Siirry sisältöön
Marraskuu
Veljeni vartija on sotaooppera, joka valaa uskoa ihmiseen
30.11.2017
Veljeni vartija saa kantaesityksensä 16.2.2018. Tampere-talossa. Oopperan ohjaaja-libretisti Tuomas Parkkinen kertoo teoksen lähtökohdista: ”Sata vuotta…
Huhtikuu
Mikko Joensuun Amen 1 ja Amen 2 saivat Teosto-palkinnon
20.04.2017
Palkittu vapautuminen
20.04.2017
Teosto-palkinnon voittanut Mikko Joensuu kertoo tuntevansa olonsa hyvin hämmentyneeksi. ”Voitto tuntuu tosi omituiselta. Ansaitsenko minä todella…
Autioilla rannoilla on musiikin käsityöläisen mestarinäyte
07.04.2017
Autioilla rannoilla –levyn kaikki kappaleet ovat Edu Kettusen säveltämiä, sanoittamia ja sovittamia. Teosto-palkinnon esiraati kuvaa kaunista…
Maaliskuu
Suuria aiheita ja country-folkin sävelmaisemia
29.03.2017
Joensuun vuosien mittaan säveltämät ja sanoittamat kappaleet tulevat kaikkiaan jakautumaan yhteensä kolmeen levyyn. Ensimmäisen Amen 1 –levyn…
Värähtelijä-levy kutsuu alitajuiselle matkalle
24.03.2017
Teosto-palkintoehdokkaiksi on valittu keväällä 2017 kuusi teosta. Värähtelijä-levyn osalta ehdolla ovat Toni Hietamäen sanoitukset sekä Oranssi Pazuzun…
Kuulas elektropop-levy sai alkunsa romaanista
21.03.2017
Jos The Hearingin ensimmäinen levy Dorian liittyi Oscar Wilden romaaniin, myös nyt Teosto-palkintoehdokkaana olevan Adrianin synty johtaa fiktiiviseen…
Romer’s Gap yhdistää säröä ja kauneutta
14.03.2017
Virtaperkon sellokonsertto Romer’s Gap kantaesitettiin elokuussa 2016 Turun musiikkijuhlilla. Teosto-palkinnon esiraadin sanoin ”Romer’s Gap on…
Agartha vie kuulijan tunnelmalliselle tutkimusmatkalle
06.03.2017
Teosto-palkintoehdokkaana olevan levyn nimi viittaa myyttiin Agarthasta eli maapallon ytimessä olevaan maailmaan. ”Metaforisesti levyn teema kuvaa…
Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!

Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä