Siirry sisältöön

Joulukuun tilitys maksetaan 18.12. – uusi järjestelmä tuo uutta tilitystietoa

29.11.2013

Joulukuu tuo Teoston tekijäasiakkaille mukanaan paitsi yhden vuoden päätilityksistä, myös uudenlaisen tilitysnäkymän ja aiempaa tarkempaa tietoa tilityksen sisällöstä. Muutos johtuu uudesta tilitysjärjestelmästä, joka otetaan käyttöön joulukuun tilityksessä.

Joulukuun tilitys maksetaan 18.12., ja tilitettävät rahat näkyvät tilitystä saavien tekijöiden tileillä 20.12. mennessä. Joulukuussa musiikintekijöille ja kustantajille tilitetään korvauksia muun muassa suurissa konserteissa, kaupallisilla radiokanavilla ja ulkomailla esitetystä musiikista.

Uuden yhteispohjoismaisen tilitysjärjestelmän ansiosta musiikintekijä voi jatkossa tarkastella saamaansa tilitystä tilitysalueen (radio, tv, tapahtumat), esitetyn teoksen tai esitysmaan perusteella.

Uuden järjestelmän ansiosta on myös aiempaa helpompaa saada yleiskuva tilityksen sisällöstä ja suuruudesta sekä nähdä esimerkiksi se, minkä teosten esityksistä tilitetyt rahat ovat pääosin kertyneet. Mukana on niin ikään aiempaa tarkempaa tietoa teoksen esityksistä ja vaikkapa siitä, millä radiokanavalla teosta on soitettu.

Tilitysnäkymän uudistus koskee ainoastaan Teoston uusia tilityksiä. Joulukuussa uuden tilitysnäkymän rinnalla on vielä myös vanhanmallinen tilityslista maksetuista hyvitysmaksuista ja lainauskorvauksista. Aiempien tilitysten tilityslistat säilyvät edelleen pdf-muodossa verkkopalvelussa. Myös NCB:n tilityslistat ovat vastedeskin verkkopalvelussa pdf-tiedostoina.

Joulukuun tilitys on ensimmäinen, jonka tilitämme uudella järjestelmällä, ja järjestelmän kehittäminen jatkuu edelleen. Otamme kuitenkin mieluusti vastaan palautetta ja kehitysideoita tilitysnäkymään ja sen käytettävyyteen liittyen, jotta järjestelmästä saadaan parhaalla mahdollisella tavalla asiakkaitamme palveleva.

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä