Siirry sisältöön

Flow Talks Music -paneelikeskustelu Suvilahdessa pe 12.8.

Flow festival päälava ja yleisöä
03.08.2022

Flow Talks Music järjestetään Suvilahden festivaalialueen Viinilinnassa päälava-alueen läheisyydessä perjantaina 12.8. klo 16 alkaen. Paneelikeskustelu on Music Finlandin ja kuuden musiikkialan järjestön järjestämä tilaisuus, joka kokoaa keskustelemaan päättäjiä kaikista suurista puolueista. Keskustelun aiheena on elinvoimaisen ja kansainvälisen musiikkialan edistäminen.

Panelisteiksi on kutsuttu ministeri- ja puoluejohtotason päättäjiä, ja mukaan keskustelemaan saapuvat pääministeri ja SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin, ympäristö- ja ilmastoministeri ja vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen, keskustan eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Eeva Kalli, perussuomalaisten kansanedustaja Ritva Elomaa, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo, sekä RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz.

Mukana olevat kuusi järjestöä, Gramex ryTeosto ryIndieCo rySuomen Muusikkojen Liitto rySuomen Musiikintekijät ry ja LiveFIN ry, ovat kukin tahoillaan keränneet ennakkoon jäseniltään ja seuraajiltaan kysymyksiä päättäjille. Järjestöt toimivat keskustelussa kansan äänenä esittäen kysymykset panelisteille ja herätellen näin keskustelua suomalaisen musiikkialan nykyisyydestä ja tulevaisuudesta.

Flow Festivalin rooli on mahdollistaa alusta keskustelulle ja olla mukana edistämässä suomalaisen musiikkialan vahvistumista ja kansainvälistymistä yhteistyössä järjestöjen kanssa. Paneelikeskustelun tarkoitus on tuoda päättäjien tietoon kansalaisyhteiskunnan ääni, vahvistaa alan sisäistä yhteistyötä ja edistää dialogia päättäjien ja musiikkialan välillä.

Paneelikeskustelun jälkeen järjestäjätahot mahdollistavat Flow Festivalilla verkostoitumistilaisuuden, johon on kutsuttu panelistien lisäksi muuta puoluejohtoa ja kansanedustajia tapaamaan järjestöjen edustajia ja jatkamaan keskustelua suomalaisen musiikkialan edistämisestä.

Alkuperäinen tiedote on julkaistu Flow Festivalin verkkosivuilla ke 3.8. klo 11.30

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä