Siirry sisältöön

Hitaammin hautaan on vuoden 2025 soitetuin kappale

Nelli Matula, kuvaaja Patrik Sundberg / Universal Music Finland.
12.06.2026

Antti Riihimäen, Kaisa Korhosen ja Nelli Matulan kirjoittama Hitaammin hautaan keräsi Teoston Suomen-tilastoissa ennätykselliset 15 900 soittokertaa radiosta, televisiosta ja elävän musiikin esityksistä.

Nelli Matulan esittämä Hitaammin hautaan soi eniten kaupallisilla radiokanavilla, mutta se nousi myös Yleisradion radiokanavien kolmanneksi soitetuimmaksi. Kappale keräsi myös eniten kotimaan esityskorvauksia. Radiomedian tammikuussa 2026 julkaiseman tilaston mukaan Hitaammin hautaan oli myös vuoden tavoittavin radiokappale, eli se keräsi radiosoitossa eniten kuulijoita. Teosto tilastoi kappaleiden yksittäisiä soittokertoja, ei kuuntelijalukuja.

Hitaammin hautaan ylitti edellistä 2020-luvun ennätystä hallinneen Ylivoimainen -kappaleen (tekijät Jonas Olsson, Johannes Brotherus, Aarni Soivio ja Joonas Luhtavaara) vuosittaisen soittokertamäärän ylivoimaisesti: KUUMAAn hittiä soitettiin ilmestymisvuonnaan 2023 noin 13 500 kertaa.

Kotimainen musiikki dominoi

Suomen soitetuimpien kappaleiden kymmenen kärki oli viime vuonna kotimaisempi kuin koskaan. Radion, television ja elävän musiikin esitysten kymmenen kärjessä oli nyt ennätykselliset kahdeksan suomalaisten tekijöiden kappaletta.

Vuoden 2025 toiseksi soitetuimmaksi kappaleeksi ylti Behmin hitti Kaiken arvoinen ja kolmanneksi Costin ja Juuna Chillin Vaisto. Vuoden soitetuin ulkomainen kappale oli Lady Gagan Abracadabra (4.).

Suomen Spotifyn striimatuimpien kappaleiden TOP 10 -lista oli aiempien vuosien tapaan kokonaan kotimainen. Vuoden striimatuin kappale Spotifyssa oli Areksen Menestys on paras tapa kostaa.

Suomalaiset mediasäveltäjät ja elektronisen musiikin megayllättäjät menestyvät maailmalla

Ulkomailta ylivoimaisesti eniten esityskertoja kaikissa kanavissa, striimauspalvelut mukaan lukien kerännyt suomalaiskappale oli elokuva- ja tv-säveltäjä Juri Sepän Deadwind. Sävellys on tuttu Karppi-sarjasta, jota esitetään muun muassa suoratoistojätti Netflixin kautta. Deadwindin suosio jätti taakseen jopa viime vuonna ykköseksi sijoittuneen Daruden Sandstormin.

Huimasti esityskertoja ulkomailta saavutti myös Lasse Enersen, jonka säveltämä musiikki vuonna 2023 julkaistuun ruotsalaiselokuvaan Kiiruna (The Abyss / Avgrunden) sijoittui listalla neljänneksi.

Suuria lukuja esityskerroilla mitattuna keräsivät myös phonk-tuottaja DJ FKU:n eli Valentin Valkiaisen Tuca Donka sekä musiikkituottaja Janjin alias Jani Oikarisen Heroes Tonight, joka on levinnyt vuodesta 2022 asti erityisesti Youtuben urheilu- ja pelimontaasivideoiden kautta.

Ulkomailla esitetyimpien suomalaistekijöiden kappaleiden TOP 10 -listalle jopa kahdella biisillä ylsivät tuottajat Santeri Kauppinen alias MD$ ja Robert Laukkanen alias Ruuben, joiden Burna Boylle 2022 ja 2023 tekemät kappaleet Last Last ja City Boys soivat maailmalla edelleen runsain määrin.

Esityskorvauksilla mitattuna ulkomailta eniten euroja keräsi Jean Sibeliuksen Sinfonia 2 op. 43, joka pudotti Viulukonsertto op. 47 d-mollin ykkössijalta ensimmäistä kertaa vuosiin. Kymmenen kärkeen ylsi yhteensä seitsemän Sibeliuksen sävellystä. Listalle sijoittuivat myös The Rasmuksen kestohitti In The Shadows (3.), Bomfunk MC’sin Freestyler (5.) sekä Juri ja Miska Sepän sävellykset elokuvaan Big Game (8.).

Tekijänoikeuskorvausten määrään vaikuttavat radio- ja televisioesityksissä esityskanavan tavoittavuus, esityksen kesto ja esityskertojen määrä sekä tapahtumissa esityspaikan koko, pääsylipputulot (maksulliset tapahtumat) tai yleisömäärä (ilmaistapahtumat). Online-palveluissa korvausten määrään vaikuttaa palvelun maksullisuus tai maksuttomuus. Lue lisää Teoston vastuullisuusraportista.


Soitetuimmat kappaleet Suomessa 2025: radiot, tv ja elävä musiikki

Lista on yhdistelmä, joka on koottu Teoston radiosta, tv:stä ja elävän musiikin esityksistä saamien esitysraporttien perusteella. Listalla ei ole mukana suoratoistopalveluiden soitetuimpia kappaleita.

  1. Hitaammin hautaan
    Säv. Antti Riihimäki, Kaisa Korhonen, Nelli Matula, san. Kaisa Korhonen, Nelli Matula. Kust. Nordic Music Partners. Esittäjä: Nelli Matula.
  2. Kaiken arvoinen
    Säv. & san. Rita Behm, sov. Kalle Mäkipelto, Rita Behm. Kust. Behmin Bisnekset Oy. Esittäjä: Behm.
  3. Vaisto (feat. Juuna Chill)
    Säv. Daniel Okas, Wille Mannila, san. Iuna Kuronen, Tuomas Kostiainen. Kust. HMC Publishing, MDS Productions Oy. Esittäjä: Costi, Juuna Chill.
  4. Abracadabra
    Säv. & san. Budgie, Sioux, Andrew Wotman, Henry Walter, John McGeogh, Stefani Germanotta, Steven Severin. Kust. Andrew Watt Music, BMG Right Managements (UK) Limited, Cirkut Breaker LLC, Domino Publishing Company Limited, SG Songs Worldwide, Sony ATV Songs LLC, Universal Music Corporation. Esittäjä: Lady Gaga.
  5. 10 000 tuntii
    Säv. Ahti Peltonen, Aleksi Wiklund, Tommi Kaukua, san. Aleksi Wiklund, Sebastian Noto, Tommi Kaukua. Kust. Kaiku Entertainment Oy. Esittäjä: KAUKUA.
  6. Rehellisesti
    Säv. Joonas Keronen, Lauri Halavaara, Aleksi Asiala, Antti Riihimäki, san. Jare Brand, Ville Galle, Joonas Keronen, Lauri Halavaara. Kust. Nordic Music Partners. Esittäjä: JVG.
  7. Ehkä se siitä
    Säv. & san.  Isac Lunden, Kim Mannila, Wille Mannila. Kust. HMC Publishing. Esittäjä: Isac Elliot.
  8. Born With A Broken Heart
    Säv. & san.  Damiano David, Jason Evigan, Sarah Hudson, Steven Schick. Kust. A Little Chutney Music, Hunny Trust, Sony Music Publishing (Italy) S.R.L., Sushi On The Moon, WC Music Corp. Esittäjä: Damiano David.
  9. Sirkus
    Säv. Saleh Masaadi, san. Daniel Lewizki, Rashid Mohamed. Kust. EMO Elements Music. Esittäjä: SHRTY.
  10. Made Of
    Säv. Lauri Mäntynen, Topi Kilpinen, Ella Mäntynen, san. Ella Mäntynen. Kust. EMP Elements Music Publishing, HMC Publishing, Isolla Music Oy.  Esittäjä: Goldielocks.

Soitetuimmat kappaleet kanavittain Suomessa 2025

Ylen radiokanavat

  1. Ich komme
    Säv. & san. Christel Rosberg, Jori Roosberg. Kust. 11 Ones Oy LTD. Esittäjä: Erika Vikman.
  2. Bara bada bastu
    Säv. & san. Anderz Wrethov, Axel Åhman, Jakob Norrgård, Kevin Holmström, Kristofer Stranberg, Robert Skowronski. Kust. Emperial, HMC Publishing, Universal Music Publishing AB, Warner Chappell Music Finland Oy. Esittäjä: KAJ.
  3. Hitaammin hautaan
    Säv. Antti Riihimäki, Kaisa Korhonen, Nelli Matula, san. Kaisa Korhonen, Nelli Matula. Kust. Nordic Music Partners. Esittäjä: Nelli Matula.
  4. Made Of
    Säv. Lauri Mäntynen, Topi Kilpinen, Ella Mäntynen, san. Ella Mäntynen. Kust. EMP Elements Music Publishing, HMC Publishing, Isolla Music Oy.  Esittäjä: Goldielocks.
  5. Ordinary
    Säv. & san. Adam Yaron, Alexander Hughes, Cal Shapiro, Margaret Chapman. Kust. Adam Yaron Music, Alexwarrenpub, Down Harbor Creations, In Honor of Alice Publishing, Music of Big Family, Songs With A Pure Tone, Warner-Tamerlane Publishing Co. Esittäjä: Alex Warren.
  6. Azizam
    Säv. & san. Ed Sheeran, Ilya Salmanzadeh, John McDaid, Savan Harish Kotecha. Kust. Concord Baritone CC1, Mr Kanani Songs Inc, Songs of Wolf Cousinsa, Sony/ATV Music Publishing (UK) Limited. Esittäjä: Ed Sheeran.
  7. Born With A Broken Heart
    Säv. & san.  Damiano David, Jason Evigan, Sarah Hudson, Steven Schick. Kust. A Little Chutney Music, Hunny Trust, Sony Music Publishing (Italy) S.R.L., Sushi On The Moon, WC Music Corp. Esittäjä: Damiano David.
  8. Abracadabra
    Säv. & san. Budgie, Sioux, Andrew Wotman, Henry Walter, John McGeogh, Stefani Germanotta, Steven Severin. Kust. Andrew Watt Music, BMG Right Managements (UK) Limited, Cirkut Breaker LLC, Domino Publishing Company Limited, SG Songs Worldwide, Sony ATV Songs LLC, Universal Music Corporation. Esittäjä: Lady Gaga.
  9. Kaiken arvoinen
    Säv. & san. Rita Behm, sov. Kalle Mäkipelto, Rita Behm. Kust. Behmin Bisnekset Oy. Esittäjä: Behm.
  10. Love Me Not
    Säv. & san. Anderson Paak, Brent Reynolds, Christian Farlow, Craig Balmoris, Dacoury Natche, Dominic Angelella, Jaelen Irizarry, Julian Nixon, Ravyn Washington, Sarah Aarons, Spencer Stewart. Kust. Aggressively Average Songs, Craig B of BKS, Dahi Productions, Emi Blackwood Music Inc, Khlexs Dream, Penny For Charon, RL Sounds, Sony ATV Songs LLC, Warner Geo Met Ric Music. Esittäjä: Ravyn Lenae.

Kaupallinen radio

  1. Hitaammin hautaan
    Säv. Antti Riihimäki, Kaisa Korhonen, Nelli Matula, san. Kaisa Korhonen, Nelli Matula. Kust. Nordic Music Partners. Esittäjä: Nelli Matula.
  2. Kaiken arvoinen
    Säv. & san. Rita Behm, sov. Kalle Mäkipelto, Rita Behm. Kust. Behmin Bisnekset Oy. Esittäjä: Behm.
  3. Vaisto (feat. Juuna Chill)
    Säv. Daniel Okas, Wille Mannila, san. Iuna Kuronen, Tuomas Kostiainen. Kust. HMC Publishing MDS Productions Oy. Esittäjä: Costi, Juuna Chill.
  4. Abracadabra
    Säv. & san. Budgie, Sioux, Andrew Wotman, Henry Walter, John McGeogh, Stefani Germanotta, Steven Severin. Kust. Andrew Watt Music, BMG Right Managements (UK) Limited, Cirkut Breaker LLC, Domino Publishing Company Limited, SG Songs Worldwide, Sony ATV Songs LLC, Universal Music Corporation. Esittäjä: Lady Gaga.
  5. 10 000 tuntii
    Säv. Ahti Peltonen, Aleksi Wiklund, Tommi Kaukua, san. Aleksi Wiklund, Sebastian Noto, Tommi Kaukua. Kust. Kaiku Entertainment Oy. Esittäjä: KAUKUA.
  6. Ehkä se siitä
    Säv. & san.  Isac Lunden, Kim Mannila, Wille Mannila. Kust. HMC Publishing. Esittäjä: Isac Elliot.
  7. Rehellisesti
    Säv. Joonas Keronen, Lauri Halavaara, Aleksi Asiala, Antti Riihimäki, san. Jare Brand, Ville Galle, Joonas Keronen, Lauri Halavaara. Kust. Nordic Music Partners. Esittäjä: JVG.
  8. Ordinary
    Säv. & san. Adam Yaron, Alexander Hughes, Cal Shapiro, Margaret Chapman. Kust. Adam Yaron Music, Alexwarrenpub, Down Harbor Creations, In Honor of Alice Publishing, Music of Big Family, Songs With A Pure Tone, Warner-Tamerlane Publishing Co. Esittäjä: Alex Warren.
  9. Sirkus
    Säv. Saleh Masaadi, san. Daniel Lewixki, Rashid Mohamed. Kust. EMO Elements Music. Esittäjä: SHRTY.
  10. Born With A Broken Heart
    Säv. & san.  David Damiano, Jason Evigan, Sarah Hudson, Steven Schick. Kust. A Little Chutney Music, Hunny Trust, Sony Music Publishing (Italy) S.R.L., Sushi On The Moon, WC Music Corp. Esittäjä: Damiano David.

Elävä musiikki

  1. Autiosaari
    Säv. Tuure Kilpeläinen, Rocka Merilahti, san. Tuure Kilpeläinen, sov. Tuure Kilpeläinen, Rocka Merilahti, Aarne Riikonen, Jiri Kuronen, Sampo Haapaniemi, Jape Karjalainen.  Kust. Tuuren laulut Oy.
  2. Paratiisi
    Säv. Rauli Somerjoki, san. Rauli Somerjoki, Arja Tiainen. Kust. Warner Chappell Music Finland Oy.
  3. Hiljaiset sillat
    Säv. & sov. Aarne Hartelin, san. Timo Mäkinen. Kust. Finlanders Productions Oy.
  4. Folsom Prison Blues
    Säv. & san. Johnny Cash. Kust. Hill and Range Southwind Mus S A.
  5. Kipu
    Säv. Tomi Oravala, san. Aki Miettinen.
  6. Mun sydämeni tänne jää
    Säv. Veikko Samuli, san. Juha Vainio. Kust. Warner Chappell Music Finland Oy.
  7. Sydämeni on yksinäinen saari
    Säv. Valto Laitinen, san. Marc Bonnard, suom. Sauvo Puhtila. Kust. Warner Chappell Music Finland Oy.
  8. Kuuma kesä
    Säv. Vesa Hautamäki, san. Pauli Mustajärvi. Kust. Ikurin Turpiini Oy, Jee Jee Music Oy.
  9. Sieluni kaunis Maria (Beautiful Maria of My Soul)
    Säv. & san. Arne B. Glimcher, Robert M. Kraft, suom. Aappo Piippo, Lasse Paasikko. Kust. New Enterprises Music.
  10. Pohjola
    Säv. Olli Halonen, Mika Laakkonen, san. Olli Halonen, sov. Mika Laakkonen. Kust. HMC Publishing, Mökkitie Records Oy.

Spotify

Lista perustuu Spotifyn omaan TOP 10 -listaan 3.12.2025. Lähde: Spotifyn kuunnelluimmat on julkaistu: Suosituimpien artistien kärkijoukosta ei löydy yhtään naista | Kulttuuri | Yle

  1. Menestys on paras tapa kostaa
    Säv. & san. Aris Staboulis, Eeti Erätuli, Max Jakobsson. Kust. Kaiku Entertainment Oy. Esittäjä: Ares.
  2. Bara bada bastu
    Säv. & san. Anderz Wrethov, Axel Åhman, Jakob Norrgård, Kevin Holmström, Kristofer Stranberg, Robert Skowronski. Kust. Emperial, HMC Publishing, Universal Music Publishing AB, Warner Chappell Music Finland Oy. Esittäjä: KAJ.
  3. Taikuri
    Säv. & san. Harlova Vukulu, Iiro Paakkari, Arttu Istala. Kust. Babyface Music & Publishing, HMC Publishing. Esittäjä: Turisti.
  4. Rehellisesti
    Säv. Joonas Keronen, Lauri Halavaara, Aleksi Asiala, Antti Riihimäki, san. Jare Brand, Ville Galle, Joonas Keronen, Lauri Halavaara. Kust. Nordic Music Partners. Esittäjä: JVG.
  5. Ehkä se siitä
    Säv. & san.  Isac Lunden, Kim Mannila, Wille Mannila. Kust. HMC Publishing. Esittäjä: Isac Elliot.
  6. Toisessa elämässä
    Säv. & san. Lauri Haavisto, Aaro Virkkala, Luka Lemström, Aleksi Asiala, Nino Rota, Lawrence Kusik, Edward Snyder. Esittäjä: Lauri Haav.
  7. Diva
    Säv. & san. Lucas Kihlman, Wille Mannila. Kust. Manifest Music LTD, HMC Publishing. Esittäjä: Averagekidluke.
  8. T-paita (feat. Bizi)
    Säv. & san. Max Jacobsson, Lauri Moilanen, Eeti Erätuli, Daniel Okas, Ade Iduozee, Aris Staboulis. Kust. Kaiku Entertainment Oy. Esittäjä: Ares, Bizi.
  9. Liike on lääke
    Säv. Repe Kupila, Harlova Vukulu, san. Harlova Vukulu. Kust. Babyface Music & Publishing Oy, HMC Publishing. Esittäjä: Turisti.
  10. Onneks
    Säv. & san. Max Jacobsson, Eeti Erätuli, Aris Staboulis. Kust. Kaiku Entertainment Oy. Esittäjä: Ares.

Suomesta eniten esityskorvauksia keränneet kappaleet

  1. Hitaammin hautaan
    Säv. Antti Riihimäki, Kaisa Korhonen, Nelli Matula, san. Kaisa Korhonen, Nelli Matula. Kust. Nordic Music Partners. Esittäjä: Nelli Matula.
  2. Kaiken arvoinen
    Säv. & san. Rita Behm, sov. Kalle Mäkipelto, Rita Behm. Kust. Behmin Bisnekset Oy. Esittäjä: Behm.
  3. Viulukonsertto op. 47 d-molli
    Säv. Jean Sibelius. Kust. Robert Lienau.
  4. Gardenia
    Säv. Jere Marttila, Leo Hakanen, san. Elisa Tiilikainen, sov. Jere Marttila, Kari Hakanen, Leo Hakanen, Rauli Eskolin. Kust. Ludo Music Oy, Nemes Music Oy, Piso Mojado Oy. Esittäjä: Haloo Helsinki!
  5. Made Of
    Säv. Lauri Mäntynen, Topi Kilpinen, Ella Mäntynen, san. Ella Mäntynen. Kust. EMP Elements Music Publishing, HMC Publishing, Isolla Music Oy.  Esittäjä: Goldielocks.
  6. Pikku Kakkonen: Seikkailuhuone
    Säv. Isa-Eerika Lehto, Janne Ali-Vehmas.
  7. Ich komme
    Säv. & san. Christel Rosberg, Jori Roosberg. Kust. 11 Ones Oy LTD. Esittäjä: Erika Vikman.
  8. Bara bada bastu
    Säv. & san. Anderz Wrethov, Axel Åhman, Jakob Norrgård, Kevin Holmström, Kristofer Stranberg, Robert Skowronski. Kust. Emperial, HMC Publishing, Universal Music Publishing AB, Warner Chappell Music Finland Oy. Esittäjä: KAJ.
  9. Abracadabra
    Säv. & san. Budgie, Sioux, Andrew Wotman, Henry Walter, John McGeogh, Stefani Germanotta, Steven Severin. Kust. Andrew Watt Music, BMG Right Managements (UK) Limited, Cirkut Breaker LLC, Domino Publishing Company Limited, SG Songs Worldwide, Sony ATV Songs LLC, Universal Music Corporation. Esittäjä: Lady Gaga.
  10. Rehellisesti
    Säv. Joonas Keronen, Lauri Halavaara, Aleksi Asiala, Antti Riihimäki, san. Jare Brand, Ville Galle, Joonas Keronen, Lauri Halavaara. Kust. Nordic Music Partners. Esittäjä: JVG.

Soitetuimmat suomalaiset teokset ja kappaleet ulkomailla 2025

Ulkomailta eniten esityskertoja keränneet suomalaistekijöiden teokset

Lista on koostettu kappaleista, joiden tekijöissä on vähintään yksi Teoston edustama kotimainen tekijä. Luvut sisältävät myös soittokerrat striimauspalveluista.

  1. Deadwind (tv-sarjasta Karppi)
    Säv. Juri Seppä.
  2. Sandstorm
    Säv. & san. Ville Virtanen, sov. Jaakko Salovaara. Kust. Lebaron Music, MGB Music Publishing Finland. Esittäjä: Darude.
  3. Chasing Highs
    Säv. & san. Alexsej Vlasenko, Alma-Sofia Miettinen, Henrik Meinke, Jeremy Chacon, Jonas Kalisch, Pascal Reinhardt. Kust. Duende Songs Musikverlag Daniel Standke, HMC Publishing, Pinnacle Helsinki Oy, Sony/ATV Publishing Allegro (Germany) I Edition, Sony/ATV Publishing Allegro (Germany) II Edition. Esittäjä: ALMA.
  4. The Abyss (Avgrunden / Kiiruna)
    Säv. Lasse Enersen. Kust. Blue Alba Music Publishing.
  5. Tuca Donka
    Säv. & san. Valentin Valkiainen, MC Roba Cena. Kust. Black 17 Publishing, Zuca Filmes Publishing. Esittäjä: DJ FKU, CURSEDEVIL, SKORDE.
  6. Heroes Tonight
    Säv. Jani Oikarinen, Hugo Johnning, san. Hugo Johnning. Kust. HMC Publishing, NCS Music. Esittäjä: Janji, Johnning.
  7. Last Last
    Säv. & san. Damini Ogulu, Fred Jerkins, Harvey Mason, Lashawn Daniels, Malcolm Olagundoye, Matti Haataja, Robert Laukkanen, Rodney Jerkins, Santeri Kauppinen, Simo Haataja. Kust. Artist Publishing Group West, Emi April Music Inc, Emi Blackwood Music Inc, Fred Jerkins Publishing, MDS Productions, Sony/ATV Melody, Universal Music – MGB Songs, Universal Tunes. Esittäjä: Burna Boy.
  8. Freestyler
    Säv. & san. Jaakko Salovaara, Raymond Ebanks. Kust. Lebaron Music Oy. Esittäjä: Bomfunk MC’s.
  9. Deadwind Title Sequence Theme (tv-sarjasta Karppi)
    Säv. Juri Seppä.
  10. City Boys
    Säv. & san. Damini Ogulu, Jeremy P. Felton, Keith James, Michael Schulz, Robert Laukkanen, Santeri Kauppinen. Kust. Artist Publishing Group West, KMA Assetts I LP, MDS Productions Oy, Ohaji Publishing, Truth Faction, Universal Music Corporation, Universal Tunes. Esittäjä: Burna Boy.

Ulkomailta eniten esityskorvauksia keränneet suomalaistekijöiden teokset

  1. Sinfonia 2 op. 43
    Säv. Jean Sibelius. Kust. Breitkopf-Härtel Musikverlag.
  2. Viulukonsertto op. 47 d-molli
    Säv. Jean Sibelius. Kust. Robert Lienau.
  3. In the Shadows
    Säv. Aki Hakala, Eero Heinonen, Pauli Rantasalmi, Lauri Ylönen, san. Lauri Ylönen. Kust. Art Slow Oy, On the Beat Oy. Esittäjä: The Rasmus.
  4. Sinfonia 5 op. 82
    Säv. Jean Sibelius. Kust. Edition Wilhelm Hansen.
  5. Freestyler
    Säv. & san. Jaakko Salovaara, Raymond Ebanks. Kust. Lebaron Music Oy. Esittäjä: Bomfunk Mc’s.
  6. Sinfonia 1 op. 39
    Säv. Jean Sibelius. Kust. Breitkopf-Härtel Musikverlag.
  7. Finlandia op. 26
    Säv. Jean Sibelius. Kust. Breitkopf-Haertel Musikverlag.
  8. Big Game
    Säv. Juri Seppä, Miska Seppä.
  9. Lemminkäinen Suite op. 22
    Säv. Jean Sibelius. Kust. Breitkopf-Härtel Musikverlag.
  10. Sinfonia 7 op. 105
    Säv. Jean Sibelius. Kust. Edition Wilhelm Hansen.

Lue myös:

Pääkuva: Nelli Matula, kuvaaja Patrik Sundberg / Universal Music Finland.

Jaa somessa
Lue lisää