Siirry sisältöön

Anna Erikssonin Mana ja Matthew Whittallin Dulcissima, clara, sonans saivat tämänvuotisen Teosto-palkinnon

10.04.2013

40 000 euron tunnustuspalkinto jaettiin kymmenennen kerran

 

Tämänvuotisen Teosto-palkinnon saivat Anna Erikssonin sävellykset ja sanoitukset levyllä Mana ja Matthew Whittallin sävellys Dulcissima, clara, sonans. Voittajat saivat kumpikin 20 000 euroa 40 000 euron palkintosummasta.

Teosto-palkinnon saajat julkistettiin Musiikkitalossa 10. huhtikuuta.

Palkinnonsaajista päätti kolmihenkinen jury esiraadin valitsemien kuuden teoksen ja teoskokonaisuuden joukosta. Juryn puheenjohtajana toimi kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki ja jäseninä Sibelius-Akatemian dekaani Tuomas Auvinen sekä viime vuonna Teosto-palkinnolla palkitun teoskokonaisuuden säveltäjä Milla Viljamaa.

Palkintojury yhtyi esiraadin luonnehdintaan Erikssonin ja Whittallin teoksista:

Anna Eriksson: Mana
Mana-levyllään Anna Eriksson tekee selkeän pesäeron aikaisempaan tuotantoonsa. Rohkean henkilökohtaiset tekstit esitetään iholle tulevan intiimisti mutta väkevästi. Mana on poikkeuksellisen vahvasti tekijänsä näköinen kokonaisuus.

Matthew Whittall: Dulcissima, clara, sonans
Dulcissima, clara, sonans on osoitus Matthew Whittallin omaperäisestä ja soinnillisesti kiehtovasta nykymusiikki-ilmaisusta, joka on helppotajuista olematta kuitenkaan banaalia. Hildegard von Bingenin keskiaikaiset tekstit saavat teoksessa aistillisen, värikylläisen ja ajattoman sävelasun.

”Valinta oli vaikea, sillä ehdolla oli kuusi erinomaista teosta, jotka osoittavat, että Suomessa tehdään kiinnostavaa ja taiteellisesti korkeatasoista musiikkia genrestä riippumatta”, raadin puheenjohtaja Paavo Arhinmäki totesi.

Teosto-palkinto jaettiin nyt kymmenennen kerran. Teosto perusti tunnustuspalkinnon vuonna 2003 edistääkseen kotimaista luovaa säveltaidetta.

”Palkinto perustettiin edistämään rohkeaa, omaperäistä ja luovaa säveltaidetta. Vuosien varrella ehdolla on ollut yli 80 teosta tai teoskokonaisuutta. Niiden kautta tulee näkyväksi se, kuinka rikas ja hieno musiikkikulttuuri meillä Suomessa on”, sanoi Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä.

Palkintoehdokkaina kuusi teosta tai teoskokonaisuutta

Esiraadin valitsemat Teosto-palkintoehdokkaat olivat:

Frigg: Polka V
Matthew Whittall: Dulcissima, clara, sonans
Lightboxer: Lightboxer
Stam1na: Nocebo
Anna Eriksson: Mana
Lau Nau: Valohiukkanen

Teosto-palkinnolla musiikintekijät ja -kustantajat ovat nostaneet esiin rohkeita, omaperäisiä ja innovatiivisia kotimaisia sävelteoksia jo kymmenen vuoden ajan. Palkinto jaetaan 1 – 4 teokselle tai teoskokonaisuudelle ja palkintosumma on enintään 40 000 euroa. Jos palkinnon saa vain yksi teos tai teoskokonaisuus, palkinto on 25 000 euroa.

Teokset voivat edustaa mitä tahansa musiikin lajia ja niiden pitää olla edellisen palkintokauden jälkeistä tuotantoa. Valintaraadit koostuvat säännöllisesti vaihtuvista musiikkialan asiantuntijoista. Edellisen kerran palkinto jaettiin huhtikuussa 2012.

Palkitut 2003 – 2013

Kuvat: Suvi-Tuuli Kankaanpää

 

Jaa somessa