Teosto-palkintoehdokas 2026: Joel Järventausta – Fantasia pianolle ja orkesterille
Svengaavan vetävän ja vauhdikkaan alkunsa jälkeen Joel Järventaustan Fantasiasta pianolle ja orkesterille muotoutuu herkän omaleimainen teos. Sävellys on välillä herkkä ja välillä raivoisa, mutta se kääntyy yllättävään suuntaan ja sisäänpäin, liueten koskettavasti hiljaisuuteen. Teoksen keskiöön nousee säveltäjän isäksi tulo ja keskosen pitkä taistelu hengestään tehohoidossa. Vanhemmuus ja erityisesti isyys on klassisessa musiikissa edelleen poikkeuksellinen aihe, jota Järventausta käsittelee puhuttelevalla tavalla.
Kansainvälisessä nosteessakin oleva säveltäjä Joel Järventausta on herättänyt viime vuosina erityistä mielenkiintoa ympäri taidemusiikkikenttää. Kansainvälisyys on toki ollut hänen elämäänsä jo pienestä pitäen. Järventausta syntyi vuonna 1995 Tampereella, mutta asui lapsuutensa Luxemburgissa ja Saksassa. Hän valmistui Lontoon King’s Collegesta sävellyksen tohtoriksi vuonna 2023. Nykyisin hän asuu Suomessa ja työskentelee päätoimisena freelancesäveltäjänä.
Musiikkia häneltä ovat tilanneet jo esimerkiksi London Symphony Orchestra, Orchestre national d’Île-de-France, Aarhus Symphony Orchestra, Netherlands Philharmonic Orchestra, City of Birmingham Symphony Orchestra, Helsingin kamarikuoro ja Uusinta Ensemble. Järventaustan kustantajana toimii Edition Wilhelm Hansen / Wise Music Classical.
Fantasia pianolle ja orkesterille syntyi Radion sinfoniaorkesterin tilauksesta. Teos kantaesitettiin Musiikkitalossa 29.10.2025, ja sen johti Ilan Volkov. Teoksen solistina loisti pianotaiteilija Joonas Ahonen.
Helsingin Sanomien konserttiarvion (Vesa Sirén, 30.10.2025) mukaan ”suomalaislupauksen sävellys lapsen odotuksesta ja syntymästä loppuu maagisen kauniisti” sekä ”Järventausta tekee sopivan kompleksista musiikkia uusyksinkertaisuuden ja änkyräisimmän modernismin väliltä.”
Säveltäjän itsensä mukaan teos on nykyklassista musiikkia, jonka rakenne on yksiosainen, mutta hyvin vapaamuotoinen.
”Musiikiltaan värikäs, energinen, ja välillä ihan virtuoottinenkin”, Järventausta kuvailee.
Huoli keskosvauvasta väritti teosta dramaattisemmaksi
Fantasia pianolle ja orkesterille on Joel Järventaustalle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä teos, sillä hän ryhtyi säveltämään sitä kuultuaan ilouutisen vaimonsa raskaudesta. Järventausta ajatteli tällöin, että hänen on saatava teos valmiiksi yhdeksässä kuukaudessa.
”Elämä kuitenkin muuttuu sen verran, kun vauva tulee kotiin. Että sitten ehkä ei ole hirveästi aikaa säveltää hetkeen.”
Tämän aatoksen jälkeen vastaan tulikin elämä. Hartaasti odotettu poika syntyi ennenaikaisesti, minkä jälkeen vauva vietti pitkän jakson vastasyntyneiden teho-osastolla ja jatkohoidossa. Järventausta jatkoi teoksensa säveltämistä iltaisin.
”Teos sai uuden käänteen ja musiikki muuttui. Oli ehkä ensimmäinen kerta, missä mun henkilökohtainen elämä heijastui niin vahvasti johonkin teokseen.”
Pelko, ahdistus ja väsymys kuuluu teoksessa joissain kohdin melankoliana. Siitä tuli tummempi ja dramaattisempi.
Lopulta kaikki meni hyvin: vauva selviytyi.
”Poika voi tosi hyvin ja pääsi kotiin. Nyt eletään iloista perhearkea.”
Teosto-palkintoehdokkuudesta Järventausta kertoo olevansa todella iloinen ja kiitollinen.
”Varsinkin sen takia, kun mulle näin taiteellisesti ja henkilökohtaisesti merkittävä teos valittiin ehdokkaaksi.”
Kuuntele teos Yle Areenassa (kohta 25:00)
Videon taustalla:
Joel Järventausta – Fantasia pianolle ja orkesterille
Kantaesitys: 29.10.2025, Musiikkitalo, Helsinki. Esittäjänä Radion sinfoniaorkesteri, joht. Ilan Volkov; solistina Joonas Ahonen, piano.
Kust. Edition Wilhelm Hansen.
Audion oikeudet: Yle
Tilaa TeoStory-uutiskirje
Haluatko tiedon uusista TeoStory-artikkeleista sähköpostiisi? Tilaa TeoStory-uutiskirje, niin saat kuukausittain koosteen uusista jutuistamme!
Vuoden 2026 Teosto-palkinnon ehdokkaat ovat vuonna 2025 julkaistuja tai kantaesitettyjä sävelteoksia tai teoskokonaisuuksia. Vuodesta 2003 lähtien, nyt 21. kerran jaettava Teosto-palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimpia taidepalkintoja. Voittajateos- tai teokset palkitaan Musiikkitalossa 16. huhtikuuta.