Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Jani Hellström
Kuva: Pentti Hokkanen/YHA Kuvapankki

Tuore kulttuuriministeri Pia Viitanen: Kulttuuri kaikkien saataville

Tuore kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen (SDP) kertoo ottavansa alkukuusta jaetut kulttuuri- ja urheiluministerin tehtävät innolla vastaan.

”Olen innostunut uudesta vastuualueestani. Kulttuuri tuo meidän kaikkien elämään valoa ja viisautta. On hyvin tärkeää, että ihmisten henkistä hyvinvointia vahvistetaan. Kulttuuri, taide ja luovuus vahvistavat meitä jokaista.”

Ensisijaisesti musiikin kuluttajaksi itseään kuvaileva Viitanen haluaa panostaa kautensa aikana monipuoliseen vuorovaikutukseen. Viitanen aikookin käydä aktiivisesti keskustelua kansalaisyhteiskunnan, järjestöjen ja kulttuurin tekijöiden kanssa.

”Haluan lisäksi edistää kulttuurin saatavuutta, sillä kulttuurin avulla meistä jokainen voi saada voimia.”

”Sen lisäksi, että musiikilla on oma taiteellinen itseisarvonsa, sillä on myös myönteisiä vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin. Musiikinharrastus on parasta mahdollista ennalta ehkäisevää terveydenhoitoa, se pitää henkisesti vireänä ja aktiivisena, kehittää suhteellisuudentajuisuutta ja henkistä joustavuutta.”

Musiikki on keskeinen osa suomalaista yhteiskuntaa

Suomalaisella musiikilla menee Pia Viitasen mukaan hyvin. ”Musiikki on keskeinen osa suomalaista yhteiskuntaa, sen rakenteita, kulttuurielämää ja tavallisten ihmisten arkipäivää.”

Viitanen pitää merkillepantavana myös sitä, ettei suomalainen musiikki lepää yksittäisten huippujen varassa.

”Musiikkia tehdään ja esitetään meillä musiikilliset raja-aidat rohkeasti ylittäen. Suomessa korkeakulttuurisia elämyksiä hakeva ei katso nenänvartta pitkin muita; meillä arvostetaan laaja-alaisuutta”, Viitanen sanoo. ”Väitetään, että kaikkiruokaisimpia ovat keski-iän ylittäneet naiset, jotka ovat kiinnostuneet niin korkeakulttuurista kuin populäärimusiikistakin.”

Ministeri nostaa esiin myös Suomen vahvan roolin kansainvälisessä musiikkielämässä:

”Säveltäjien ja taiteilijoiden parhaimmisto on jo vahvasti osa kansainvälistä musiikkielämää ja sen huippua.” Suomalainen nykymusiikki on Viitasen mielestä genrestä riippumatta erittäin korkeatasoista ja monipuolista, minkä hän katsoo olevan musiikintekijöiden pitkäjänteisen työn ansiota.

Säästöpaineiden keskellä

Pia Viitanen kertoo olevansa hyvin tietoinen nykyisistä säästötoimista, jotka koskettavat laajasti koko kulttuurialaa.

 ”Haluan kuitenkin tehdä parhaani, että voimme turvata musiikintekijöiden toimintaedellytykset suurten säästöpaineidenkin aikana, sillä taiteen ja kulttuurin läsnäolo arjessa luo meille iloa ja toivoa paremmasta.”

Itse Pia Viitanen pitää monenlaisesta musiikista. Musiikin valtaan hän saattaa antautua konserteissa tai rentoutua sen parissa vaikka kauppareissulla Entisten nuorten sävellahjaa kuunnellen.

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä