Laura Sippola, Teosto
20.09.2017 Teksti: Kaisa Huikuri. Kuvat: Jorma Airola

”Tajusin, miten valtavasti rakastankaan lauluntekijämusiikkia”, toteaa musiikintekijä ja pianisti Laura Sippola, kun musiikkiin keskittyvän tohtorintutkimuksen julkaisusta on vierähtänyt viikko. Kysyimme Lauralta, millainen prosessi taiteellisen tutkinnon tekeminen oli ja ketä laulaja-lauluntekijöitä hän ihailee, arvostaa tai hämmästelee.

Laura Sippola on julkaissut soololevyjä ja työskennellyt lukuisten muusikoiden kanssa. Syyskuun 9. päivänä Sippolasta tuli Suomen ensimmäinen lauluntekijätohtori, kun hänen tohtorintutkintonsa tarkastettiin Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Tutkinto kantaa nimeä "Tehdä maailmasta laulu – Laulaja-lauluntekijän taiteilijakuva tradition ja tekijän näkökulmasta".

Taiteellisessa tohtorintutkinnossa on tarkoitus kasvaa ja kehittyä taiteilijana. Millainen prosessi se oli? Mitkä opitut asiat jäivät päällimmäisinä mieleen? 
Prosessi oli todella antoisa. Taiteellinen tohtorintutkinto antoi mahdollisuuden syventyä aiheeseeni laulaja-lauluntekijänä. Tällä hetkellä mieleni päällimmäisin asia on taiteen itseisarvo, jonka puolesta haluan rummuttaa erityisesti nyt, kun taidetta halutaan joka suunnasta välineellistää. Tajusin myös, miten valtavasti rakastankaan lauluntekijämusiikkia.

Millaista tietoa taiteellisessa tohtorintutkinnossa syntyy? Koskevatko havainnot lähinnä omaa musiikintekijyyttä vai syntyykö myös uutta tietoa, joka antaa muille työkaluja ja ymmärrystä? 
Tällainen tutkinto tehdään ensisijaisesti itselle. Toisaalta on hyvä kysyä, mitä tutkintoa sitten ei tehtäisi. Kukin meistä heijastelee yhteiskuntaan itseämme yhtä lailla kuin yhteiskunta heijastuu meissä.

Taiteellinen tohtorintutkinto koostuu viidestä taiteellisesta osiosta ja kirjallisesta työstä. Filosofi Tuomas Nevanlinna on todennut, että ”Taiteellisessa tutkimuksessa taiteilija ei tutki omia teoksiaan vaan omilla teoksillaan”.

On vaikea määritellä, minkälaista tietoa pitämäni konsertit tai tekemäni levytykset ovat jakaneet. Kirjassani on osio, jossa kerron lauluntekijämusiikin historiasta ja sen rantautumisesta Suomeen. Pohdin paljon myös sanan ja sävelen liittoa sekä taiteilijuutta yleensä. Näistä teemoista musiikintekijä löytää varmasti aiheita, joiden kautta pohtia ja määritellä omia ulottuvuuksiaan taiteilijana ja ennen kaikkea laulaja-lauluntekijänä. Lauluja kirjoitetaan monista eri lähtökohdista, mutta laulaja-lauluntekijä säveltää, sanoittaa, laulaa ja soittaa itse oman tuotantonsa.

Opetatko itse musiikkia? Voisitko tulevaisuudessa myös mentoroida tulevia taiteellisen tohtorintutkinnon tekijöitä tai lauluntekijöitä?
Pidän lauluntekemisen kurssia Taideyliopiston Sibelius-Akatemian avoimella kampuksella sekä Kriittisessä Korkeakoulussa. Tavoitteeni on, että jonakin päivänä myös Sibelius-Akatemian perusopetuksessa voi opiskella lauluntekemistä. Näin jatkossa voitaisiin nähdä myös muita valmistuvia lauluntekijätohtoreita. 

Taiteen opetuksen kaanoniin on kuulunut aina tietynlainen velvollisuus tiedon ja taidon jatkamisesta. Mentorointi olisi kunniatehtävä.

Tutkimuksestasi sanottua: ”Sippolan työ kartoittaa lauluntekijämusiikin ominaispiirteitä ja valottaa tyylin historiallista taustaa.” Tarkastelitko työssäsi tiettyjä maita vai myös laulunteon historiaa Suomessa?
Lauluntekijämusiikki syntyi Pohjois-Amerikassa folk-aallon myötävaikutuksesta. Se erottautui 1960–1970-lukujen taitteessa omaksi lajikseen ennen kaikkea henkilökohtaisilla, ympäristöä tarkkailevilla tai elämää kommentoivilla lyriikoilla.

Erityisesti genren keskeisiin vaikuttajiin nousivat Bob Dylan sekä myöhemmin Joni Mitchell. Heistä Dylan oli tarinankertoja, joka kehitti laululyriikan kantaaottavuutta ja laajensi radikaalisti laulujen aihepiiriä. 70-luvulla folkin kantaaottavuus muuttui sisäänpäinkääntyneemmäksi, ja tässä murroksessa Joni Mitchell oli genren avainhenkilö. Kuvailen myös ilmiön rantautumista Suomeen. Sen sijaan eurooppalaista trubaduuri-perinnettä en juurikaan käsittele, vaan keskityn singer/songwriter -kulttuuriin.

Olet tehnyt paljon erilaista musiikkia. Ovatko genrerajat mielestäsi musiikissa tiukkoja? Voisiko esimerkiksi iskelmä- tai radion pophitit olla folk-musiikin lailla kantaaottavia?
En koe olevani musiikillisten lokeroiden ylittäjä. Olen ainoastaan aina kokenut hieman väsyttävänä asenteet eri musiikkityylejä kohtaan. Se ei poista sitä, etteikö jokaisella tyylillä olisi perinteensä, jotka on hyvä tunnistaa.

Kantaaottavuus on vaikea laji missä tahansa sellaisessa musiikissa, jossa operoidaan sanoilla. Kysymys on mielenkiintoinen, koska kupletti, jolle etenkin iskelmä on vankkaa sukua, on hyvin kantaaottava musiikkityyli.

Ketä lauluntekijöitä arvostat, ihailet tai hämmästelet? Top 3.
Arvostan: Joni Mitchell. Hän on luonut uransa tinkimättömänä taiteilijana ja tehnyt musiikkia ilman rooleja, omana itsenään. Hän on kaikessa narsismissaankin niin vilpitön, että leikkaa minut kahtia jo pelkällä tupakansavuisella naurullaan.

Ihailen: Kate Bush. En voi käsittää, miten johonkin henkilöön on kiteytynyt niin taianomainen näkemys, taito ja luovuus. Hänen maailmansa on kaiken määrittelyn ulkopuolella.

Hämmästelen: Björk. Hän luo universuminsa joka taideteoksessa uudestaan.

Laura Sippolan tohtorintutkinnon kirjallinen työ verkossa:

Tehdä maailmasta laulu – Laulaja-lauluntekijän taiteilijakuva tradition ja tekijän näkökulmasta

 

palaa alkuun