Siirry sisältöön

Kotimaisen musiikin kärkinimet mentoroivat tulevia hitin tekijöitä

16.02.2016

Teosto, Suomen Musiikkikustantajat ja Music Finland järjestävät keväällä 2016 aloitteleville musiikintekijöille Top 20 – Future Hitmakers -intensiivikurssin. Kurssilla tunnetut biisintekijät ja muut alan ammattilaiset mentoroivat alalle pyrkiviä tekijöitä.

Kurssin mentoreina toimivat musiikintekijät Thomas Kirjonen, Iisa Pykäri, Jonas W Karlsson ja Hank Solo sekä levy- ja kustannusyhtiöiden edustajina Lasse Kurki (Warner Music), Olli Halonen (Sony Music), Marja Kortelainen (Warner/Chappell Music) ja Eero Tolppanen (Elements Music).

Lähes 200 hakemusta – puolet naisia

Kurssille haki lähes 200 nuorta musiikin tekijää, joista 21 valittiin mukaan kurssille. Valinnat tekivät Teoston, Music Finlandin, Suomen Musiikkikustantajat ry:n sekä kustannusyhtiöiden edustajat.

”Hakijoiden suuri määrä ja korkea taso yllätti meidät. Suurin osa hakijoista oli tehnyt musiikkia aiemmin ja jotkut hyvinkin ammattimaisesti. Valintojen tekeminen oli siis aidosti hankalaa. Tämä kaikki lupaa hyvää kurssin tulevaisuudelle”, Musiikkikustantajat ry:n Minna Auvinen kertoo.

Noin puolet sekä kurssille hakeneista että valituista on naisia.

”Nykyisistä Teoston 29 000 musiikin tekijäasiakkaista noin 20 prosenttia on naisia. Nuorten potentiaalisten musiikintekijöiden joukossa naisten määrä on kuitenkin hyvässä kasvussa. Naisilla on tyypillisesti ollut vahva edustus sanoittajien piirissä, mutta kurssille hakeutuneissa oli runsaasti naisia, jotka säveltävät ja suuntaavat vahvasti kansainvälisille markkinoille. Vaikuttaisikin siltä, että perinteiset roolit olisivat murtumassa”, Teoston Sirke Salovaara arvioi.

Luvassa tietoa ja co-write-sessioita

”Monet aloittelevat musiikintekijät kaipaavat apua yhteistyökumppaneiden tapaamiseen sekä verkostojen luomiseen muiden biisintekijöiden kanssa. Lisäksi erilaiset sopimusasiat sekä kustantajan ja levy-yhtiön löytäminen mietityttävät monia. Koimme, että tällä kurssilla voimme osaltamme auttaa kirjoittajia eteenpäin ja tarjota osallistujille mahdollisuuden oppia ja kysyä kokeneemmilta kollegoiltaan”, Music Finlandin Sami Häikiö taustoittaa.

Kurssilla on luvassa tietoa ja keskustelua muun muassa siitä, miten alalle pääsee, millaisia sopimuksia alalla tyypillisesti tehdään sekä siitä, mitä kustantaja ja levy-yhtiö tekevät ja millainen rooli niillä on suhteessa musiikintekijöihin.

Lisäksi mentoreina toimiva tekijät kertovat, miten itse päätyivät alalle, miten he tyypillisesti työstävät omia biisejään sekä kokemuksiaan biisien tekemisestä yhdessä muiden kirjoittajien kanssa. Kurssilaiset pääsevät myös itse tekemään musiikkia co-write-tiimeissä ja saavat biiseistään palautetta kurssin mentoreilta. Co-write eli musiikin kirjoittaminen yhdessä on tapa, jolla suuri osa popkappaleista syntyy tänä päivänä.

Kurssi alkaa tiistaina 16.2.2016 ja jatkuu toukokuuhun 2016 asti.

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä