Siirry sisältöön

Jenni Kyntölä aloittanut Teoston lakiasiainjohtajana

03.01.2024

OTM Jenni Kyntölä on nimitetty Teoston lakiasiainjohtajaksi 1.1.2024 alkaen. Kyntölä on työskennellyt aikaisemmin yritysjuridiikan parissa kasvuyhtiöissä ja hänellä on kokemusta myös kansainvälisestä musiikin lisensointimarkkinasta.

Jenni Kyntölä siirtyy Teostoon teknologiayhtiö Happeo Oy:n lakiasiainjohtajan roolista. Tätä ennen hän on työskennellyt muun muassa yhtiöjuristina sekä suurissa yhtiöissä että kasvuyrityksissä, kuten esimerkiksi musiikin soittoon ja oppimiseen suunnattuja sovelluksia kehittävän Yousician-yhtiön lakiasiainjohtajana.

Kyntölä vastaa Teoston lakiasioiden kokonaisuudesta ja johtaa lakitiimin työtä tukien muun muassa musiikin lisensointia ja edunvalvontaa. Kyntölä tulee myös toimimaan Teoston hallituksen sihteerinä. Hän on johtoryhmän jäsen ja raportoi tehtävässään Teoston toimitusjohtaja Risto Salmiselle.

”Jennin laaja kokemus lisensointimarkkinoista ja sopimusjuridiikasta ovat eduksi jatkuvasti muuttuvassa ja teknologisoituvassa toimintaympäristössä. Hänen monipuolinen taustansa tuo meille hyvää vahvistusta myös kansainvälisillä areenoilla”, sanoo Salminen.

Jenni Kyntölä aloittaa työnsä Teostossa odottavin ja innokkain tunnelmin.

”On inspiroivaa päästä syventymään musiikkialan edunvalvonnan maailmaan ja tuomaan oman panokseni Teoston työhön musiikin tekijöiden menestykseksi. Olen innoissani päästessäni osaksi Teoston huippuammattilaisten tiimiä.”

Jaa somessa