Siirry sisältöön

Juhana Vartiainen Teoston hallituksen neuvonantajaksi

18.05.2016

Juhana Vartiainen

30 000 kotimaista säveltäjää, sanoittajaa, sovittajaa ja musiikin kustantajaa edustavan Teoston hallitukseen on kutsuttu ulkopuoliseksi neuvonantajiksi kansanedustaja Juhana Vartiainen. Vartiainen aloittaa kaksivuotisen kautensa Teoston hallituksen neuvonantajana 18.5.

Teoston hallituksen puheenjohtaja Kim Kuusi arvioi Vartiaisen tuovan hallituksen työskentelyyn arvokasta taloudellista näkemystä sekä poliittisen kentän tuntemusta.

”Uskon, että Juhanan vahva taloustieteellinen kokemus ja politiikan tuntemus auttavat Teostoa edistämään ammattimaisen musiikintekijän asiaa muuttuvassa markkinatilanteessa”, Kuusi sanoo.

”Kulttuuristen ja luovien sisältöjen toimialat ovat avainasemassa siinä globaalissa digitaalitaloudessa, joka silmiemme edessä muovautuu. Sisältöjen hallinta ja niiden markkinat ovat hyvin kiinnostavia, ja olen kokemukseni ja osaamiseni nojalla siksi hyvin mielelläni mukana Teoston hallitustyöskentelyssä, suomalaisen luovan työn tekijöiden parhaaksi”, Vartiainen toteaa.

Musiikin tekijöitä ja kustantajia edustavan Teoston hallituksessa ovat säveltäjä Kim Kuusi (puheenjohtaja), säveltäjä Kimmo Hakola, sanoittaja Kaija Kärkinen, kustantaja Ari Nieminen, kustantaja Tommi Tuomainen ja säveltäjä-sanoittaja Markus Nordenstreng. Toisena hallituksen neuvonantajana jatkaa pitkän uran ICT-alalla tehnyt Esa Korvenmaa.

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä