Siirry sisältöön

Joka kolmas suomalainen kopioi musiikkia tai videoita

31.07.2012

Kolmannes suomalaisista eli 1,8 miljoonaa kansalaista kopioi musiikkia, elokuvia ja tv-ohjelmia laillisesti omaan käyttöönsä.

Laillisesti kopioitujen musiikki- ja videotiedostojen määrä oli 548­ – 678 miljoonaa kappaletta. Muut lähteet, kuten verkkokaupoista ostetut tai laittomasti kopioidut musiikki- ja videotiedostot mukaan lukien kopioinnin määrä oli arviolta 1,7 miljardia tiedostoa vuodessa.

Musiikkia kopioitiin tavallisimmin alkuperäisiltä cd-levyiltä (33 %) ja videoita tv-lähetyksistä (69 %). Yleisimmin musiikkia kopioitiin mp3-soittimeen, matkapuhelimeen ja tietokoneelle. Videoita kopioitiin eniten tallentavalle digiboksille tai tietokoneelle.

Tiedot kertoo yksityisen kopioinnin määrää selvittänyt tutkimus, jonka toteutti Taloustutkimus Oy hyvitysmaksun neuvottelukunnan toimeksiannosta. Neuvottelukunnassa ovat edustettuina tekijänoikeusjärjestöt, laitevalmistajat ja maahantuojat sekä opetus- ja kulttuuriministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja liikenne- ja viestintäministeriö. Tutkimuksen tilaajana toimi Teoston hyvitysmaksuyksikkö.

Tutkimus toteutettiin henkilökohtaisina haastatteluina 3 040:lle 15 – 79-vuotiaalle suomalaiselle. Tutkimuksesta rajattiin pois omatekoinen musiikki ja videomateriaali sekä työkäyttöä varten kopioitu musiikki- tai videoaineisto.

Tulokset kertovat myös, että suomalaisista jo 3,7 miljoonalla on yksityiskäytössään tietokone, 3,2 miljoonalla on muistitikkuja ja yli 2,5 miljoonalla 15 –79-vuotiaalla on musiikkitiedostoja toistava matkapuhelin.

TV-ohjelmien verkkotallennuspalveluja käyttää puoli miljoonaa suomalaista ja
tabletti-laitteiden käyttäjien määräksi arvioidaan 420 000.

Suomen lain mukaan alkuperäislähteistä (alkuperäiset cd-levyt ja tv-tallennukset) tapahtuva kopiointi kuuluu laillisen yksityisen kopioinnin piiriin. Laki sallii myös kopioimisen kavereilta ja perheenjäseniltä. Kopiointia hyvitetään teosten tekijöille laitteista kerättävin hyvitysmaksuvaroin.

Tutkimuksen tulosmateriaali >

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä