Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Suomen Lontoon instituutin tiedote
Kuva: Syd Shelton

Rock Against Racism -näyttely Suomeen kesäkuussa

Rock Against Racism -liike sai alkuna 1970 -luvulla Britanniassa tuhansien turhautuessa rasistiseen ilmapiiriin. Valokuvaaja Syd Shelton (s. 1947, Iso-Britannia) tallensi liikkeen vaiheita valokuvin, joita hän kutsuu “graafisiksi argumenteiksi”. Yllä oleva Sheltonin kuva on vuodelta 1978, jolloin 100 000 hengen yleisö kokoontui Rock Against Racism -tapahtumaan Victoria Parkiin 30. huhtikuuta Lontoossa.

Valokuvat olivat esillä viime syksynä Lontoossa Autograph ABP -galleriassa ja saivat yleisöltä ja medialta erinomaisen vastaanoton.

Syd Sheltonin mukaan liike loi ainutlaatuista musiikkikulttuuria, joka yhdisti artisteja ja aktivisteja toimimaan yhteisen päämäärän puolesta. Shelton dokumentoi kuvissaan myös liikkeessä mukana olleita artisteja. Heidän joukossaan olivat muun muassa The Clash, Elvis Costello, Misty in Roots, Tom Robinson, Au Pairs ja The Specials.

“Rock Against Racism -liikkeessä halusimme tehdä antirasismista suosittua osoittamalla, miten absurdia rasismi on. Liikkeessä oli mukana hyvin erilaisia ihmisiä erilaisista taustoista. Se mikä meitä kaikkia yhdisti, oli antirasismi ja rakkaus musiikkiin”, Shelton  toteaa.

Valokuvanäyttely avataan Suomessa 2.6. Tiketti Gallerissa Helsingissä. Näyttelyä edellisenä päivänä 1.6. Tavastialla järjestetään myös Rock Against Racism -konsertti kunnianosoituksena brittiläiselle rasisminvastaiselle liikkeelle.

Näyttelyn järjestävät yhteisvoimin Suomen Lontoon instituutti, Autograph ABP, Tiketti Galleria, Tavastia, Amnestyn Suomen osasto, Ihmisoikeusliitto, Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO, Radio Helsinki ja Kansainvälinen Suomemme ry.

“Näyttelyn toteuttavat yhteistyökumppanit jakavat ajatuksen siitä, että kulttuuri ja taide ovat avainasemassa positiivisen yhteiskunnallisen kehityksen luomisessa”, toteaa Suomen Lontoon instituutin yhteiskuntaohjelman päällikkö Johanna Sumuvuori.

Näyttely on esillä 2.6.–2.8.2016.
Tiketti Galleria, Urho Kekkosen katu 4–6, Helsinki.

Vapaamuotoinen liike yhdisti musiikkigenrejä ja alakulttuureita
Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä