Siirry sisältöön

Adressi luovan työn tekijöiden työttömyysturvasta luovutettiin ministeri Pekoselle

04.06.2020

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekoselle luovutettiin tänään adressi, jossa 8 500 allekirjoittajaa ja 21 taiteilijajärjestöä vaatii nopeaa korjausta taiteilijan työttömyysturvaan. Keväällä alkanut koronakriisi nosti luovan alan sosiaaliturvan ongelmat dramaattisesti esiin. 

Koronakevään työttömyysaalto aktivoi luovan alan vaatimaan pikaista korjausta taiteilijoiden ja tekijöiden työttömyysturvaan.

”Korona takia valtava joukko luovan työn tekijöistä jäi yhtä aikaa työttömäksi. Kuitenkaan he eivät välttämättä saa lainkaan työttömyyskorvausta. Syynä on tekijänoikeuskorvausten virheellinen yhteensovitus työttömyyskorvausten kanssa.  Vaikka tekijänoikeuskorvaukset eivät kerrytä työttömyysturvaa, ne voivat leikata sen jopa kokonaan pois” kertoo adressin keränneen Luovan työn tekijät ja yrittäjät – Lyhty -verkoston puheenjohtaja Ilmo Laevuo.

”Koronakevään työttömyysaalto toi räikeän epäkohdan dramaattisesti esiin. On kohtuutonta, että pienituloinen muusikko menettää työttömyyskorvauksensa ihan vaan siksi, että monen vuoden takaisen työn tuottamat Teosto- tai Gramex-korvaukset tulevat työttömyysaikana takautuvasti tilille”, sanoo Lyhdyn edunvalvontajohtaja Lauri Kaira.

Tekijänoikeuskorvausta saavat taiteilijat ovat sosiaaliturvan väliinputoajia. Tekijänoikeustulot tulevat usein pitkällä viiveellä. Ne eivät kerrytä esimerkiksi ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, mutta työttömyyskorvausta maksettaessa ne vähentävät sitä.

Teosto on ollut yhdessä Luovan työn tekijät ja yrittäjät – Lyhty -verkoston kanssa laittamalla alulle adressia, joka vaatimus taiteilijoiden tasavertaisesta työttömyysturvasta keräsi muutamassa viikossa yli 8500 allekirjoittajaa Adressit.com-palvelussa. Lisäksi 20 luovan alan järjestöä allekirjoitti aloitteen.

Lue adressi: https://www.adressit.com/luovan_tyon_tekijat_tasa-arvoiseen_asemaan_tyottomyysturvassa

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä