Vesa Haaja ja Esa Eloranta: Vanhan soundin vaalijat

Noin kymmenen vuotta sitten Vesa Haaja kirjoitti läjän suomenkielisiä kappaleita ja ajatteli, että tekee vielä joku päivä soololevyn. Ajatus kuitenkin hautautui vuonna 2008, kun Haaja pyydettiin tanssilavojen kestosuosikin Agentsin solistiksi.

Sittemmin ajatus soololevystä nousi uudestaan esiin. Samoihin aikoihin Haaja tapasi musiikintekijöille suunnatuissa bileissä laulaja-lauluntekijä Esa Elorannan ja kysäisi ohimennen, sattuisiko Elorannalta löytymään ylimääräisiä biisejä.

Jo seuraavalla viikolla Eloranta toimitti Haajalle kasan lauluja. Ne kuunneltuaan Haaja punastui, työnsi 10 vuotta sitten kirjoittamansa suomenkieliset biisit laatikon perälle ja ajatteli, että ”katsotaan parin vuoden päästä uudestaan”.

”Vasta silloin minulle oikeastaan jalostui sellainen ajatus, että en ole niin egoistinen tyyppi, että minun tarvitsisi pönkittää omaa tekijyyttäni. Haluan mennä hyvä musiikki edellä”, Haaja sanoo.

Egoismia tai ei, helmikuun 17. päivä ilmestynyt Se hetki on nyt -levy kantaa Haajan nimeä ja eroaa hänen aiemmista levyistään siinä, että Haaja sai nyt kaikki langat omiin käsiinsä.

”Aikaisemmin olen hautautunut muiden soittajien tai tietyn brändin taakse, mutta nyt seison framilla omalla nimelläni. Hommaan tulee positiivinen kynnys, kun pitää tarkasti miettiä, mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Toki siihen liittyy myös vapaus tehdä mitä haluaa”, Haaja sanoo.

Glen Campbell ja vanhan musiikin taika

Sekä Haaja että Eloranta ovat levyttäneet useiden eri kokoonpanojen kanssa vuodesta 1986. Haaja on säveltänyt ja sanoittanut englanninkielisiä biisejä muun muassa Whistle Baitille ja The Barnshakersille. Eloranta on puolestaan tehnyt biisejä muun muassa Garbolle, soololevyilleen ja useille eri artisteille Kari Tapiosta Katri Helenaan ja Jorma Kääriäiseen.

Yhteistä kaksikolle on kiinnostus vanhaan musiikkiin, jota Eloranta nimittää good old musiciksi.

”Ei me niin jyrkkiä olla, että ajateltaisiin kaiken hyvän musiikin olevan jo tehty, mutta kyllä me arvostetaan vanhan ajan meininkiä ja soundia”, Eloranta sanoo.

”Nykyisin moni iso levy-yhtiö haluaa kuitenkin tämän päivän soundia. Jos joku sanoo minulle tuon sanan, kävelen ovesta ulos.”

Elorannan mukaan vanhan ja uuden musiikin ero liittyy nyanssien määrään. Hän nostaa esimerkiksi Jimmy Webbin kirjoittaman ja Glen Campbellin tunnetuksi tekemän Wichita Linemanin vuodelta 1968.

”Se on sävelletty ensimmäisestä lauseesta lähtien hienosti ja monimuotoisesti, mutta ei silti monimutkaisen kuuloisesti. Sitä pystyy viheltämään, mutta se on silti polveilevaa. Nykyään tehdään aika suoraviivaista musiikkia, mikä on mielestäni suurin ero menneeseen.”

Wichita Lineman on Elorannalle tärkeä kappale monessakin mielessä. Ensinnäkin se on mittatikku, johon hän vertaa omia sävellyksiään. Toisekseen se on inspiraation lähde, joka sai hänet aikanaan tutustumaan country soul -genreen.

”Aloin tehdä tämäntyyppisiä biisejä vuonna 2007, kun tuottaja Janne Haavisto pyysi minulta biisiä Jorma Kääriäisen Yhden tähden hotelli -levylle. Kun kysyin tyylilajia, Janne vastasi country soul. Mietin varmaan kaksi viikkoa, mitä se tarkoittaa, kunnes minulla napsahti, että Glen Campbell! Sen jälkeen kaivoin esiin äitini vanhat Campbellin levyt, kuuntelin niitä antaumuksella ja inspiroiduin.”

Elorannan mukaan Campbellin vaikutus kuuluu myös Se hetki on nyt -levyn kappaleissa.

”Olen hirveän iloinen, että olen saanut pallotella näitä biisejä Vesan kanssa, koska aikaisemmin Jorma oli minulle ainoa tämän alan edustaja.”

Tärkeintä on luoda illuusio

Kun kirjoittaa lauluja muille, on Elorannan mukaan tärkeintä luoda illuusio, että laulaja on tehnyt biisin itse.

Haajan tuoreelta soololevyltä löytyy Elorannan biisien lisäksi pari Marko Haaviston ja pari Haajan itsensä tekemää biisiä. Haaja on työnjakoon tyytyväinen.

”Kun rupesin hoilottamaan Esan ja Markon biisejä kotona, ne tuntuivat heti tosi luonnollisilta.  En osaisi tehdä tai esittää musiikkia, jonka takana en seiso täysillä”, Haaja sanoo.

Suurin haaste levyä tehdessä oli Haajan mukaan suomeksi tekstittäminen, koska enemmistö hänen aikaisemmasta tuotannostaan on englanninkielistä.

”Olen opiskellut lauluntekoa siten, että tekstitys on ollut täysin toissijaista. Teksti on ollut vaan rytmiikkaa, jonka täytyy rimmata melodiakulun ja fraseerausten kanssa. Agentsin myötä olen alkanut opiskella myös suomeksi sanoittamista, mutta se on yhä vaikeaa.”

Kalsarikitaroinnin puolestapuhujat

Musiikkiala on muuttunut paljon Haajan ja Elorannan varhaisvuosista 80-luvulla. Onko itse ydintekeminen eli biisien kirjoittaminen kuitenkin säilynyt samanlaisena?

”Omalta osaltani on”, Eloranta sanoo. ”En ymmärrä nykyajalle tyypillisiä biisintekotiimejä, koska biisintekeminen on aikaavievää hommaa ja vaatii keskittymistä ja tietynlaista flow-tilaa. Voisi olla vaikea päästä sellaiseen tilaan toisen ihmisen seurassa. Me olemme Vesan kanssa vanhan koulun jätkiä, jotka istuvat mieluummin yksin kotona kalsarisillaan kitara sylissä ja lyijykynä kädessä.”

Eloranta on nyt 53-vuotias ja Haaja 48-vuotias. Molemmat ovat saavuttaneet urallaan paljon, mutta eivät silti koe tulleensa valmiiksi biisintekijöiksi.

”Tietysti aina pitää yrittää tehdä kaikki paremmin. Olen kuitenkin päässyt tekemään musaa monella sektorilla ja moneen eri konseptiin. Ehkä minulla oli joskus 20-vuotiaana jotain järjettömiä haaveita, mutta kyllä ne ovat pikkuhiljaa todellisuuden edessä murentuneet”, Haaja sanoo.

”Itse odotan edelleen, että saisin oman Wichita Linemanini tehtyä”, Eloranta jatkaa. ”Biisin, jota veivattaisiin vielä 50 vuotta kuolemani jälkeen ja jota versioitaisiin yhä uudelleen. En ole omasta mielestäni vielä lähelläkään. Mutta ehkä se vielä joku päivä napsahtaa.”