Siirry sisältöön

Keikkayleisö tahtoo Cheekin, Jari Sillanpään tai Jenni Vartiaisen

17.10.2013

Nuori lähtee keikkapaikalle musiikkia kuuntelemaan, jos kaveritkin lähtevät. Muut tekevät lähtöpäätöksen ennen kaikkea esiintyjän, lipun hinnan ja keikkapaikan sijainnin perusteella. Aktiivisimpia keikoilla kävijöitä ovat 26 – 35 -vuotiaat, mutta myös varttuneempi väki on aktiivista.

Teosto toteutti syyskuussa 2013 kyselytutkimuksen elävän musiikin tapahtumien yleisölle yhdessä Innolink Researchin kanssa. Webpaneelissa toteutettuun kyselyyn vastasi tuhat suomalaista, jotka olivat käyneet vähintään kerran kuuntelemassa elävää musiikkia viimeksi kuluneen vuoden aikana.

Valtaosa vastaajista käy elävän musiikin tilaisuuksissa joitakin kertoja vuodessa. Kuukausittain tai viikoittain keikoilla käy 15 % vastaajista. Pääkaupunkiseudulla, jossa keikkatarjonta on suurinta, muuta maata suurempi osa käy kuuntelemassa elävää musiikkia viikoittain.

”Aktiivisimpia keikoilla kävijöitä ovat 26 – 35 -vuotiaat, joskaan ikäryhmien välillä ei ole suuria eroja”, Teoston tutkimuspäällikkö Ano Sirppiniemi kertoo. ”Varttuneempi väki on myös aktiivista, ja he ovat myös valmiita maksamaan jonkin verran muita vastaajia enemmän kotimaisten tunnettujen artistien keikoista.”

”Mielenkiintoinen oli myös tulos, että some-palveluiden käytön ja keikoilla käynnin aktiivisuuden välillä on yhteys eri ikäryhmissä. Aktiivisesti keikoilla käyvät kertovat myös usein kavereilleen mielestään hyvästä musiikista ja esiintyjistä.”

Elävän musiikin tilaisuuksien lippuihin käytetään kyselyn perusteella keskimäärin 124 euroa vuodessa. Yli 300 euroa oli lippuihin käyttänyt 6 % vastaajista.

Kyselyyn vastanneiden mielestä keikkojen ja konserttien tulisi alkaa arkisin klo 18 – 20 ja viikonloppuisin klo 19 – 22. Lauantai ja perjantai ovat mieluisimmat keikkapäivät.

Vastaajilta kysyttiin myös lähitulevaisuuden keikkatoiveita eli kenet vastaaja haluaisi nähdä seuraavaksi keikalla. Listan kärki oli kotimainen: eniten mainintoja saivat Cheek, Jari Sillanpää, Jenni Vartiainen, Nightwish ja Haloo Helsinki. Vasta sen jälkeen toivomuslistalla mainittiin Metallica.

Teostolle ilmoitettiin vuonna 2012 yhteensä 56 000 keikkaa, joilta raportoitiin yhteensä noin miljoona yksittäisen kappaleen esityskertaa. Lähes kolmasosa elävän musiikin tilaisuuksista järjestettiin pääkaupunkiseudulla, Tampereella tai Turussa. Asukaslukuun suhteutettuna aktiivisimmat keikkapaikkakunnat olivat kuitenkin Kittilä, Karjalohja, Pelkosenniemi ja Kolari.

Kyselyn tuloksista voi lukea lisää 17.10. ilmestyvästä Ano Sirppiniemen blogista.

Tulokset esitellään myös Suomen livemarkkinoiden tilaa käsittelevässä paneelikeskustelussa Tampereen Musiikki ja media -tapahtumassa perjantaina 18.10.

Lisätietoja:
Tutkimuspäällikkö Ano Sirppiniemi, Teosto, puh. 050 325 6530, ano.sirppiniemi@teosto.fi
Viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tomi Korhonen, Teosto, puh. 050 4499 575,  tomi.korhonen@teosto.fi

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä