Siirry sisältöön

Aino Järventaus aloittanut asiakassuhdepäällikkönä

19.06.2018

Kuka olet ja mitä tulit Teostolle tekemään?

Olen Aino Järventaus, 28-vuotias tradenomi ja musiikin suurkuluttaja Espoosta. Aloitin Teoston oikeudenomistaja-asiakkaiden tiimissä asiakassuhdepäällikkönä 18. toukokuuta.

Missä ja minkä asioiden parissa olet työskennellyt aikaisemmin?

Työskentelin ennen Teostolle siirtymistä Accountor Finlandilla järjestelmäasiantuntijana.

Vahvin taustani löytyy kuitenkin tapahtuma- ja artistimarkkinoinnin sekä ohjelmatuotannon parista. Ammattikorkeakouluaikana työskentelin Sony Musicilla markkinoinnin harjoittelijana ja sittemmin samassa yhtiössä markkinointiassistenttina. Toimin noin vuoden verran myös ravintola-alan yrittäjänä, mutta lopulta myin yritykseni, sillä halu työskennellä musiikin ja musiikintekijöiden parissa oli ylitsepääsemätön – yrittäjyydestä siirryinkin ohjelmatoimisto Rähinä Livelle. Hoidin yrityksen, edustettujen artistien sekä heidän tapahtumiensa markkinointia.

Työnkuvani laajeni myöhemmin tuotantopuolelle. Vastasin minulle nimettyjen artistien keikka-, konsertti- ja kiertuetuotannoista, pienistä klubikeikoista isojen kiertuekokonaisuuksien organisointiin. Myös Teosto tuli tässä yhteydessä tutuksi, sillä vastasin artistiemme esitysilmoituksista.

Koulutukseltani olen liiketalouden tradenomi (Haaga-Helia AMK).

Mikä sai sinut kiinnostumaan avoinna olevasta paikasta ja Teostosta työpaikkana?

Teoston tavoite edistää musiikintekijöiden ja -kustantajien asemaa ja etuja on asia, jossa haluan olla mukana. Koin, että minulla on annettavaa Teoston asiakkaille monipuolisen taustani vuoksi, sillä osaan tarkastella asioita musiikin tekemisen ja käytön kentällä monesta eri näkökulmasta. Kiinnostuin myös mahdollisuudesta hyödyntää asiakaspalveluosaamistani sekä aiempaa kokemustani artistien kanssa työskentelystä.

Miltä ensimmäiset viikot Teostossa ovat tuntuneet ja mitä erityisesti odotat uudelta työltäsi ja työkavereiltasi?

Minut on otettu todella lämpimästi ja innostuneesti vastaan. On ollut ilo huomata, miten monella täällä on pitkä työhistoria takanaan – ihmiset selkeästi viihtyvät täällä. Ilmapiiri tuntuu inspiroivalta ja yhteisölliseltä. Odotan uusia haasteita sekä monipuolisia työtehtäviä ja kehitystyötä asiakassuhteiden vaalimiseksi. Työkavereiltani toivon ohjeita ja neuvoja sekä positiivista toistemme sparrausta.

Mitä teet vapaa-ajallasi? Onko sinulla jotain harrastuksia?

Musiikki on iso osa elämääni – soitan rumpuja sekä laulan progebändissä. Keikoilla ja festareilla tulee käytyä myös paljon, kesän kohokohta onkin kohta edessä kun viides kerta Ranskan Hellfesteillä koittaa juhannuksena. Kuulokkeista löytyy enimmäkseen grungea sekä raskaampaa rockia, kuten Meshuggah, Tool, Alice In Chains ja Pearl Jam. Vapaa-ajastani iso osa kuluu myös oman Harry-hevoseni kanssa kouluratsastusta harjoitellen sekä kuntosalilla.

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä