Helmi Antilasta piti tulla klassinen viulisti, mutta jazzin vapaus vei mennessään

Kun Helmi Antilan piti keksiä, mikä hänestä tulisi isona, ratkaisua ei tarvinnut etsiä kaukaa: hänen äitinsä oli laulaja-lauluntekijä ja pianonsoiton opettaja, isosisko oli muusikko ja isäkin soitti bändissä.

”Lapsuuteni oli täynnä musiikkia, aivan kaikenlaista musiikkia. Kun olimme pieniä, äiti piti meille muskaria joka päivä. Koko perheemme pyöri musiikin ympärillä”, Helmi Antila kertoo.

Kun Antila oli 4-vuotias, hän aloitti viulunsoiton ja eteni opinnoissaan Sibelius-Akatemiaan asti. Lukioiässä tapahtui kuitenkin jotain, joka sai Antilan kokemaan, että klassinen musiikki rajoitti häntä liikaa. Se jokin oli jazz.

”Sibelius-lukiossa oli paljon ihmisiä, jotka tykkäsivät jazzista ja fuusiosta. Sitä kautta tutustuin ekaa kertaa jazzmusiikin historiaan, ja rakastuin laajoihin sointuihin ja improvisointiin, mikä on aina tuntunut itselleni luontevalta. Se vapaus vei ihan mukanaan”, Antila muistelee.

Irtiotto kannatti: marraskuussa 2024 Suomen Jazzliitto palkitsi 24-vuotiaan Antilan nuorelle jazz-lupaukselle myönnettävällä Taimi-palkinnolla. Vuotta myöhemmin hänen ensilevynsä Kuvia nuoruudesta valittiin ehdolle Jazz-Emman saajaksi, ja tänä kesänä Helmi Antila esiintyy kvartettinsa kanssa Pori Jazz -festivaalilla osana Teoston Uudet Soundit -kampanjan voittoa.

”Se on tosi iso juttu! Olen haaveillut, että esiintyisin vielä joku päivä Lokkilavalla, mutta en todellakaan kuvitellut, että se päivä olisi jo nyt”, Antila iloitsee.

Niin, miten tähän pisteeseen on oikein päästy?

Wonderin ja Mitchellin jalanjäljissä

Kun Antila alkoi säveltää ja sanoittaa materiaalia ensimmäiselle levylleen, hän oli tekijänä jo konkari.

”Tein ekan biisini Kuutamo varmaan 4-vuotiaana. 8-vuotiaana tein jo ihan legit-biisejä, ja varsinkin yläasteella ja lukiossa sävelsin tosi paljon. Vuosien varrella tieto ja taito ovat kehittyneet.”

Antila kertoo säveltävänsä pääasiassa pianolla. Yleensä kappaleet syntyvät improvisoimalla tai johonkin äkilliseen ideaan reagoimalla.

”Joskus olen yrittänyt muuttaa lähestymistapaa tekemällä pari biisiä kitaralla, mutta toistaiseksi piano tuntuu luontevimmalta.”

Kun melodia, harmonia ja teksti ovat valmiit, Antila esittelee ne kvartetilleen, jonka muodostavat vibrafonisti-perkussionisti Mikko Antila (ei sukua Helmille), rumpali Mooses Kuloniemi ja kontrabasisti Tuomo Purhonen. Yhdessä he sovittavat kappaleen loppuun.

”Jotkut biisit ovat sellaisia, että sanon suoraan, että tätä ei tarvitse edes arrata. Mutta monesti sanon myös, että jos on mitään ideoita, otan niitä mielelläni vastaan. Varsinkin Mikolta tulee paljon ideoita, ja silloin saattaa tulla vaikka joku lisäosa biisiin. Mutta minulla on aina viimeinen sana.”

Antila mainitsee isoimmiksi musiikillisiksi esikuvikseen Stevie Wonderin ja Joni Mitchellin. Myös progerock-yhtye Wigmanin basistina ja säveltäjänä tunnettu Pekka Pohjola sekä hänen poikansa, jazztrumpetisti Verneri Pohjola ovat antaneet inspiraatiota säveltämiseen.

Tekstittäjänä Antila kirjoittaa mieluiten henkilökohtaista tajunnanvirtaa. Yksi hänen lempiaiheistaan on mielenterveys ja ylipäätään terveys, sillä hän sairastaa vaikeaa kroonista migreeniä.

”Haluan biiseilläni paitsi helpottaa omaa oloani, myös tuoda kuulijoille lohtua. Toki rakastan kirjoittaa myös ihmissuhteista, kuten varmaan kaikki muutkin. Toinen iso teema teksteissäni on uteliaisuus ja epävarmuuden sieto. Minua kiehtoo, ettei mikään elämässä ole varmaa, mutta silti kaikki tekevät jonkin valinnan. Tällä hetkellä varsinkin elämän tarkoitus ja merkitys kiinnostavat.”

Rohkeasti kohti uutta

Helmi Antila näkee suomalaisen jazzin nykytilan ja tulevaisuuden varsin valoisana. Yhä useammat ihmiset ovat alkaneet toteuttaa omia artistisia projektejaan ja myydä keikkojaan aiempaa rohkeammin – tai tältä tilanne näyttää ainakin Antilan omassa kuplassa Sibelius-Akatemian jazzmusiikin linjalla, jossa hän opiskelee laulua.

”Mielestäni on supertärkeää, että saadaan lisää diversiteettiä ja lisää ääniä. Etenkin naisia tarvitaan tänne jazzin puolelle, ja on ihanaa, että lisäkseni monet ystäväni tekevät jazzia, ja ovat saaneet huomiota ja esiintymisiä festareilla. Suunta on mennyt parempaan”, Antila sanoo.

”Jazz on omalla tavallaan tosi miesvaltainen, pieni ja pelottavakin marginaaliskene, joten tässä on paljon kysymysmerkkejä. Itsekään en tiennyt vielä pari vuotta sitten, mihin päätyisin, mutta rohkeus kannatti.”

Rohkeudesta puhui myös Suomen Jazzliiton hallitus, kun se ojensi Antilalle Taimi-palkinnon loppuvuodesta 2024. Perusteluissa kiiteltiin Antilan omaäänisyyttä ja määrätietoisuutta, jotka ”luovat vaikutelman henkilöstä, joka ei seuraa valmiita polkuja, vaan kulkee rohkeasti omaa tietään.”

Tällä hetkellä Antila työstää toista levyään. Sen tekeminen ei ole ollut pelkkää rohkeaa heittäytymistä ja määrätietoista tekemistä.

”Varsinkin nyt keväällä, kun olen ollut sairaslomalla ja yrittänyt säveltää, on tullut paljon hetkiä, ettei ole lähtenyt yhtään. Samalla on tullut mietittyä, että tosi hankalan uran olen kyllä valinnut! Levyjen tekeminen maksaa, keikkatilanne on aina epävarma, rahoituksia vähennetään ja apurahojakin on vaikea saada”, Antila tuskailee, mutta tarkentaa heti perään, että nihkeät tunteet ovat väliaikaisia.

”Ajattelen, että se on vähän sama kuin elämässä. Jos huonompia hetkiä ei olisi, ei tulisi myöskään niitä onnistumisen tai yhteyden kokemisen hetkiä. Tunteiden aaltoilu on välillä ihan tervettä.”

---

Helmi Antila Quartet esiintyy Pori Jazzissa Lokkilavalla pe 17.7.2026 klo 14.30. Lue lisää.