kesänä tekniikan korjaamiseksi, Arhio selventää.

 ”Haluan olla ensi vuonna kiireisempi kuin tänä vuonna”

 Arhion tulevalta levyltä on nyt julkaistu kolme singleä. Levyn julkaisuajankohdaksi mies arvelee tulevaa syksyä.

– Levy on ollut jo jonkin aikaa valmiina. Nyt tietysti odotan, että levy saadaan pihalle, jotta näkee, miten ihmiset ottavat sen vastaan.

Arhio toivoo etenkin levyn julkaisemisen kiihdyttävän keikkatahtia, joka nyt on ollut varsin maltillinen. Pelkästään keikkailuun Arhio ei kuitenkaan aio keskittyä, sillä nälkää riittää myös uusien biisien kirjoittamiseen.

– Haluan olla ensi vuonna kiireisempi kuin tänä vuonna. Haluan oikeasti tuntea sen, että teen tätä työkseni ja oloni on kotoisa musiikin kanssa.

Teksti: Jani Hellström
Kuva: Juha Mustonen