Siirry sisältöön

Gramexille ja Teostolle yhteisyritys asiakaspalvelua varten – luvat saa tulevaisuudessa yhdeltä luukulta

08.10.2014

Tekijänoikeusjärjestöt Gramex ja Teosto ovat päättäneet perustaa yhteisyrityksen hoitamaan puolestaan taustamusiikin ja tapahtumien lupamyyntiä, laskutusta ja asiakaspalvelua. Toiminnot suunnitellaan siirrettävän yritykselle asteittain kolmen seuraavan vuoden aikana. Muutos vaikuttaisi ensimmäisiin nykyisiin asiakkaisiin vuonna 2016 ja loppuihin asteittain vuoteen 2019 mennessä.

Medialisensointi – eli musiikin käyttö mm. radiossa, televisiossa, internetissä ja av-tuotannoissa – ei siirry yhteisyritykselle. Luvat näihin tarkoituksiin ostetaan jatkossakin suoraan Teostosta ja Gramexista.

– Yhteinen palveluyritys helpottaa asiakkaiden arkea ja parantaa asiakaspalvelua, koska useimmat heistä tarvitsevat luvan kummaltakin järjestöltä, sanoo Teoston puheenjohtaja Kim Kuusi.

– Toimintamme palvelee kehittyvää musiikkimarkkinaa. Tavoitteenamme on, että jatkossa suurin osa asiakkaistamme saa Gramex- ja Teosto-luvat yhdeltä luukulta, sanoo Gramexin puheenjohtaja Ilmo Laevuo.

Yhteisyritys tilittää keräämänsä korvaustuotot Teostolle ja Gramexille ja nämä jakavat ne edelleen edustamilleen oikeudenhaltijoille. Järjestöt omistavat yhteisyrityksen puoliksi.

– Teoston ja Gramexin yhteistyöstä on jo hyviä kokemuksia, muun muassa yhteisten alue-edustajien osalta, sanoo Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä. – Yhteisyrityksen avulla pystymme syventämään yhteistyötä entisestään.

– Kun musiikkilupien hankkiminen helpottuu, se on omiaan lisäämään musiikin käyttöä. Tehokas palvelumme tulee hyödyttämään niin musiikin käyttäjiä kuin oikeudenomistajiakin, sanoo Gramexin toimitusjohtaja Hannu Marttila.

Gramexilla ja Teostolla on tällä hetkellä yhteensä liki 40 000 musiikin käyttäjäasiakasta. Suurimmalla osalla heistä on sopimus kummankin järjestön kanssa. Jatkossa näiden asiakkaiden palvelusta vastaa yhteisyritys, joitakin suurempia avainasiakkaita lukuun ottamatta. Yhteisyrityksen toiminta rajoittuu lupien myyntiin ja markkinointiin. Gramex ja Teosto päättävät hinnoista jatkossakin itse.  Tyypillisiä taustamusiikin käyttäjiä ovat ravintolat, kaupat ja parturi-kampaamoiden kaltaiset asiakaspalvelu- tai odotustilat.

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä