Siirry sisältöön

Ensimmäinen Helsinki Music Tech Meetup -tapahtuma kokoaa teknologia- ja musiikkialan yhteen

01.10.2019

Teosto mukana luomassa musiikkialan innovaatioita, yhteistyötä ja kasvua 8.10.2019 G-Livelabissa.  

Viime vuosien aikana musiikki on osoittautunut merkittäväksi innovaation ja kasvun välineeksi. Erityisesti musiikkia ja teknologiaa yhdistävät innovaatiot ovat muuttaneet musiikkialaa, yhteisöjä ja musiikintekijöiden elämää merkittävästi.

Teknologia avaa jatkossakin musiikille uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Tätä tarvetta varten järjestetään Helsinki Music Tech Meetup –tapahtuma, joka tarjoaa alustan musiikkialan tulevaisuuden rakentamiselle sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Ensimmäistä kertaa järjestettävä tapahtuma kokoaa musiikki- ja teknologia-alan sekä rahoittajat yhteen. Tapahtuman alullepanijana on Teosto ja mukana järjestäjissä ovat mm. Ammattikorkeakoulu Arcada, Music Finland ja Stockholm Music City. Teosto on jo nyt mukana monissa kansainvälisissä musiikkialan innovaatioverkostoissa ja tekee maailmanlaajuisesti yhteistyötä kehittäjien, startupien, teknologiayritysten, yliopistojen ja tutkijoiden kanssa. 

”Teknologian ja innovaatioiden nopeampaa soveltamista musiikkialalla olisi pidettävä koko alan kasvumahdollisuutena. Meillä on Suomessa vielä paljon tilaa uudenlaiselle musiikin ja teknologiayritysten väliselle yhteistyölle”, sanoo tapahtuman järjestäjä Turo Pekari Teostolta.

Tapahtuma on ilmainen ja avoin kaikille kiinnostuneille. Tilaisuuden osallistujamäärä on rajallinen, joten ilmoittauduthan etukäteen tapahtumaan. Ohjelmassa on kiinnostavia kiinnostavia case-esittelyjä niin musiikki- kuin teknologian toimijoilta. Tervetuloa mukaan!

Ilmoittaudu mukaan

Tilaisuuden ohjelma:

Tiistai 8.10.2019 17:00-20:00 
G Livelab, Yrjönkatu 3, 00100 Helsinki 
 
17.00 Opening 
Turo Pekari (Teosto) & Liisa Tolonen (Arcada Music Management Program) 
Mona Forsskåhl, President, Arcada University of Applied Sciences 
 
17.15 Session: a song data hub for all the world’s music creators.  
Niclas Molinder, CEO, Session 
 
17.30 Stockholm Music City: a community bringing the music and tech industries closer, together driving the music industry into the future 
Sara Herrlin, Founder, Stockholm Music City 
 
17.45 Music Finland: helping Finnish music professionals build international success stories 
Kaisa Rönkkö, Executive director, Music Finland 
 
18.00 FTDA – Finnish Tech, Art and Design: promoting outstanding Finnish creativity to the American market.  
Jutta Ruonansuu, FTDA 
 
18.10 Music.info: Distribute and Promote Your Music in China 
Santeri Hämäläinen, Key Account Manager, Music.info 
 
18.20 Mind your Rights: Making global management of music more efficient, transparent and less costly  
Roope Pajasmaa, CEO, Mind your Rights 
 
18.30 Entertainment Finland / Business Finland: accelerating the global growth of the Finnish entertainment industry 
Olli Sinerma, Senior advisor, Business Finland 
 
18.45 Sitra: IHAN project & Mycelia/Creative Passport: new digital identity standard for music makers 
Tiina Härkönen, Leading specialist, Sitra 
 
18.55 Creative Europe/Music Moves Europe 
Riikka Koivula, Senior Programme Adviser, Creative Europe Desk Finland 
 
19.05-20.00 Closing and next steps 
Networking 
 
 
 

 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä