Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Juhana Unkuri
Kuva: Kreetta Järvenpää

Tähdet, tähdet -ohjelmassa artistit laittavat itsensä likoon

MTV3:n Tähdet, tähdet -musiikkiohjelmasta on menossa jo neljäs tuotantokausi.  Ohjelman perusidea on ollut kaiken aikaa sama. Artistit esittävät viikoittain vaihtuvan genren mukaisia kappaleita, tuomarit kertovat kommenttejaan ja televisiokatsojat äänestävät. Pudotuspelikisassa jäljelle jää lopulta vain kauden ykkönen eli tähtien tähti. Kilpailijoita on ollut eri kausilla 8-10.

Ohjelmassa kuullaan muun muassa tanssipoppia, rakkauslauluja, stadionrockia, hip hoppia, elokuvamusiikkia, suomipoppia ja kantria. 

MTV3:n kotimaisten tuotantojen päällikön Hanna Kortin mukaan yleisön palaute on ollut kautta linjan positiivista. Tähdet, tähdet -ohjelmaa on pidetty viihdyttävänä, se on herättänyt keskustelua ja tuottanut hyvää mieltä.

Yksi muutostoive yleisöllä on kuitenkin ollut. Moni on kysynyt, ”pitääkö artisteja pudottaa pois, eivätkö kaikki voisi jatkaa loppuun asti?”.

– Tällä kaudella huomioimme katsojien toiveen: kaikki artistit ovat mukana yhteensä neljän jakson ajan. Ymmärrän myös katsojien ajatuksen loppuun asti jatkamisesta. Kilpailuelementti tuo kuitenkin ohjelmaan kiinnostavan jännitteen ja saa artistit tsemppaamaan entistä enemmän.

Tähdet, tähdet -ohjelman katsojien toive voidaan nähdä osana laajempaa kehityssuuntaa. Kortin mukaan erilaiset musiikkikilpailu- ja tosi-tv-ohjelmat ovat muuttuneet viime vuosina pehmeämpään suuntaan.

– Joitain vuosia sitten formaatit ja tuomarit olivat kovempia. Tällä hetkellä pinnalla ovat positiivisuus, tarinat ja tunteet. Niiden on huomattu puhuttelevan katsojia enemmän kuin pyrkimys nöyryyttää kilpailijoita tai saada heidät epäonnistumaan. Tällainen kehityssuunta on mielestäni vallalla niin Suomessa kuin maailmalla.

Tähdet, tähdet perustuu norjalaiseen Stjernekamp-formaattiin.

– Jotkut formaatit ovat tiukkoja, eikä muiden maiden versioihin muutoksia juuri sallita. Stjernekamp-formaatissa on ollut joustavuutta.

Luottamuksellinen ilmapiiri

Tähdet, tähdet -ohjelman keskiössä ovat artistit. Kortti toteaa, että Tähdet, tähdet -tyyppinen kilpailu vaatii artisteilta paljon. Ohjelmat, esitysten treenaaminen ja inserttien tekeminen vievät aikaa ja itsensä pitää laittaa viikoittain likoon. Kortin mukaan ohjelman tuotannossa halutaan luoda luottamuksellinen ilmapiiri. Artistia halutaan kannustaa ja tukea.

– Teemme paljon työtä sen eteen, että artisti voisi ajatella lavalta poistuessaan ”jess, tämä meni sillä tavalla kuin halusin.” Kun ilmapiiri on kannustava ja luottamuksellinen, artistit heittäytyvät tekemiseen vielä piirun verran suuremmalla intensiteetillä.

MTV3 tilaa ohjelmat avaimet käteen -periaatteella. Tilaaja antaa raamit ja tuotantoyhtiö toteuttaa.

– Jokaisen tuotantoryhmän jäsenen – esimerkiksi puvustajien, meikkaajien ja maskeeraajien- rooli ja asenne ovat tärkeitä. Tuotantoyhtiö Moskito on tehnyt huipputyötä.

Erityismaininnan saa Antti Lehtisen johtama bändi.

– Artistien luottamus Anttiin on kova. Hän on loistotyyppi ja mahtava tunnelman ylläpitäjä. Bändi on kokonaisuudessaan aivan tykki.

Kortin mukaan artisteilta on tullut runsaasti myönteistä palautetta.

– Moni mukaan tullut artisti on kertonut kuulleensa kisassa aiemmin olleilta kollegoilta, että ohjelmassamme on hyvä yhteishenki ja tunnelma. Ohjelmaa on kehuttu perinpohjaisesta ja huolellisesta työstä.

Tilaavan tahon edustajatkaan eivät suhtaudu kisaan viileän etäisesti.

– Minä ja muut tapaamme fiilistellä mahtavien esitysten tahtiin. Hurraamme ja iloitsemme onnistumisista. Tietysti tasapuolisesti, Kortti naurahtaa.

Estradiviihdettä ja uudempia alustoja

Kortin mukaan Tähdet, tähdet -ohjelmassa on pohjimmiltaan kysymys perinteisestä estradiviihteestä. Tarkoituksena on tarjota ohjelma, jota koko perhe voi katsoa kotona yhdessä kotisohvalla. Televisiokatsojia on ollut tänä vuonna keskimäärin 660 000. Katsojakunnassa korostuvat lapsiperheiden lisäksi naiset.

Kortti muistuttaa, että suuret ilmiöohjelmat elävät nykyään kaikilla alustoilla. Tähdet, tähdet -ohjelmalla on ollut netin MTV Katsomossa noin 100 000 käynnistystä viikossa. YouTubessa tämän kauden esitysten klippejä on katsottu yhteensä lähes puoli miljoonaa kertaa.

Myös somea on hyödynnetty aktiivisesti. Facebookissa ohjelman julkaisut ovat tavoittaneet yli miljoona eri käyttäjää. #tähdettähdet-hastagilla on lähetyspäivinä twiitattu yli 6 000 kertaa. Tämän vuoden uutuutena on ollut tähtitoimittaja Laura Frimanin sunnuntain suorien lähetysten aikana tekemät somenostot sekä hänen tekemänsä Facebook-livelähetykset ohjelman katkoilla.

– Sometoiminnot vetoavat erityisesti nuoriin ja somen kautta voimme myös kuulla herkällä korvalla katsojien mielipiteitä. Useat artisteistakin pitävät somessa aktiivisesti yhteyttä faneihinsa, sanoo Kortti. Hän uskoo, että Suomessa nyt ja aiempina vuosina tehty ohjelman tuotekehitys voi toimia formaatin hyväksi muuallakin.

Kortti toteaa, että tv-ohjelmien menestyminen on monien asioiden summa.

-Laskelmoimalla menestystä ei viihdebisneksessä tule. Monien palasten pitää loksahtaa kohdalleen. Yleensä menestyksessä tarvitaan oikeaa ajoitusta ja ripaus onnea.

LUE MYÖS: 

SuomiLOVE-formaattiin rakastutaan meillä ja maailmalla

Tarvitaanko musiikin käyttöön tv-ohjelmassa lupa?

Jaa somessa