Siirry sisältöön

Kesäkuun tilitys maksetaan 12.6. – muutoksia elävän musiikin ja tv-alueen tilitykseen

22.05.2014

Kesäkuun tilitys maksetaan musiikintekijöille ja -kustantajille torstaina 12.6. Pankkiyhteyksistä riippuen tilitettävät rahat näkyvät tilitystä saavien tekijöiden tileillä noin 1–3 pankkipäivän kuluessa.

Kesäkuun tilitys koostuu pääosin vuonna 2013 radiossa, tv:ssä, konserteissa, festivaaleilla ja muissa elävän musiikin tapahtumissa soitetun musiikin esityskorvauksista.

Kesäkuun tilityksen yhteydessä otetaan käyttöön uudenlaiset kategoriat elävän musiikin tapahtumista ja keikoista maksettavien korvausten tilitykseen. Lisäksi myös tv:ssä esitetyn musiikin korvaukset maksetaan päivitettyjen tilityskertoimien mukaan. 

Elävän musiikin tilitys jakautuu jatkossa kolmeen alueeseen: yleisömäärään perustuvat tapahtumat, laskutettuun summaan perustuvat tapahtumat ja pienet tapahtumat. Jaottelu perustuu samanlaisiin kategorioihin, joita käytetään, kun tapahtumien järjestäjiä laskutetaan musiikin käytöstä. Muutoksen myötä maksamme tilitystä aiempaakin tarkemmin juuri sille musiikille, joita tapahtumissa ja tilaisuuksissa on soitettu.

Aiempaa tarkemman tilityksen mahdollistaa se, että ravintolat ja tanssipaikat ilmoittavat kuukausittain järjestämiensä musiikkitapahtumien tiedot. Tilaisuuksien järjestäjiltä saatujen tapahtumatietojen sekä esiintyjiltä saatujen esitysilmoitusten perusteella maksetaan korvauksia niille tekijöille, joiden musiikkia on esitetty.  Tapahtumista, jotka eivät kuulu Teoston laskutuksen piiriin, ei makseta tilitystä. Tilityksen muutos ei koske konserteissa tai festivaaleilla esitettyä musiikkia.

TV:ssä esitetyn musiikin korvaukset tilitetään kesäkuussa päivitettyjen kertoimien perusteella. Kertoimia on päivitetty siten, että muun muassa musiikkiesityksille, joissa on esiintyjän kuva mukana (konserttien live-taltioinnit, musiikkivideot) tai jotka esitetään prime timen aikana, maksetaan korvaukset korkeimman tilityskertoimen mukaan. Vastaavasti ohjelma- tai kanavatunnuksissa, mainoksissa ja taustamusiikkina käytetty musiikki ovat jatkossa samanarvoisia.

Teoston tekijäasiakkaat voivat tarkistaa kesäkuun tilityksen teoskohtaiset tiedot ja summat Teoston verkkopalvelussa 12.6., kun tilitys on maksettu. Tällöin verkkopalvelusta löytyvät myös tilityskertoimet, joita kesäkuun tilityksessä on noudatettu.

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä