Siirry sisältöön

Uusi laki tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista voimaan 1.1.2017

01.01.2017

Laki tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista hyväksyttiin eduskunnassa 8.12.2016. Laki tuli voimaan 1.1.2017 ja se sääntelee käytännössä kaikkea tekijänoikeusjärjestöjen eli yhteishallinnointiorganisaatioiden harjoittamaa taloudellista toimintaa, erityisesti oikeudenhaltijan ja järjestön välistä asiakkuutta.

Teosto voi edelleen toimia yhdistyslain mukaisena aatteellisena yhdistyksenä, mutta yhteishallinnointilaki vaikuttaa mm. Teoston jäsenyysedellytyksiin ja päätöksentekoon. Teoston ja muiden tekijänoikeusjärjestöjen toimintaa valvoo jatkossa Patentti- ja rekisterihallitus sekä kilpailulain osalta Kilpailu- ja kuluttajavirasto.

Yhteishallinnointilaki sisältää yksityiskohtaisia määräyksiä mm. tilitysprosessista, tilityksen määräajoista, oikeudenhaltijoille toimitettavasta informaatiosta sekä hallinnointikuluista ja muista vähennyksistä. Lisäksi laki edellyttää, että asiakassopimuksella järjestölle luovutettavat oikeudet jaetaan oikeuksien luokkiin, joita oikeudenhaltija voi halutessaan myös irrottaa järjestön hallinnoinnista.

Lain toimeenpanoa Teostossa on syksystä 2014 alkaen valmistellut työryhmä, johon kuuluvat Teoston jäsenjärjestöjen toiminnanjohtajat ja Teoston toimiston edustajia. Työn painopisteinä ovat olleet Teoston sääntöjen muutokset ja lain edellyttämä uusi oikeuksien luokitus Teoston asiakassopimuksessa. Valmistelu on loppusuoralla ja oikeuksien luokitus viedään keväällä 2017 Teoston jäsenkokouksen hyväksyttäväksi.

Asiasta on luvassa lisää ja yksityiskohtaisempaa tietoa kevään 2017 aikana kaikille Teoston oikeudenomistajille.

Lue lisää Finlexin sivuilla: Laki tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä