Siirry sisältöön

Heikki Elolle ja Sampo Terholle Teoston Vuoden kulttuurikummipari -tunnustus

19.12.2017

Säveltäjä Heikki Elo ja kulttuuriministeri Sampo Terho nimettiin Teoston Vuoden kulttuurikummipariksi tänään Teostolla järjestetyssä tilaisuudessa. Elo ja Terho valittiin vuoden kummipariksi tunnustuksena pitkästä yhteistyöstä kulttuurikummihankkeen parissa sekä erityismainintana yhteisen sävellysteoksen tuottamisesta.

”Elon ja Terhon yhteistyö on erinomainen esimerkki Teoston kulttuurikummihankkeen tavoitteista. He ovat toimineet sillanrakentajina kotimaisen musiikkialan sekä politiikan kentän välillä ja edistäneet kulttuurikummihankkeen tavoitteita kehittää musiikintekijöiden ja suomalaisen musiikkialan toimintaedellytyksiä”, totesi Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä.

Heikki Elo on toiminut Teoston kulttuurikummina hankkeen alusta saakka vuodesta 2009. Hänen ja Sampo Terhon yhteistyö hankkeessa alkoi vuonna 2011, kun Terho työskenteli meppinä Brysselissä. Elo ja Terho ovat jatkaneet kulttuurikummiparina myös Terhon tultua valituksi kansanedustajaksi 2015 ja sittemmin vuonna 2017 eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeriksi.

”Ajatusten vaihto Terhon kanssa on sujunut aina hyvin luontevasti ja rennosti. Olemme keskustelleet ajankohtaisista aiheista, jotka koskevat musiikintekijöitä ja meidän toimintaympäristöämme. Yhteistyö hänen kanssaan kulttuurikummina on myös lisännyt omaa ymmärrystäni siitä, miten politiikka ja lainsäädäntö toimivat” kertoi säveltäjä Heikki Elo.

Silta musiikintekijöiden ja päättäjien välille

Teoston vuonna 2009 aloittaman kulttuurikummitoiminnan tavoitteena on saattaa poliittiset päättäjät ja musiikintekijät yhteen keskustelemaan ajankohtaisista musiikkialaan ja musiikintekijöiden toimintaympäristöön liittyvistä aiheista.

”Musiikintekijöiden ja päättäjien välille on pyritty hankkeen avulla luomaan luonteva ja toimiva keskusteluyhteys. On hyvä, että tiedonvaihtoa puolin ja toisin on enemmän”, Katri Sipilä toteaa.

”Kulttuurikummitoiminta on hyvä kanava saada tietoa luovien alojen toimintaedellytyksistä sekä erityisesti musiikintekijöiden arjesta ja tarpeista. Yhteistyö Heikki Elon kanssa on ollut kiinnostavaa ja antoisaa”, toteaa ministeri Sampo Terho. Erityisenä osoituksena kulttuurikummitoiminnan hedelmällisyydestä on Terhon ja Elon yhteistyönä viimeistelemä Terhon sävellysteos Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi.

Teoston tavoitteena on edistää musiikintekijöiden ja musiikkialan menestymismahdollisuuksia. Kummien avulla kansanedustajat sekä suomalaiset Euroopan parlamentin jäsenet voivat tutustua oman vaalipiirinsä musiikintekijöihin ja luovan alan ajankohtaisiin kysymyksiin. Hankkeen aikana useat kansanedustajat sekä suomalaiset mepit ovat saaneet musiikintekijöistä omat kulttuurikumminsa.

Lisätietoja:

Riikka Railimo, yhteiskuntasuhteiden ja EU-asioiden päällikkö, riikka.railimo@teosto.fi

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä