Turo Pekari
01.06.2015 Teksti: Turo Pekari. Kuvat: Johanna Levomäki

”Vaikka teemme paljon työtä digitaalisten palvelujen kehittämisen ja oman datamme hyödyntämisen eteen, on syytä tiedostaa, ettei datan omistaja aina ole paras taho ottamaan siitä kaikkea hyötyä irti”, kirjoittaa Teoston tutkija Turo Pekari. Teosto avaa dataansa ulkopuolisten kehittäjien käyttöön kilpailuhaasteen muodossa.

Pohjoismaiden suurin avointa dataa ja avointa tietoa hyödyntävä innovaatiokilpailu Open Finland Challenge (ent. Apps4Finland) käynnistyy 1. kesäkuuta. Kilpailu on kiihdytyskaista avointa yhteiskuntaa edistäville digitaalisille innovaatioille sekä yhteisö niiden kehittäjille.

Kilpailussa ratkotaan aikamme yhteisiä haasteita datan ja rajapintojen avulla. Vuoden aikana tullaan järjestämään useita kehittäjätapahtumia ympäri Suomea ja kilpailu huipentuu marraskuussa Slush-konferenssin yhteydessä järjestettävään loppugaalaan. Vuosien varrella kilpailun kautta on syntynyt satoja sovelluksia, visualisointeja ja Suomen avoimen datan yhteisöstä on kasvanut tuhansien ihmisten asiantuntijaverkosto.

Suomessa julkiset tietovarannot pyritään systemaattisesti avaamaan yritysten ja kansalaisten käyttöön. Julkinen avoin data ei ilmiönä olekaan enää uusi. Sen sijaan yritysten ja muiden organisaatioiden osalta voidaan puhua vasta syntymässä olevasta ilmiöstä. Taustalla onkin kysymys siitä, mitä organisaatiot hyötyvät avaamalla dataa. Minkälaisia liiketoimintamalleja avoin data voi synnyttää dataa avaaville organisaatioille?

Teostossa avoimen datan ympärillä pyörivää keskustelua ja kehitystä on seurattu jo tarkasti pidemmän aikaa. Tänä vuonna Teosto osallistuu Open Finland Challenge -kilpailuun omalla kilpailuhaasteellamme. Haluamme toimia edelläkävijänä ja esimerkin näyttäjänä musiikkialalla ja tekijänoikeusalalla avoimen tiedon hyödyntämisessä.

Kilpailuhaaste tarjoaa monia mahdollisuuksia

Tällä hetkellä kehitämme Teosto for Developers APIa eli avointa rajapintaa. Teosto APIn kautta tulemme tarjoamaan kolmansille osapuolille pääsyn Teoston livedataan, joka on laajin tietokanta Suomessa esitetystä livemusiikista.

Miksi Teosto haluaa avata dataa? Olemme kiinnostuneita uusista ideoista ja tavoista rikastaa Teoston dataa muista lähteistä saatavalla tiedolla. Vaikka teemme paljon työtä digitaalisten palvelujen kehittämisen ja oman datamme hyödyntämisen eteen, on syytä tiedostaa, ettei datan omistaja aina ole paras taho ottamaan siitä kaikkea hyötyä irti.

Teoston kilpailuhaasteessa palkitaan paras Teosto APIn aineistoja hyödyntävä uusi sovellus, työkalu tai visualisointi. Toiveena on synnyttää uudenlaisia sovelluksia, jotka hyödyttävät musiikin tekijöitä, artisteja tai kuluttajia.

Hyvät kilpailutyöt tarjoavat parhaimmassa tilanteessa heti jatkohyödyntämismahdollisuuksia uusien palvelujen kehittämiseen yhdessä Teoston ja kehittäjien kanssa. Esimerkkejä datan rikastamisesta voisi olla esimerkiksi avointen paikkatietoaineistojen yhdistäminen tapahtumadataan tai musiikkiin liittyvän metadatan yhdistäminen biisikohtaiseen tietoon.

Teosto API, tarjolla oleva aineisto, sekä tarkennettu haastekuvaus julkaistaan elokuussa 2015. Teosto tulee järjestämään syyskuussa Teosto Hack Day -kehittäjätapahtuman yhdessä Open Finland Challengen -kilpailuorganisaation kanssa, jossa tarjolla on sparrausta aiheesta kiinnostuneille sovelluskehittäjille.

Tarkempaa infoa luvassa Open Finland Challenge infokanavien sekä Teoston kautta ennen APIn julkaisua. Stay tuned!

Kilpailun lanseeraustilaisuus järjestetään tänään. Lisää tietoa täältä.

Turo Pekari
Twitter: @s1truuna

 

palaa alkuun