Siirry sisältöön

Chisun Kohtalon oma soi eniten vuonna 2012

17.07.2013

Teoston keräämien esitystietojen mukaan Chisun eli Christel Sundbergin säveltämä, sanoittama ja esittämä Kohtalon oma soi vuonna 2012 eniten radiokanavat, tv-esitykset ja elävän musiikin keikat mukaan lukien.

Kohtalon oma soi radiokanavilla yli 5 300 kertaa ja kaikki esityspaikat mukaan lukien reilut 6 500 kertaa. Myös Chisun Tie ja Kolmas pyörä soivat varsinkin kaupallisilla radiokanavilla tiuhaan.

”Chisun kappaleen ykkössija on hyvää jatkoa viime vuosina alkaneelle vahvojen naistekijöiden esiinmarssille. Aiempina vuosina kymmenen kärjessä -listoilla ovat sijoittuneet hyvin muun muassa Mariska, Jenni Vartiainen, Erin Anttila ja Laura Närhi”, Teoston viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tomi Korhonen sanoo.

Elävän musiikin listan ykkösenä oli edellisvuosien tapaan Rauli Badding Somerjoen ja Arja Tiaisen Paratiisi. Tanssipaikkojen kestosuosikki Paratiisi jatkoi elävän musiikin soitetuimpien listalla koko 2000-luvun kestänyttä ykkössijoitusten sarjaa, ja se oli lisäksi listan 5. sijalla Jani Uhleniuksen sovituksena.

Kotimaisuus jyllää elävässä musiikissa

Kaupallisten radioiden kymmenen soitetuimman hitin joukossa oli kuusi täysin kotimaisin voimin sävellettyä ja sanoitettua kappaletta. Elävän musiikin kymmenen kärjessä -listalla kotimaisia teoksia oli seitsemän ja loputkin kolme teosta olivat suomenkielisiä käännöksiä.

Kaupallisten radioiden kymmenen kärjessä -listan kotimaisvoittoisuudesta huolimatta suomalaisen musiikin osuus kaikesta soitetusta musiikista oli silti vain 32 prosenttia.

Ylen valtakunnallisilla radiokanavilla kotimaisen musiikin käyttö oli vielä vähäisempää, ja vain 27 prosenttia musiikista oli kotimaista. Ylen valtakunnallisissa radiolähetyksissä soitettiin eniten viime vuoden euroviisut voittanutta Euphoriaa, ja kymmenen soitetuimman listalla oli vain kolme kotimaista teosta.

Eniten kotimainen musiikki soi aiempien vuosien tapaan elävien orkestereiden esittämänä tanssilavoilla ja -ravintoloissa. Tanssibändien esittämästä musiikista 80 prosenttia oli kotimaisten säveltäjien, sanoittajien ja sovittajien tekemää. Konserteissa esitetystä musiikista 76 prosenttia ja festivaalien musiikista 51 prosenttia oli kotimaista. Televisiossa kotimaisen musiikin osuus oli vain 15 prosenttia.

Tiedot perustuvat musiikin esitystietoihin, joita Teosto saa tilaisuuksien järjestäjiltä, radio- ja tv-yhtiöiltä ja esiintyjiltä. Tietojen perusteella Teosto maksaa sekä koti- että ulkomaisille säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikin kustantajille korvaukset teosten käytöstä.

Esitetyimmät vuonna 2012

KAUPALLINEN RADIO

  1. Kohtalon oma
    Chisu
    säv. ja san. Christel Sundberg, kust. Hear Kitty
  2. Tähtipölyä
    Samuli Edelmann
    säv. ja san. Timo Kiiskinen, Markus Koskinen, kust. Jeahbeibe, Warner/Chappell Music Finland
  3. Kesäyö
    Pariisin kevät
    säv. Artturi Taira, Reko Aho, Arto Tuunela, san. Arto Tuunela, sov. Reko Aho, Ilari Kivelä, Antti Pouta, Jussi Hietala, Jesse Valo, Arto Tuunela, Artturi Taira
  4. Tie
    Chisu
    säv. ja san. Christel Sundberg, kust. Hear Kitty
  5. Drive by
    Train
    säv. ja san. Patrick Monahan, Espen Lind, Amund Björklund, kust. Emi Music Publ. Scandinavia
  6. Euphoria
    Loreen
    säv. ja san. Thomas G-son, Peter Boström, kust. Peermusic, Warner/Chappell Music Scandiniavia, G2 Publishing
  7. Kolmas pyörä
    Chisu
    säv. ja san. Christel Sundberg, kust. Hear Kitty
  8. When We Stand Together
    Nickelback
    säv. ja san. Chad Kroeger, Michael Kroeger, Ryan Peake, Joey Moi, kust. Fintage Publishing, Warner/Chappell Music Scandinavia
  9. Stronger (What Doesn’t Kill You)
    Kelly Clarkson
    säv. ja san. Alexandra Tamposi, David Gamson, Gregory Kurstin, Jörgen Elofsson, kust. Emi Music Publishing Scandinavia, BMG Rights Management Scandinavia
  10. Vie mut kotiin
    Jesse Kaikuranta
    säv. Eppu Kosonen, san. Saara Törmä, sov. Eppu Kosonen, Matti Mikkola, kust. Cpon huone, Kaiku Songs, Warner/Chappell Music Finland

YLEN RADIOKANAVAT

  1. Euphoria
    Loreen
    säv. ja san. Thomas G-son, Peter Boström, kust. Peermusic, Warner/Chappell Music Scandiniavia, G2 Publishing
  2. Somebody That I Used to Know
    Gotye (feat. Kimbra)
    säv. ja san. Luiz Bonfa, Walter De Backer, kust. Kobalt, Warner/Chappell Music Scandinavia
  3. Soutaa huopaa
    Elokuu
    säv. ja sov. Antti Hakala, Jonas Karlsson, san. Antti Hakala
  4. Gangnam Style
    Psy
    säv. ja san. Park Jai Sang, Yoo Keon Hyung, kust. Universal/MCA Music Scandinavia, Sony/ATV Music Publ. Scandinavia, Emi Music Publ. Scandinavia
  5. När jag blundar
    Pernilla Karlsson
    säv. ja san. Jonas Karlsson, sov. Jonas Karlsson, Lasse Enerssen
  6. Call Me Maybe
    Carly Rae Jepsen
    säv. ja san. Carly Jepsen, Tavish Crowe, Joshua Ramsay, kust. Universal/MCA Music Scandinavia
  7. Ai Se Eu Te Pego
    Michel Teló
    säv. ja san. Sharon Acioly, Antonio Carlos Paim Cerqueira, Amanda Teixeira, Karine Assis Vinagre, Aline Da Fonseca, kust. Editora Musical Panttanal
  8. Älä tyri nyt
    Jukka Poika
    säv. Jukka Rousu, Tommi Tikkanen, san. Jukka Rousu, sov. Tommi Tikkanen
  9. Skyfall
    Adele
    säv. ja san. Paul Epworth, Adele Adkins, kust. Emi Music Publ. Scandinavia, Universal
  10. Some Die Young
    Laleh
    säv. ja san. Laleh Poukkarim, kust. Lost Army

ELÄVÄ MUSIIKKI

  1. Paratiisi
    säv. Rauli Somerjoki, san. Rauli Somerjoki, Arja Tiainen, kust. Warner/Chappell Music Finland
  2. Ikkunaprinsessa (Glendora)
    säv. ja san. Ray Stanley, suom. Saukki, kust. Emi Music Publishing, Warner/Chappell Music Finland, Edition Wilhelm Hansen
  3. Keinu kanssani (Quien sera)
    säv. ja san. Pablo Rosas Rodriguez, suom. Ulla Sand, kust. Peermusic
  4. Kulkurin iltatähti
    säv. Toivo Kärki nimimerkillä Martti Ounamo, san. Reino Helismaa nimimerkillä Orvokki Itä, kust. Warner/Chappell Music Finland *
  5. Paratiisi
    säv. Rauli Somerjoki, san. Rauli Somerjoki, Arja Tiainen, sov. Jani Uhlenius, kust. Warner/Chappell Music Finland
  6. Get On
    säv. ja san. Henry Aaltonen, Pekka Järvinen ja Christer Häkkinen, kust. Warner/Chappell Music Finland
  7. Se jokin sinulla on (You’ve Got What I Like)
    säv. ja san. Gerard Marsden, Leslie Maguire, Les Chadwick, Frederick Marsden, suom. Juha Vainio, kust. Universal
  8. Hiljaiset sillat
    säv. ja sov. Aarne Hartelin, san. Timo Mäkinen, kust. Finlanders Productions
  9. Satumaa
    säv. ja san. Unto Mononen, kust. Warner/Chappell Music Finland
  10. Kaksi kolpakkoa neiti
    säv. ja san. Martti Maja, kust. Warner/Chappell Music Finland

* Toivo Kärjen ja Reino Helismaan perilliset ovat toivoneet, että näiden kahden suositun edesmenneen tekijän salanimet tulisivat julkisiksi.

ESITYKSET ULKOMAILLA

Eniten esityskorvauksia ulkomailta keränneet suomalaiset sävellykset

1. Viulukonsertto
säv. Jean Sibelius, kust. Robert Lienau
2. Toinen sinfonia
säv. Jean Sibelius, kust. Breitkopf & Härtel
3. Viides sinfonia
säv. Jean Sibelius, kust. Edition Wilhelm Hansen
4. Ensimmäinen sinfonia
säv. Jean Sibelius, kust. Breitkopf & Härtel
5. In the Shadows
säv. Lauri Ylönen, Eero Heinonen, Aki-Markus Hakala ja Pauli Rantasalmi, san. Lauri Ylönen, kust. Boneless-Skeletor, Grotto Entertainment, Art Slow, On the Boat
6. Finlandia
säv. Jean Sibelius, kust. Breitkopf & Härtel
7. Lemminkäis-sarja
säv. Jean Sibelius, kust. Breitkopf & Härtel
8. Seitsemäs sinfonia
säv. Jean Sibelius, kust. Edition Wilhelm Hansen
9. Karelia-sarja
säv. Jean Sibelius, kust. Breitkopf & Härtel
10. Neljäs sinfonia
säv. Jean Sibelius, kust. Breitkopf & Härtel

Jaa somessa