Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Johanna Laitinen
Kuva: Kalle-Petter Wilkman

Teosto-palkintoehdokas 2026: Aili Järvelä – VUORI

Aili Järvelän omakustannealbumi Vuori on musiikillisesti rikas ja tekstiltään iholle tuleva kokonaisuus, jossa tekijän vahva visio ja tekijyyden kokonaisvaltaisuus kuuluvat ja tuntuvat alusta loppuun. Teoksessa kamari- ja kansanmusiikilliset juuret ovat syvällä, ja sen ilmaisussa on musikaalimaisuutta.

Aili Järvelä on kaustislaislähtöinen, tunnetun Järvelän musiikkisuvun kasvatti ja omaehtoinen musiikintekijä, jonka juuret ovat kansanmusiikissa. Teosto-palkintoehdokkuuden saanut VUORI on Järvelän kolmas sooloalbumi, jonka hän on tehnyt yhdessä Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin, harpisti Laura Hynnisen sekä lyömäsoittaja Samuli Kosmisen kanssa. Albumin taiteellisena tuottajana äänityksissä toimi Pekka Kuusisto.

Järvelä on itse säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut koko teoksen ja Kosminen sovittanut omat lyömäsoitinosuutensa. Levy julkaistiin omakustanteena 19.9.2025 ja teos kantaesitettiin Kokkolassa Musiikkikeskus Snellmanissa 26. syyskuuta samana vuonna.

Järvelä kertoo, ettei yhtäkään kappaletta ollut olemassa vielä silloin, kun hän pyysi ison kokoonpanon toteuttamaan visiotaan.

Hän kertoo pitävänsä ”isosta äänestä” ja tekevänsä töitä mielellään isojen kokoonpanojen kanssa, koska silloin säveltäjällä on käytössään koko skaala. Musiikin tekemiseen Järvelä suhtautuu ennen kaikkea työnä, eikä inspiraatiota teokseen voi jäädä loputtomiin odottelemaan.

”Mua auttaa se, että mä tiedän missä se maali on, niin sit mä osaan ruveta tähtäämään sinne. Kun tiedän, millaiset puitteet on käytössä, niin alan sitä silmällä pitäen tekemään musaa”, Järvelä kertoo musiikin tekemisen tavoistaan.

”Siitä (Vuoresta) tuli isoja biisejä ja isoja tunteita käsittelevää materiaalia, jonka tarinankerrontaan osallistuvat kaikki osapuolet tasavertaisesti.”

Levyn vastaanotto yllätti totaalisesti

VUORI otettiin yleisön ja kriitikoiden puolelta todella hyvin vastaan. Albumi sai ylistävät arviot muun muassa Desibeli.netissä ja Helsingin Sanomissa.

”En ollut yhtään varautunut siihen vastaanottoon. Se oli tosi vaikeaa aikaa minulle”, Järvelä nauraa.

Huomio tuntui Järvelästä hauskalta ryöpytykseltä, sillä ”kaikki oli niin fiiliksissä”. Teosto-palkintoehdokkuus tuntui Järvelästä kuitenkin erityisen mukavalta.

”Onhan tää nyt valtavan iso juttu. Olen siitä tosi kiitollinen ja iloinen.”

Kuuntele teos Spotifysta


Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

Videon taustalla:
Aili Järvelä – Mänty
Säv. & san. Aili Järvelä

Teosto-palkinto 2026

Vuoden 2026 Teosto-palkinnon ehdokkaat ovat vuonna 2025 julkaistuja tai kantaesitettyjä sävelteoksia tai teoskokonaisuuksia. Vuodesta 2003 lähtien, nyt 21. kerran jaettava Teosto-palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimpia taidepalkintoja. Voittajateos- tai teokset palkitaan Musiikkitalossa 16. huhtikuuta.

Katso kaikki Teosto-palkintoehdokkaat tästä.

Jaa somessa
Lue lisää