Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Vilma Timonen
Kuva: Vilma Timonen

Juhlat luottaa omaan tekemiseen

Teoston, Ruisrockin, Qstockin ja Blockfestin yhteisessä Uudet Soundit -kampanjassa etsittiin kiinnostavia nuoria musiikintekijöitä esiintymään kesän festareille. Kampanjaan tuli yhteensä 3 800 ehdotusta. Yksi kolmesta festarikeikoille valitusta on helsinkiläinen Juhlat-yhtye, joka nousee lavalle Ruisrockissa lauantaina 5. heinäkuuta 2025.

Vuonna 2018 perustetun Juhlat-yhtyeen juuret juontavat jäsentensä alakouluaikoihin asti. Rumpali Eero Tarmio muistelee olleensa viidennellä luokalla, kun kitaristi Arttu Kuoppa pyysi häntä mukaan Activator-nimiseen bändiinsä.

”Olen ollut sellainen bändijätkä jo ihan lapsesta asti, ja reilusti yli puolessa bändeistä, joissa olen ollut, on myös Arttu ollut mukana. Meillä oli myöhemmin bändi, jossa minä soitin kitaraa ja lauloin ja Arttu soitti bassoa. Kun se rupesi hiipumaan, Arttu ehdotti, että pitäisikö perustaa sellainen bändi, jossa kumpikin tekee sitä, mitä oikeasti osaa”, Tarmio kertoo.  

Lyhyen palaverin jälkeen uuden bändin tyyliksi oli päätetty indiemusiikki ja mukaan pyydetty myös laulaja-kosketinsoittaja Oona Laine sekä Juhlien ensimmäinen basisti Simo Loikkanen. Tätä nykyä yhtyeessä soittavat Tarmion, Kuopan ja Laineen lisäksi basisti Roni Ylhäinen ja kosketinsoittaja Pihlaja Mäkiranta.

Juhlien jäsenillä on monipuolinen musiikkitausta. Tarmiolla ja Kuopalla on vankka bändihistoria, Laine taas on opiskellut klassista pianonsoittoa. Ylhäisellä on suoritettuna opinnot Pop & Jazz Konservatoriossa ja Mäkirannalla Turun konservatoriossa. Bändin musiikillisia esikuvia ovat muun muassa The War on Drugs- ja Alvvays-yhtyeet sekä kotimaiset NEØV ja Pariisin Kevät.

”Jossain vaiheessa Oona hurahti Kentiin, mikä kuuluu aika selkeästi meidän viimeisimmällä levyllä”, Tarmio lisää.

Pikavoittoja ei tavoitella

Juhlat julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa vuonna 2022 ja toisen Yöllä taivas kaatuu -albuminm tammikuussa 2025. Töitä oman musiikin eteen on tehty ahkerasti: biisejä on jaksettu hioa ja treenikämpällä viettää aikaa.

Sävellystyöstä päävastuun kantavat Laine ja Kuoppa, kaikki sanoitukset ovat Laineen. Yhteinen musiikillinen linja löytyy bändin mukaan helposti.

”Teemme välillä niin, että Artulla on demo, jossa ei ole melodiaa eikä sanoja mutta jossa on rakenne ja soinnut, biisin runko. Arttu lähettää sen minulle, ja minä teen siihen laulumelodian ja sanat. Teen myös itse nykyään aika valmiitakin demoja, jotka sovitamme yhdessä bändin kanssa. Ennen sävelsin niin, että istuin pianon eteen ja rupesin soittamaan ja laulamaan, mutta nykyään teen DAWilla. Lähden tosi usein liikkeelle poljennosta, että minkä tempoinen ja millainen komppi kappaleessa on. Se saattaa olla ensimmäinen asia, joka lähtee ohjailemaan tunnelmaa”, Laine kertoo.

Uudet Soundit -kampanjan tavoitteena on tarjota nuorille tulokkaille mahdollisuuksia päästä esille ja saada jalka ammattimaisen tekemisen ensiaskelmille. Juhlat-yhtyeen mukaan voitto kisassa osuu hyvään saumaan ja on seurausta etenkin luottamuksesta omaan näkemykseen ja tekemiseen.

Uudet Soundit -tuomariston palautteessa Juhlia kiitettiin persoonallisesta otteesta sekä oivaltavista ja taidokkaista kappaleista.

”Tämä kuulostaa kamalalta kliseeltä, mutta olemme jaksaneet uskoa omaan tekemiseen ja tehdä omaa juttua. Ei olla yritetty lähteä mitään pikavoittoja kohti vaan jaksettu painaa niinäkin hetkinä, kun on tuntunut, että ketään ei kiinnosta”, Laine sanoo.

Vertaistukea tarvitaan

Musiikkiala ei työmaana ole helpoimmasta päästä, mutta alalla jaksamista auttaa, jos ympäriltä löytyy tukea. Juhlat-yhtyeelle tärkein tukiverkko ovat kanssamuusikot.

”On paljon kavereiden bändejä, jotka inspiroivat, kuten The Snake -bändi. Treenaamme Playhousella Vallilassa, ja siellä ovat samalla käytävällä esimerkiksi Rohkeat Kuvat ja Nikita Titov. Olemme tutustuneet niihin tyyppeihin, ja paitsi että heidän musansa inspiroi, niin se on myös vertaistukea”, Tarmio sanoo.

”Joo, on tärkeää, että on vertaisia tekijöitä lähellä. Monesti puhutaan siitä, että musa-ala on voi olla tosi yksinäinen. Mielestäni sitä torjuu hyvin, kun on sellaista heimoa siinä ympärillä”, Laine lisää.

Muusikkokollegoiden lisäksi Juhlien tärkeisiin tukipilareihin kuuluu tuottaja Matias Koskimies, joka on tuottanut bändin molemmat albumit.

Henkisen tuen ja inspiraation lisäksi musiikintekijä tarvitsee tekijänoikeudellista ja taloudellista turvaa. Teosto on tärkeä edunvalvoja myös Juhlat-yhtyeelle, ja tekijänoikeuskorvaukset muodostavat merkittävän osan bändin tulonlähteistä.

”Tulonmuodostusasia on varmasti melkein kaikille haaste, ja mekin olemme joutuneet miettimään, onko meillä vaikka varaa ruveta tekemään seuraavaa levyä. Tekijänoikeuskorvaukset auttavat siinä”, Tarmio sanoo.

Edessä vilkas keikkakesä

Heinäkuun alussa Juhlat nousee Uudet Soundit -kampanjan myötä lavalle Ruisrockissa. Suuri festarikeikka on bändille mieluinen, ja keikkakesästä on muutenkin tulossa yhtyeen toiveiden mukainen.

”Tänä kesänä meillä on tulossa sairaan ihana keikkakesä, meillä on monen kokoisia tapahtumia ja festareita. Tulevaisuuden tavoitteena meillä on päästä soittamaan yhä enemmän ja monipuolisempia keikkoja. Ja ainakin minulla on ollut haaveena myös oma Tavastian-keikka, joka iloksemme toteutuu tänä kesänä”, Laine kertoo.

”Yksi iso haave, josta on ollut puhetta ihan alusta asti, on Flow-festivaalin musta teltta. Ehkä me olemme sitten ensi kesänä siellä”, Tarmio sanoo.

Keikkailun ohella Juhlien tulevaisuuden tavoitteisiin kuuluu kolmannen albumin tekeminen. Omasta näkemyksestä aiotaan pitää kiinni myös jatkossa ja panokset ladata omien vahvuuksien esille tuomiseen.

”Nimenomaan niin, että ei lähdetä seurailemaan trendejä vaan syvennetään omaa ilmaisua ja pyritään sillä erottumaan muista. Tämä pätee sekä julkaisuihin että liveen. Jos haluamme kerätä fanikuntaa, niin se pitää käydä keikoilta hakemassa yksi tyyppi kerrallaan”, Tarmio toteaa.

”Haaveita ja tavoitteita on jo toteutunutkin, ja niistä pitää muistaa nautiskella. Vaikka totta kai pitää mennä koko ajan myös eteenpäin”, Laine sanoo.

Juhlat

Vuonna 2018 perustetun Juhlat-yhtyeen muodostavat laulaja-kosketinsoittaja Oona Laine, kitaristi Arttu Kuoppa, rumpali Eero Tarmio, basisti Roni Ylhäinen ja kosketinsoittaja Pihlaja Mäkiranta. Bändi kuvaa musiikkinsa olevan tyyliltään ”kaikuisia kitaroita ja suomalaista kesäyötä”.

Juhlat on julkaissut EP:n ja kaksi albumia, joista viimeisin Yöllä taivas kaatuu ilmestyi tammikuussa 2025.

Jaa somessa
Lue lisää